keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Monenlaista samana katon alla

Piipahdin tässä tovi sitten taas pitkästä aikaa Halikossa Desing hillissä. Mietin taas, että miksi käynkin siellä niin harvoin, koska sieltä saa saman katon alta hyvin kaikkea kivaa itselle sekä lahjaksi.

Sieltä löytyy esim. finlaysonin, marimekon, globe hopen, iittalan ja arabian tuotteita sekä paljon muuta sisustus- ja kodin tavaraa.


Itse olen kauan jo halunnut ostaa esim. trikoisia lakanoita ja miettinyt niitä, vielä en toki ostanut, mutta huomasin niitä tulleen finlaysonin valikoimaankin. Aina ei tule kaikkea huomattua kun selailee netistä, joten oli mukava katsella mitä kaikkea tällä hetkellä kuuluu uutuuksiin.


Elefantti lakanoistakin oli tullut uusi kaunis väri sekä ihanat uudet puuvillapeitot. Meillä on lapsilla harmaat elefanttilakanat sekä keltaiset puuvillaiset pikkupeitot.


Minulta on myös mennyt ihan kokonaan ohi uudet värit teemalta, joten täällä huomasin nekin ja pääsin ihastelemaan niitä. Tuo ihana vaaleanpunaisen sävyinen oli aivan ihana, oliskohan virallinen väri ollut puuteri. Niitä voisin omaan kaappiin ottaa heti 12 kpl syviä ja matalia. :) Tuo harmaan sävykin toki on ihana, että kyllä nekin kelpaisi.


 Sieltä löytyy myös ihanan iso valikoima mm. pyykkietikoita ja erilaisia saippuoita niin pyykin pesuun kuin vartalon pesuunkin. Itse tykkään pyykkietikasta todella paljon käytän sitä pyykissä niin kuin siivouksessakin. Täältä ostin testiin uutta suomalaista adelina merkkistä, joka on täysin ekologista ja vegaanista sekä valmistettu Suomessa. 
Vielä silmiini osui izipizin lasit, joskus jos vaan tytöillä on tarve uusiin aurinkolaseihin, pitää muistaa, että täältä niitä saa. :) Ootko sä käynyt desing hillissä Salossa? Jos et niin jos tykkää sisustustuotteista niin kannattaa käydä tsekkaamassa. Täältä löytyy myös oikein viihtyisän näköinen kahvila, jota on myös kehuttu, itse siis en vielä ole siinä piipahtanut. Mutta joskus tarvisi sekin testata. 
 

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Muistopäivä

Taas on se aika vuodesta kun vietämme kuolleiden lasten muistopäivää. 


Pikkusiskot olivat niin tärkeinä eilen illalla, kun lähdimme viemään callunoita haudalle. Heille on ollu tärkeää, siitä saakka kun ovat osanneet puhua ja tehdä asioita olla mukana kun haudalle viedään ja käydään istuttamassa jotakin. Joka kerta molemmat myös pyytävät, että otetaan kuva kun he seisovat hautakiven takana. Mutta edelleen mietin, mitä he oikeasti ymmärtävät, miksi me siellä käydään. Molemmat jopa meidän kaksivuotias puhuu veljestään nimellä. Heille haudalla käyminen on asia siinä missä kaikki muutkin jutut ovat asioita, ei mitään kummallista. 


Sosiaalinen media täyttyy tällä hetkellä erilaisilla haastatteluilla ja jutuilla, joissa käsitellään lapsen kuolemaa. Ennen oman lapsen kuolemaa, sitä ei juuri ole huomannut tai siihen ei ole kiinnittänyt huomioita, mutta nyt huomaa kun muistopäivä lähenee alkaa media täyttymään tarinoista. Tositarinoista, tarinoista joita kukaan ei haluaisi lukea tai ainakaan ei haluaisi, että ne ovat oikeasti tapahtuneet. Minun haastattelun pohjalta on myös tehty kirjoitus, jonka voi käydä kurkkaamassa täältä.

Olen äiti kolmelle vaikka välillä tulee sanottua ääneen, että minulla on kaksi tytärtä. Mutta se on toisaalta totta, en vain mainitse poikaani silloin. Joka kuitenkin mielestäni olisi ansainnut tulla mainituksi. Aina kun jätän mainitsematta poden syyllisyyttä siitä, mutta aina vain tilanne ei ole sellainen, että tekisi mieli kertoa kuolleesta lapsesta. Vaikka usein hänestä puhun ja mainitsen hänet. Olenhan minä ylpeä ja kiitollinen pojastani. Hän on hirveästi opettanut minulle asioita elämässäni. Eilen ajattelin ensimmäistä kertaa, että hei me ollaan viisihenkinen perhe. Niin meidän perheeseen kuuluu viisi vaikka neljä vain ovat läsnä. Jotenkin vain olen aina ajatellut, että minulla on kolme lasta, mutten ole ajatellut kuinka monta meidän perheeseen kuuluu.  

Toivon, että poikani tuntee ja tietää, sen etten häntä koskaan unohda ja rakastan häntä yhtä paljon kuin tyttäriänikin. <3 Sydämestäni hän ei koskaan katoa. Reilu vuosi sitten hänen kätensä on "piirretty" käteeni. Hänen kätensä uovat ja viivat ovat ikuistettuna kädessäni, eivätkä koskaan lähde minnekkään minusta. <3 

lauantai 22. syyskuuta 2018

Oma koti

Vuosi on kulunut, muutosta omaan kotiin. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kokea, miltä tuntuu asua omassa kodissa. Kodissa joka tuntuu siltä, että sinne on kiva tulla ja siellä on hyvä ja turvallista olla. Olihan mulla aiemminkin turvallinen koti, mutta siellä ollessa puuttui se jokin tunne minkä tuntee kun kokee sen talon kodikseen. Vaikee selittää, en sen tarkemmin osaa siitä kertoa. 

Yksitoista vuotta sitten muutin onnellisesti mieheni luokse ja ajattelin, vaikka talo ei ollut ehkä ihan se minun mieleiseni pohjaratkaisujen ja sijainnin suhteen, niin silti siitä varmasti tulisi kotini. Kyllähän minä sitä kodiksi kutsuin, mutta jokin sieltä puuttui. Siellä me odotettiin meidän kolmea lasta sekä jokainen syntyi siellä meidän asuessamme. Olihan se haikeata ajatella, että muutetaan pois kodista jonne lapset ovat "syntyneet". Niin siis sairaalasta tulleet, niin rohkea en oo ollut, että kotona olisin synnyttänyt. Mutta nyt näin vuoden jälkeen voin kertoa, että kyllä muutto kannatti, nyt mulla on se tunne joka kuuluu olla kun sä olet kotona. Mä viihdyn kotona ollessa niin sisällä kuin ulkona, eikä mulla oo sellasta oloa etten kuuluisi tänne. 

(Kuva on tällä kertaa vanha, kun laiskana en uusia ottanut)
 
Toki mä välillä silti leikittelen ajatuksella, että mitä jos mä saisin just sellasen talon rakentaa kuin haluaisin niin millanen se oliskaan. Mutta hei haaveilu on varmaan aina ihan hyvästä. Vielä kun harrastustyökseni käyn erilaisissa kodeissa, niin usein valtaa mielen et vau miten ihana koti. Mut onhan mullakin ihana koti, mun näkönen koti. Se mun on haaveilema koti on sellanen, etten mä sellasta koskaan saisi, kun se olis sit jo niin iso ja siellä olis vaikka ja mitä, niin parempi vaan haaveilla. :D 

Mutta onhan sekin totta, että mistä vain talosta voi saada kodin, ihmiset tekevät sen kodin siellä talossa. 

Vielä meillä on täällä kodissa paljon juttuja mitä ei vuoden aikana olla saatu tehtyä. Esim. yksi seinä on edelleen maalaamatta kodinhoitohuoneessa, minkä väri ei miellytä mua. Mutta kukaan vaan ei oo ehtinyt sitä maalaa. Sekä valokuvia ei oo vielä laitettu esille kun mä en osaa päättää, että olisko tauluhyllyt hyvät vai kuvakollaasi. Pikkuhiljaa hyvää tulee ja kun ei raaski tehdä hätäsiä suunnitelmia, niin parempi miettiä ajan kanssa. Ja tietty mä nyt olisin halunnut makuuhuoneeseen tapetin yhdelle seinälle, mutta se olis maksanut yli 400 euroa, niin mun ajatukselle ei ihan heti lämmetty, varsinkaan kun itse tosiaan hoitovapaalla olen niin tuota ylimääräistä rahaa tapettiin ei just nyt oo. Ja kun tän pettymyksen nielin ;), niin olisin halunnut ostaa valkoisen päiväpeitteen, mutta eihän sitä just minkä olisin halunnut, niin enää myyty missään lähialueen tavaratalossa, kun mä pääsin katsomaan. Joten se siitä kun toista samanmoista en oo löytäny sen tilalle. Ja uuden sohvankin haluisin, mutta meillä nyt sohva on vasta viisi vuotta ollut, niin eihän siinä nyt mitään vikaa ole. Paitsi mun mielestä muoto ja väri. :D Mutta nää nyt tietty on näitä sisustusjuttuja, kun aina haluis jotain erilaista, vaikka juuri on luullut, että tää on nyt se juttu mistä mä tykkään varmasti hamaan tappiin asti. Mutta kun ei vaan ookaan, kun se mieli muuttuu. 

Mutta onneksi mieli ei ole talon suhteen muuttunut tää on edelleen tosi kiva kaikinpuolin ja mikä parasta mun koti.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Me

Tänään tulee kuluneeksi 11 vuotta siitä kun minä ja mieheni olemme aloittaneet yhteisen taipaleen. Aika tuntuu lyhyeltä, mutta kun miettii numeroita niin tuntuu, että oikeesti ollaanko oltu jo niin kauan. Ja toivon, että monen monta vuotta on vielä edessä. 

Me ollaan koettu vaikka ja mitä yhdessä ja silti me jaksetaan rakastaa toisiamme. Jossain on joskus sanottu, että jos pystyy kokemaan yhdessä lapsen kuoleman, kestää liitto yhdessä mitä vain. Me olemme pysyneet yhdessä, eikä missään kohtaa tätä 11 vuotta kumpikaan ole ajatellutkaan, että erottaisiin. Me tosi harvoin edes tapellaan mistään, kunnolla ei oikeestaan olla koskaan riidelty. Eri mieltä voidaan asioista olla tai kiusoitella toisiamme joistain asioista, mutta se on aika vähäistä. Joskus tietty ärsyttää jotkut toisen jutut, mutta se nyt kai on ihan normaalia. 

Reilu kaksi vuotta oltiin oltu yhdessä kun mentiin kihloihin. Me oltiin oltu suurin piirtein viisi ja puoli vuotta yhdessä kun esikois poikamme syntyi. Häntä me odotettiin niin paljon ja oltiin niin onnellisia, mutta sitten kohtasikin se suuri suru ja jouduimme viettämään hautajaisia. Elämä oli mullin mallin, mutta suhteemme ei. Eikä edes alettu kasvamaan erilleen vaikka aina ei jaksanut siitä omasta surusta omalle rakkaalle puhuakaan, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin jaksoi. Aloimme odottaa toista lastamme pelon sekaisin tuntein, pelkäsimme toivoimme parasta joka ikinen päivä. Kun tyttäremme pienenä keskosena syntyi, olimme onnellisia ja aloimme tutustua uuteen perheen jäseneen, olimme kahden lapsen vanhemmat. Aikaa kului vajaa kasi vuotta ensimmäisen tyttäremme syntymästä kun elämäämme syntyi sulostuttamaan toinen tyttäremme. Kolmannen lapsen syntymä sai mun mielen vähän taas järkkymään ja olin väsynyt ja vähän masentunutkin välillä, mutta silti suhteemme oli mitä parhain ja puolisoni paras tuki kaikessa ja auttoi minua kaikessa. Reilun vuoden päästä siitä me muutettiin yhteiseen omaan kotiin. Mä sain apua mun ajatusten kanssa ja olen voinut mitä parhaiten kuluneen viime vuoden. Joskus se vaan on sellanen, että kun muutaman kerran puhut sen tuntematton kanssa, saa se avamaan kaikki solmut. Yhteiseen kotiin muutto on varmasti ollut myös mun elämässä tosi iso juttu. Vaikka sain tehdä asiat niin kuin halusin edellisessä kodissamme, oli se silti koti johon muutin rakkaani luokse. Nyt meillä on yhteinen oma koti ja musta tuntuu, että me asutaan meidän kodissa onnellisena. 

Oon niin kiitollinen, mun ihanalle miehelleni, että hän on jaksanut mua katsoa nämä vuodet ja on vieläkin luvannut jaksaa katsoa. Taidamme siis kumpikin ihan rakastaa toisiamme. <3 
Vielä ei olla naimisissa, mutta hei ehkä sekin päivä vielä koittaa kun saadaan päätettyä milloin me oikeesti halutaan mennä naimisiin. 

sunnuntai 12. elokuuta 2018

En oo eko, mutta pieniä tekoja

Ekologisuus on jo hetken aikaa ollut mulla sellanen, että pyrin ottamaan sen huomioon siinä missä pystyn. Meillä on jo pidemmän aikaa kierrätetty muovia sen lisäksi kierrätetään pahvit, paperit, lasi ja metalli. Tää lämmin kesä on viimeistään saanut aikaan sen, että on miettinyt enemmän vielä niitä joitakin valintoja tai sitä miksi nyt oikeesti on ollut tällänen ilma. Mutta ei sen enempää ilmastonmuutoksesta. Oon kuitenkin sen verran itsekäs etten kaikesta oo valmis luopuun, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin mietin mikä olis missäkin paras vaihtoehto. 
Olen aina rakastanut nestemäisiä saippuoita kun käyn suihkussa, mutta niitä sais jatkuvasti olla kantamassa kotiin, kun loppuvat todella nopeaan. Viime talvi kun oli kuiva ja kylmä, vai oliko se, no kuitenkin mulla oli iho todella kuiva. Ja nuo nestemäiset saippuat kuivattaa ihoa vielä entisestään. Mä olin ostanut marseille saippuaa kaappiin pyykin puhdistukseen ja päätinkin sen sitten ottaa suihkuun. Mä en ikinä oo tykänny jotenkin palasaippuoista, mutta tätä käytettyäni ekan kerran ja se miten iho jäi tosi pehmeäksi sen jälkeen, en oo enää palannut nestemäisiin saippuioihin. Sekä koska monet vahvat tuoksut saa aikaan pientä hengenahdistusta, ei palasaippuioden hento tuoksu tee sitä ja on todella riittoisaakin. Sekä luonto kiittää, kun valitsee sen palasaippuan luonnonkosmetiikkahyllyltä sekä iho kun siihen ei tule turhia aineita pesun aikana. Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että kyllä mä silti halua, että mulla vessassa on käsien pesuun vielä nestemäistä saippuaa. Senkin pystyy halutessaan valitsemaan luonnonkosmetiikasta. Tällä hetkellä multa löytyy vessoista käsisaippuaksi kauniit dermosilin saippuat, jotka samalla taas tuovat ihanaa kaivattua väriä sinne ja ovat todella kauniit. Vartalon ja kasvojen kuorinta aineissa on usein käytetty kuorivana aineena mikromuovia, joten näiden osalta ostan ne luonnonkosmetiikasta, jos mulla ei ole mun ystävän tekemää tai omaa. Viimeksi laivalta ostin estelle & thild vartalonkuorinnan ja se kyllä on tuntunut oikein ihanalle.
 Pyykinpesussa käytän pesuainetta jossa on vain ne aineet jota oikeesti tarvitaan siihen, että pyykki tulee puhtaaksi, ei siinä tarvita kaikkia hajusteita ja zeoliittejä. Sekä huuhteluainetta meillä ei enää ole käytetty pitkiin aikoihin. Huuhteluaineena meillä käytetään etikkaa tai pyykkietikkaa. Etikka on parempi luonnolle, mutta ennen kaikkea miksi aloin käyttämään sitä oli se, että se ei myöskään saa pilattua vaatteita. Tavallinen huuhteluaine kun haurastuttaa esim. elastaanin, joten vaatteen käyttöikä vähentyy huomattavasti vaatteessa jossa sitä käytetään. Etikka myös samalla kirkastaa ja vie pahoja hajuja vaatteista pois. Sekä yksi sellainen ongelma ainakin mikä meillä eläintaloudessa on niin on ne karvat vaatteissa. Mutta kun etikkaa on käyttänyt muutaman pesun verran, vaatteeseenkaan ei enää ne kissan karvat jää samalla lailla kiinni. Pyykkietikoista saa vielä kivan luonnollisen tuoksun vaatteisiin, ei sellaista henkeä salpaavaa keinotekoista tuoksua.

Tiedän myös, että jos haluais olla oikeesti ekologinen, ei tulisi ostella koko ajan jotakin ja vielä sellaista mitä ei ole pakko olla. Mutta olen jo nyt muuttanut todella paljon kulutuskäyttäytymistäni, enkä osta vain koska haluan, vaan yritän miettiä tarvitsenko todella. No okei, myönnetään ostan mä kyllä joskus ihan vaan siksi kun mä haluan. :) Vaatteet pyrin ostamaan vain sellaisista paikoista joissa ne olisi valmistettu ekologisesti ja eettisesti, varsinkin eettisyys on sellainen kun mietin vaatteiden ostossa paljon. Haluaisin, että voin pitää hyvällä omalla tunnolla sitä vaatetta päällä. Suurin osa meidän perheen vaatteista onkin Silverjunglen ja ne ovat valmistettu ekologisesti ja eettisesti, joten niiden osalta on hyvä omatunto käyttää. Ja osa syy myös siihen, että niitä meillä eniten on, että olen myyntiedustajana Silverjunglella, joten se on helpointa ostaa niitä. Sekä laatu ja ulkonäkö miellyttää. Sekä se, että ne tulevat yhdessä muovipussisa eikä kymmenessä niin kuin joka muusta paikasta. Musta on ihanaa, jos tilaan vaikka sen viisi vaatetta on mulla vain yksi muovipussi sen kuuden sijasta ja se on jo musta yks asia joka kertoo oikeesti siitä kuinka on ajateltu loppuun saakka sitä ekologisuutta, kaikkien muiden asioiden rinnalla tietty. 

Mä oon aina myös ollut ruokahävikin kanssa vähän onneton ja ruokaa on mennyt vanhaksi kaapissa. Nyt oon alkanut kiinnittää siihen enemmän huomiota ja pyrin siihen, että hävikkiä ei syntyis. 

Tunnustan siis ihan suoraan, etten kaiken asian suhteen ole ekologinen, mutta yritän pienilläkin teoilla olla ekologisempi kuin ennen.


perjantai 10. elokuuta 2018

Oma pakkomielle

Vai onko se sitä?! Nimittäin mulla on sellainen tapa, että mun pitää aina pukea tytöt samanlaisiksi. Kuukaudessa on aika vähän päiviä jolloin heillä ei oo ollut samanlaiset vaatteet päällä. Mutta onko se pakkomielle, tapa vai mikä?!? Lapset tykkäävät itse siitä, että heillä on samanlaiset vai ovatko he vain tottuneet siihen. Usein kun pikkusisko ei halua laittaa mitään vaatteitä päällensä saa hänet pukemaan kun sanoo, että laita samanlaiset kuin siskolla. Sitten taas välillä kun oon pukenut pikkusiskon ensin menee isosisko hakemaan itse vaatteet ja valkkaa samanlaiset. 
Mun on tosi vaikeeta ostaa vain toiselle jotain, jos toisellekkin on saatavilla. Mutta sitten taas just ostin isosiskolle alesta t-paitoja ja niitä ei ollut pikkusiskon koossa niin ei tehnyt tiukkaa ostaa. 
Oon tässä alkanut miettiä, että mahtavatko he vanhempana inhota mua tän asian vuoksi. Toisaalta he ovat vielä niin pieniä, että heillä on hyvin aikaa pukeutua eri tavoin vielä. Myöskin meillä jos lapset sanovat, etteivät juuri jotakin sinä päivänä halua, niin en pakota. Jos sattuu olemaan niin, että mennään juhliin niin on vähän eri juttu, varsinkin jos olen päättänyt, että jotku tietyt vaatteet laitetaan. 
Meillä on isomman kanssa välillä jo tullut kriisi siitä, kun hänellä ei ole jotakin samanlaista kuin pienemmällä. Tai sitten hänen pieneksi menneitä on siirretty pienemmälle ja sitten ei olekaan samanlaista hänelle. Tässä hetki sitten löysin alesta pikkuselle aivan ihant glitter sandaalit ja isommalle tuli siitä kyllä paha mieli, vaikka kuinka yritin selittää, että olisin hänellekkin ostanut jos vain olisi kokoa ollut. Onneksi siihen pahaan mieleen ei mennyt kuin yksi ilta. Mutta sitten mietin, että olenko opettanut itse heidät siihen, että aina molemmilla on samanlaiset. Osaksi varmasti olenkin. Mutta siitä olen iloinen, että tosi pienellä pahalla mielellä ja joskus voi tulla pieni itkukin, aina näistä selvitään. Koskaan ei ole mitään isoa raivaria tullut. Mielestäni meidän lapset on muutenkin sellaisia jotka sopeutuvat aika hyvin kaikkeen ja tietävät jos jotakin eivät saa, ei sen takia kannata alkaa riehumaan. Tai no pienin yrittää kyllä välillä vielä sitäkin keinoa.. 
Osaksi varmaan tämä samanlaiseksi pukeminen tulee siitä, että rakastan kauniita lastenvaatteita ja minusta se vain on kaunista, että molempien vaatteet mätsäävät toisiinsa. Välillä siis heillä voi olla vaikka samanlaiset tunikat yms., mutta eri väreissä. 

Tää on vaan kumnmallista, että välillä mua voi ahdistaa se, että puen heidät samallalailla. Mutta sitten taas en kauhean usein osaa laittaa erilaisiakaan heille päälle. Mutta en mä sitten myöskään tiiä onko tää heille ahdistavaa vai ajattenko mä vain liikaa?!

Niin ja viime talvena hei, lapsilla oli erilaiset toppapuvut. Mutta täksi talveksi on sitten samanlaiset. :D

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Päivä Sastamalassa

Oltiin tässä muutama viikko sitten viettämässä perinteistä serkkujen tapaamispäivää kera tätien. Tai perinteinen ja perinteinen, perinne aloitettiin siis nyt. :D 

Paikaksi valikoitui Sastamala ja siellä Ellivuori, serkkuni on siellä keittiömestarina ja jokainen meistä on monesti puhunut, että pitäisi siellä käydä syömässä.  Joten ekana ohjelmassa oli tietysti ruokailu. Jokainen sai valita itse ruokansa joko seisovasta pöydästä tai sitten listalta. 
Ruuan jälkeen jokainen sai hakeutua omaan aktiviteettiinsa eli sai ihan itse valita mitä tekee. Osa meni kiipelypuistoon, ajelemaan fat bikella, keilamaan tai minigolfaamaan ja osa porukasta lähti kävelemään pirunvuorelle. Minä lähdin myös mieheni kanssa kohti pirunvuorta. Lapset jäivät äitini kanssa, toinen nukkui päiväunia ja toinen oli kiipeillyt. 


Pirunvuorelle kiipeäminen ei ole kovin pitkä matka, mutta mitä ylemmäs matka ehti sitä kivikkoisempaa siellä oli. Sieltä löytyy myös kivilinna, joka on rakennettu luonnonkivistä, ollut joskus taidemaalari Emil Danielssonin taideateljee, johon on aina kesäisin tullut vaimonsa kanssa ( 1882-1967). Nyt siellä oli näyttely. Hieman ennen kivilinnaa oli myös peikkovuori, jossa lapsille ja myös tietty samalla aikuisillekin sadunhohtoista peikkoseikkailua. Kivilinnan toisella puolella oli myös nähtävissä muinaisranta. 
Itse Pirunvuoren näköalapaikalle oli vielä muutama askel kivilinnalta. Sieltä avautui kauniita maisemat, joskin vähän puustoa on edessä, mutta kyllä niiden välistä hyvin näki. Kiikarit vain puuttuivat matkasta, joten suurempi tarkastelu jäi välistä. Kuulemma sieltä pystyisi hyvin näkemään neljä eri kirkkoa, me bongattiin yksi. Samalla käytiin myös katsomassa pirunvuoren luolaa, tarun mukaan siellä on asunut itse piru sekä, että luolasta on päässyt tunnelia pitkin Laukon kartanon kellariin. 
Päivän päätteeksi menimme vielä serkkuni luokse kahville ja syöttämään kilejä sekä kanoja. Ihana päivä, josta voi siis kasvaa perinne. Joskin puhuimme, että käydään tutustumassa jokaisen asuinpaikkaan joka vuosi. 
 

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Kaunis ruukkikylä

Perjantai illalla lähdin pikkuretkelle tyttöjen kanssa  Mathildedalin ruukkikylään, tutummin tai helpommin sanottuna Matildaan. Ilma oli hyvin kuuma ja hiostava, mutta erittäin aurinkoinen ja tunnelma ruukkikylässä ihanan rento ja viihtyisä.
Siellä on  nyt kesällä pop up kauppa, jossa muutama Salolainen liike myy tuotteitaan. Tämän lisäksi sieltä löytyy muitakin pieniä putiikkeja, esim. alpakan villasta tehtyjä juttuja olisi myös saanut sekä Second Chance vaatteita sekä kenkiä. Ne olivat kyllä tosi kauniita, varsinkin kengät. Samassa oli myös Petris chocolate suklaita, niitä ostettiinkin muutama kotiin maistettavaksi. 

 Miljöö on todella kaunis ja täällä varmasti viihtyisi koko päivänkin. Jotenkin vain joka kerta tulee lähdettyä niin, että käy vain pikaiseen. Nyt siellä alkoi kesäteatterikausikin, sillä perjantaina oli ensi-ilta. 

Lapset ihastuivat alpakoihin, jopa pyysivät seuraavana päivänä, että mentäisiin uudestaan katsomaan niitä. 

Hesarissakin oli juttu tästä kauniista kaupunginosasta. Ja voin kyllä itsekin allekirjoittaa tuon tekstin. Vielä pitäisi ehdottomasti mennä maistamaan kyläleipurin leipomuksia sekä olisi ihanaa mennä syömään kiireettömästi niihin maisemiin.    

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Minilomalla

Meillä on tapana ollut viimeisen kolmen vuoden ajan lähteä kesällä lappiin. Viime vuonna päätettiin, että tänä kesänä jätetään lapin reissu välistä. Kun kesä alkoi, minusta päästös alkoi tuntumaan väärältä, miten mä pystyisin olemaan koko kesän kun emme menekään lappiin lomalle.
Tällä viikolla otettiin sitten pieni irtiotto ja lähdettiin kahdeksi yöksi Tampereelle. Yövyttiin tampereen kylpylässä. Ihan kiva yöpaikaksi kauniilla sijainnilla Näsijärven rannalla,  mutta itse kylpyläosasto todella pieni. Käytiin me silti joka päivä uimassa. En ollut suunnitellut mitenkään reissua mitä milloinkin tehdään. Ainut mitä suunnittelin, oli että käydään Särkänniemiessä ja Näsineulassa. Näin jälkeenpäin mietittynä olis ehkä voinut keksiä jotakin muutakin tekemistä, sellaista mihin muuten siellä ei tule mentyä. Mutta toisaalta nyt oli sellainen rento, kiireetön loma.

Keskimmäisenä päivänä siis mentiin Särkkikseen, ei ostettu mitään rannekkeita vaan päätettiin tehdä sitä mitä edullisesti pystyy tekemään. Lapset leikkivät angry birds leikkialueella sekä sitten ostettiin heille viisi pelilippua, joilla he saivat vetää narua ja onkia ankkoja. Lammessa ui korppikaloja joita sai syöttää euron hintaan ja tää olikin aika kiva lasten mielestä. Sekä yks kohokohta oli katsoa kun ihmiset kastui tukkijoessa. :D Särkkikessä oli myös uusi taikaranta, joka sellainen pieni alue jossa isoja soittimia ja torvia joista voi puhua toiselle toisesta torvesta ja sitten toinen on toisessa, jotka siis sijaitsivat vähän matkan päässä toisistaan. Siellä oli myös tulppaaniistuimia joissa voi istuskella. Muutaman kerran lapset olisivat halunneet mennä laitteisiin tai isompi tytöistä. Mutta kun toinen olisi päässyt ilmaiseksi ja toiselle olisi pitänyt ostaa rannekke, joka mielestäni aika arvokas siihen nähden minkä verran hän laitteissa jaksaisi käydä, niin ei ostettu. Hänelle riitti tieto, että kun mennään vielä sinne Puuhamaahan tänä kesänä niin pääsee sitten siellä. Muutenkin meidän lapset on siitä helppoja, että usein riittää kun kertoo, ettei tällä kertaa nyt jotakin saa tai tehdä. Ja näin lomalla, molemmat lapset olivat kyllä niin kilttejä ja helppoja ja riitojakaan ei syntynyt niin kuin kotona syntyy.
Vikana päivänä käytiin vielä aamupalan jälkeen uimassa ja lapset olivatkin innoissaan ja hyppivät miljoona kertaa altaan reunalta. Aamu taitaa siis olla parasta aikaa uimassa kun ollaan juuri nukuttu ja virtaa riittää. Isompi neiti oppisi nousemaan ylös vedestä hypättyään altaan reunalta sekä ottamaan muutaman uintivedon pää vedenpinnalla. Pikkusisko olisi tietenkin myös halunnut, mutta ihan ei onnistu vielä samalla tavalla kaikki, mutta yritystä ei puuttunut häneltäkään. Uimisen jälkeen kirjauduttiin ulos hotellista ja lähdettiin kaupunkiin syömään. Pikkusisko nukahti autoon välittömästi ja ei edes herännyt kun autosta nostin syliin. Kun ruoka tuli pöytään heräteltiin hänet ja ilme oli aika hämmästynyt kun hän tajusi olevansa ihan eri paikassa mihin nukahti. Jotenkin niin suloista kun ei tuo kaksivuotias enää juurikaan niin sikeästi päivällä nukahda, ettei heräisi tai havahtuisi kun autosta ottaa pois. Iltapäivällä käytiin vielä tapaamassa miehen mamman siskoa joka asuu Tampereella ja sitten vielä Näsineulaan katsomaan maisemia. Kesäsade yllätti juuri kun lähdettiin näsineulasta, joten juostiin autoon siitä. Minulla oli vielä yksi paikka johon halusin ennen kotiin lähtöä nimittäin Talli piha. Vaikka se sijaitsee ihan särkänniemen lähellä niin silti molemmat lapset ehtivät nukahtamaan siinä muutaman minuutin aikana kun ajettiin sinne. Päätettiin sitten, että minä juoksen putiikin nopeaan läpi ja mies jää lasten kanssa autoon, jotta saavat nukkua päiväuniaan rauhassa.
Talli pihassa oli ihania pieniä putiikkeja, joissa olisi mennyt kyllä enemmänkin aikaa. Miljöö on kaunis entinen ratsuhevosten ja vaunujen toimipaikaksi rakennettu puutalomiljöö. Siellä on paljon myös erilaisia tapahtumia, vanhanajan karuselli pihalla, hevosratsastusta sekä kanojakin joita sai syöttää. Olisi ollut mukava lasten kanssa viettää enemmänkin aikaa siellä, mutta ehkäpä vielä joku muu kerta.
Loma oli oikein onnistunut ja loman jälkeen oli rentoutunut olo. 

torstai 12. heinäkuuta 2018

Jätskisuu

Näin kesällä on ihanaa syödä jätskiä ja se myöskin sulaa todella nopeasti. Oikeastaan nopeammin kuin lapsi sen ehtii syömään. Olen etsinyt tässä ja pari vuotta tikkujätskille omaa pidikettä, johon se jätski sitten sulaisi. Tänän keväänä löysin sellaisen ja se on kyllä kätsy, vaikka sitä silti saattaa tippua päälle kun se lapsi kaataa sen väärinpäin päällensä, mutta kyllä se silti meillä ainakin on suurimmilta sotkuilta pelastanut. Tämä siis on nimeltään No drip jäätelötikunpidin. 
  Aikasemmin oonkin kirjoittanut jo kätevästä jäätelötuutista, jos se kiinnostaa käy lukee tästä.

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Myllyssä

Koska olimme käyneet viime viikolla katsomassa mistä maito tulee, oli nyt aika vuorostaa mennä ostamaan jauhot sieltä missä ne jauhetaan. Joten edellislauantaina tehtiin lasten kanssa retki Töllin myllyyn. Tällä kertaa emme nähneet miten sitä jauhoa tehdään, mutta meille kerrottiin, että keskiviikkoisin olisi mahdollista kyllä sitäkin nähdä. Joten täytynee tehdä vielä toinen retki siinä tarkoituksessa. Tosin muutenkin kyllä varmasti tehdään silloin tällöin retkiä sinne, jotta saadaan parempaa jauhoa kotiin. 
 Olen jo aikaisemminkin ostanut töllin myllyn jauhoja, myllyn lähellä sijaitsevasta Pikku omenasta, jossa on pieni myymälä sekä lounaskahvila. Tämäkin ansaitsisi melkeinpä oman postauksen, siellä siis myynnissä lähituottajien tuotteita sekä lisäksi sieltä löytyy luonnonkosmetiikkaa sekä kattava valikoima ruskovillan tuotteita ja tämän kaiken lisäksi leluja, kirjoja ja paperitavaraa sekä ihan tavallista kosmetiikkaakin. 
Mutta siis se miksi tykkään ostaa töllin myllyn jauhoja on se, että ovat aivan ihanan pehmeää jauhoja. Näistä on ihana leipoa kun leipomuksistakin tulee paljon pehmosempia. Esimerkiksi pullassa tunsi eron todella hyvin. Sekä onhan se aina hyvä kannattaa lähituottajia, vaikka töllin mylly ei nyt enää ihan meidän naapurissa olekaan. Onneksi tämä sijaitsee äitini työmatkan varrella, joten ei joka kerta tarvitse tehdä retkeä saadakseen jauhoja. Ostin tällä kertaa kyllä sen verran enemmän, että se hetken riittäneekin meillä. 
Sieltä saa siis erilaisia jauhoja ja hiutaleita vehnästä, kaurasta tai rukiista. Sekä lettujauhoja jossa oli sitten vehnää ja ohraa sekoitettuna. Myös piapo jauhoja oli saatavilla. 

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Mistä maito tulee...

Me oltiin tuossa viime viikolla tutustumassa mistä se maito oikein tulee. Meillä on ihana kotiäitiporukka johon kuuluu kymmenen äitiä ja vähän enemmän lapsia.;) Nähdään miltei joka viikko ja järjestetään erilaista tekemistä lasten kanssa. Keväällä aiemmin käytiin Korkeasaaressa ja vähän aikaa sitten Puuhamaassa ja nyt käytiin sitten maitotilalla. 
 Ihan ekana piti laittaa jokaisen suojatossut jalkaan, jotta pääsi navettaan sisälle. Monta pientä smurffijalkaista oli aikast söpösiä siellä. 
Voi kuinka suloisia lehmiä siellä olikaan sekä pieniä suloisia vasikoita. Oli mukavaa kuunnella maitotilan päivärytmeistä ja muutenkin lehmistä ja siitä miten siellä kaikki asiat toimii ja tapahtuu. Miten se maito oikeen tuleekaan meidän kaupanhyllyille. 
 Lapsia tosin kiinnosti ehkä eniten lehmien ruokkiminen ja rapsuttelu. Meidän pikku A:kin puhuu nykyään vallan lemmistä ja eilen jopa isällee sanoi: mennään katsomaa lemmiä! Joten lehmät olivat kovin mieluista nähtävää. Tilalla olisi päässyt myös traktorin kyytiin, mutta se ei meidän tyttöjä kiinnostanut ollenkaan. Oli ihanaa huomata, ettei yksikään lapsista valittanut, että navetassa haisee pahalle. Tosin eihän siellä mikään järkyttävä haju olekaan, koska navetta oli hyvin siisti, mutta tietenkin se lehmän kakka aina vähän siellä haisee. Taitaa nämä lapset olla silti pohjimmiltaan sen verran maalaisia ettei pienet tuoksut haittaa. Vaikka nykyään tuntuukin siltä, että maalla asuvat lapsetkin vieraantuvat maaseudun asioista. Oli kyllä ihanaa, että päästiin viemään lapset tänne ja näkemään oikea lehmätila. Eikä vain kotieläinpuiston muutamaa lehmää tarhassaan. 
 

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Vietät vaikka koko päivän kesäisen

Vai mitä ne lauseet olivatkaan siinä Puuhamaan mainoksessa mitkä aina jäi soimaan päähän. :) 

Me oltiin viime viikolla Puuhamaassa ja vietettiin koko kesäinen päivä, tosin taisi kaksi vesisadekuuroa iskeä päivän aikana. Eka sadekuuro yllätti meidät kun päästiin niiden niagaran putouksien ylätasanteelle. Ja ei muuten sitten se pussi liikkunut minnekkään kun liukumäki oli kastunut hieman vedestä, sai itse käsillä työntää itseään alas ja lisäksi kastui kyllä laskijankin peppu. :D Mutta onneksi on kesä niin se kuivaa sen minkä kastaakin. 
Me oltiin liikenteessä kotiäitiporukan miniporukalla. Miniporukka, koska kaikki eivät päässeet mukaan. Meitä oli siis neljä äitiä ja seitsemän lasta. Päivä oli ihana, mentiin lasten ehdoilla ja rauhallisesti, ei tarvinnut hosua ja hoputtaa lapsia. Väkeä ei paljoa ollut ja kaikki kiskatkaan ei vielä ihan auki olleet. Syötiin omia grillattuja eväitä, ikäväksi maastopalovaaran vuoksi sai käyttää vain kaasugrillejä, olisi tullut niin omat lapsuusfiilikset esille kun olis ollut se kunnon vanha puugrilli käytössä. Meillä oli siis lapsuudessa siellä aina eväinä folioon käärittyjä paahtoleipähamppareita ja niin oli nytkin, pikkasen päivitetty versio kylläkin.Täytyyhän sitä jotain perinteitä vaalia omille lapsilleenkin. 
Puuhamaa on hyvin samanlainen kuin silloin mun lapsuudessa, joitain uusia juttujakin oli kyllä tullut. Ihanaa puuhattavaa pienille koko päiväksi. Jopa niin paljon viihdyttiin, että ostettiin toisen päivän liput matkaan mukaan, eli tiedossa on tälle kesälle vielä toinen puuhamaa päivä. Kaikinpuolin hyvin siisti paikka, joten kyllä sinne kelpaa mennä puuhaamaan toiseksikin päiväksi vielä. 

Lapset tykkäsivät kun saivat mennä karuselleihin ja muihin juttuihin niin monta kertaa kuin vain mieli teki. Ja suurin jono taisi syntyä meidän porukan lapsista. :D 
Puuhanallea pääsi myös muutaman kerran päivän aikana tapaamaan. 
 Vesipuistoon ei menty tällä kertaa ollenkaan, oli tosi tuulinen päivä eikä mikään liian kuuma. Mutta jospa sitten seuraavalla kerralla mennään, jää nähtäväksi. Tuolla on niin paljon kaikkea, ettei millään ehdi yhdessä päivässä ilman kiirettä kokeilla kaikkea. 
Kaikinpuolin tosi kiva reissu ja kiva paikka.
 :)

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Viisi vuotta

Nyt se on ohi. Esikoisen viisivuotissyntymäpäivä. Päivä sujui kaikin puolin hyvin. Leivottiin kakku, jota koskaan aiemmin en ole suostunut tekemään, on tuntunut väärältä tehdä kakku kun itse sankari ei pääse paikalle juhliinsa. Mutta nyt tuntui siltä, että nyt sen voisi tehdä. Vietiin kukkia isoveljelle sekä tytöt ja heidän serkkunsa saivat viedä vielä autot "lahjaksi". 

Olin jotenkin ennakkoon ajatellut, että tuo synttäripäivä on todella raskas ja jännittänyt ja ehkä vähän stressannutkin sitä etukäteen. Mutta kaikki sujui hyvin ja päivän jälkeen tuntui siltä, että se harmaa verho on taas vedetty silmien edestä pois. On jotenkin mielenkiintoista mutta samalla pelottavaa kun miettii ja pohtii miten se oma mieli toimii. Osaan jo itse huomata milloin minulla on vaikeampaa ja harmaampaa, kun taas huomaan milloin on helpompaa ja niin sanotusti normaalimpaa taas olla. Todennäköisesti elämäni tulee menemään tästä eteenpäin samaa tietä kulkien, välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa. Lapsen menetys tulee kulkemaan aina kanssani, ei sitä surua pysty hautaamaan sinne hautaan mukaan vaan se kulkee sydämessä mukana. Joka vuosi erilaisena. 
Yksi kerta kysyin tässä mieheltäni, että miksi me juuri saimme tämän tien kuljettavaksi? Miksi me emme vain voineet saada esikoista kotiin elävänä? Miksi jonkun pitää kokea vauvan kuolema? Mutta ei näihin kysymyksiin vain ole minkään näköistä vastausta. Enkä aina jaksa pitää totena lausetta, että jokaiselle annetaan kannettavaksi sen verran kuin jaksavat kantaa. Ei, en olisi jaksanut ottaa kannettavaksi lapsen kuolemaa. Se on kuitenkin hyvin kokonaisvaltainen raskas kuorma. Sellainen mitä muut ei enää nää tai muista, mutta itse sen kyllä tunnet ja tiedät. Enkä syytä lastani tästä mitenkään, tuskin hän vanhemmilleen olisi halunnut tälläistä antaa, uskon koko sydämestäni, että hän olisi halunnut meidän luokse tulla jos siihen olisi mahdollisuus annettu. Olen ylpeä mitä hän on minulle opettanut. Hän teki minusta äidin, pieni täydellinen täysin terve poikani. 
Keskimmäisellä on ollut kauhea kuolemankaipuu vai miksi sitä sitten kutsuisi. Hän haluaa kuolla koska haluaa nähdä isoveljensä. Nyt hän on hyväksynyt sen, että kun on vanha vanha mummo jo itse, niin sitten pääsee näkemään isoveljensä. On raastavaa kun lapsi sanoo haluavansa kuolla. Kun kuoleman loppullisuutta ei kuitenkaan ymmärrä loppuun saakka, vaikka sen ymmärtääkin, ettei isoveljeä ole mahdollista nähdä ilman kuolemaa. Nämä on näitä vaikeita keskustelun aiheita lasten kanssa. 

tiistai 29. toukokuuta 2018

Kun sä et vaan aina jaksa...

Ihan kohta on viisi vuotta aikaa siitä kun elämäni suunta muuttui täysin, siitä mihin olin sen kuvitellut menevän. Onnellisen vauva arjen sijaan tuli synkkä musta aukko. Viisi vuotta on monelle jo niin pitkä aika, että kaikki on unohdettu, arvet ovat kiinni ja haalenneet. Mutta mun täytyy sanoa, vaikka mä jo voin todella paljon paremmin kuin vajaa viisi vuotta sitten tai viime kevään totaalisen itsensä jaksamisen loppuun kulumisen jälkeen, niin silti mä toivoisin, että tää aika pysähtyis hetkeks. Edes pieneks hetkeks et mä saisin levähtää ja olla miettimättä eteen- tai taaksepäin. 

Mun esikoiseni täyttäisi ihan kohta viisi, jos kaikki olisi mennyt toisin. Mulla olis täällä se jota voisin kutsua esikoiseksi. Tyhjä aukko sydämestäni olisi täysi. Olisin saanut tänään halata poikaani ja toivottaa hänelle hyvää nimipäivää! Sen sijaan joudun viemään kukat haudalle ja toivoa, että rakkauteni yltää sinne missä rakas poikani on. Hän saisi tuntea kuinka paljon häntä rakastan. 

Tänään on esikoiseni ja keskimmäisen lapseni nimipäivät. Keskimmäinen sai kerhokavereilta nimppariyllätyksiä. Yksi äideistä toivotti myös hyvää nimipäivää esikoiselleni, tämä lämmitti pitkään aikaan sydäntäni todella paljon. <3 Ihanaa tunsin olevani ylpeä äiti, minun poikanikin muistetaan. <3

Mietin välillä onko minulla enää oikeutta surra lastani, koska kohta on se viisi vuotta täynnä syntymästä ja kuolemasta. Mutta eihän kukaan lakkaa rakastamasta elävää lastaankaan viiden vuoden jälkeen, tai en ainakaan usko, että lakkaisi, en tiedä. Joka tapauksessa, on minulla oikeutta tai ei, niin sille en mitään mahda, että se suru, tuska ja ikävä hiipii silloin tällöin luokseni. 

Mietin tässä vaan sitä, että kun nimipäivä sai tunteet näin kovasti pintaan niin, mites sitten kun se syntymäpäiväkin koittaa muutaman päivän päästä?!? No sen näkee sitten, jo aika pian.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kun sä havahdut siihen ettei aika riitä kaikkeen

Niin olen jo pitemmän aikaa potenut sitä, ettei se aika vaan riitä kaikkeen siihen mitä sä haluaisit, että se riittää. Mä olen tosi huono tinkimään yöunistani, joten se mistä tingin on sitten se jokin muu mulle tärkeä, mutta ei ehkä muille tärkeä. Syksyllä me muutettiin, mä tein iltasin ja viikonloppuisin töitä, mieheni päivät. Kolmena päivänä viikossa aamusin toisen lapsen kerho sekä vielä usein lapset kaipasivat neljäntenä päivänä perhekerhoon. Siinä tuntui ettei oo ollenkaan vapaa-aikaa, vaikka tosiasissa sitäkin kuitenkin oli. Lapset usein kipeinä. Kevät menty myös melkein samanalaisissa merkeissä. Välillä mietin, että jos tekis päivätöitä niin olisko sit enemmän aikaa kaikkeen muuhun. Mutta tuskin kun kuitenkin silti tekisin mun ilta ja viikonlopputyötä, josta tykkään tosi paljon. On ihanaa, että saan olla Silverjungle edustajana ja pääsen ihaniin koteihin esittelemään vaatteita. Mutta onhan siinä se kolikon kääntöpuolikin, sun on tehtävä paljon työtä sen eteen, että saat niitä kutsuja sovittua sinne kalenteriin, joten myös siihen menee sitä mun aikaa ja muihin asioiden hoitamiseen siinä hommassa. Mutta koska mä tykkään siitä sen verran paljon en halua valittaa työn määrästä. Enkä kyllä vielä olis valmis palaamaan päivätöihin. Haluan nauttia omien lasten kanssa kotona olemisesta niin kauan kuin se vain on mahdollista. Tai kotonahan se mun päivätyönikin on, mutta sitten ei voi ihan näin vapaasti enää olla ja mennä. 
Mutta se mistä mä oon luopunut on ollut tää blogi. Mä niin tykkäisin kirjoitella tänne ja itse vois sitten aina palata lukemaan ja katsomaan täältä juttuja. Mulla on ollut miljoona juttua mitä oon aatellut, että kirjoitan, mutta kun ei ole ollut aikaa, niin ne on jäänyt ja monen viikon päästä aiheen jälkeen on tuntunut hassulta kirjoittaa aiheesta enää. Silti en osaa päästää irti tästä. Ja aina vaan pohdin ja pohdin täällä mitä tän kanssa pitäs tehdä ja toteen, että mennään samalla tavalla vaan. Mut hei, jospa mä saisin aikaa ja ehtisin oikeesti tekee vielä niitä asioita joita mä oikeesti haluun. Mutta kuitenkin haluun käyttää sen kaiken ajan mitä vaan pystyn omien lasten kanssa.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kohti kuumimpia messuja


Tällä viikolla järjestetään taas ne kevään kuumimmat messut nimittäin lapsi messut. Olen saanut taas kunnian osallistua messuille bloggaajapassilla. Olen ajatellut mennä perjantaina sekä lauantaina. Perjantaina pääsevät lapsetkin mukaan kun taas lauantaina ajattelin mennä ilman lapsia. 

Olen käynyt nyt kolmena vuotena peräkkäin messuilla ja ennen messuja minulla ollut aina suunnitelma mitä ainakin etsin sieltä. Ekalla kerralla ostettiin polkupyörän peräkärry ja tokalla kerralla bugaboon donkeyt, viime vuonna ostin taaperotulan. Kaksi ensimmäistä ovat olleet oikein ahkerassa käytössä, tulakin aina silloin tällöin. Tälle vuodelle minulla ei ole mitään suunnitelmaa mitä oikeasti tarvisin, vaan lähden avoimin mielin. Sekä toivon ettei löytyisi kamalasti mitään sellaista mitä en oikeasti tarvitse. Mutta kun pääsee shoppailijan paratiisiin niin voi olla, että mopo lähtee käsistä ja taas kotiin löytääkin tien vähän se ja tämäkin, vaikkei tarvetta olisi. ;) 

Olin jo ajatellut etten tänä vuonna mene messuille, mutta kuinkas ollakaan kun saapui kevät niin sinne taas alkoi tietenkin tehdä mieli. :)  Lapsimessuista on tainnut tulla yksi kevään perinteisistä reissuista.

Oletko sinä menossa messuille?

  


perjantai 23. maaliskuuta 2018

Lapsi pelaa

Mä en jotenkin ole osannut antaa lapsille tablettia ja antaa heidän pelailla siellä. Monet ystävistä on jutelleet kuinka heidän lapset pelaa jotakin juttuja netissä tai katselevat, mutta itse sitten olen jotenkin ajattellut, että ei omien ehkä tarvitse. Viime kesänä muutamina pidempinä automatkoina meillä oli tabletti käytössä, jotta helposti matkapahoinvoiva lapsi keskittyi katsomaan sieltä ohjelmaa ja matka sujui helpommin ja ilman pahoinvointia. Pari kertaa olen yrittänyt joitakin väriopetusjuttuja etsiä, mutta ei oikein suomeksi ole tahtonut löytyä. Joten tabletti on vähän jäänyt, että sitten joskus katsotaan jospa lapset sillä jotakin tekisivät tai pelailisivat sillä. Mutta tässä sitten eräänä päivänä päätin, että nyt tutustutaan yhdessä pikku kakkosen sivuille. Ja onhan ne nyt hurjan kivat lapsille, siellä on vaikka mitä tekemistä ja puuhaa heille. Kaikki sopivat pienille lapsille ja on opettavaisia juttuja myös mukana.  Sekä pikku kakkosen ohjelmat löytyvät sieltä niin, että lapsen helppo itse valita ohjelma sieltä.
Ei meillä vieläkään joka päivä tabletilla olla. Mutta koin tämän kyllä hyväksi esim. silloin kun lapsi oli kipeä sai hänet rauhoittumaan ja pysymään hetken paikallaan tämän avulla. Ja kaikkea tietenkin kun antaa kohtuudella tehdä ja katsoa, niin ei se varmasti haitaksi ole. Vielä en ole muuta antanut tehdä kuin olla tuolla pikku kakkosen sivuilla. En kyllä edes oikein ole jaksanut miettiä, mistä voisi kaikkea kivaa tekemistä löytyä lapsille ja niin, että ne ovat myös soveliaita niille.

Oli hauska nähdä, että nuorimmainenkin osaa hienosti käyttää tablettia, kyllä ne vaan ovat syntyneet melkeinpä niin että sillä sormella osataan liikutella ja laittaa ohjelmia pyörimään. Ja hän myöskin pitää tärkeänä sitä, että saa sen oman vuoron. Ja voi sitä onnistumisen kikatusta kun hän osaa ihan itse laittaa sieltä jotakin päälle. :)
 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Se käytetyin pöytä kodissa

On ehdottomasti keittiössä. Se mikä oli ehkä vaikein päätös onko se hyvä, onko se nyt meidän näköinen, halutaanko varmasti se. Vanhan kodin pöytä oli aivan liian pieni tänne uuteen kotiin. Minä olin jo kauan haaveillut valkoisesta pöydästä. Yksi viikonloppu lähdettiin katsomaan jospa ostettais ikeasta sellane hyvin edullinen tarjouksessa oleva valkoinen pöytä. Mutta matka ei mennytkään ihan niin, että se sieltä olisi kotiin tullut. Mutta olen tyytyväinen meidän päätökseen. 
Mehän päädyttiin siis ostamaan akaasiapuusta tehty lankkupöytä jossa mustat jalat. Mutta tykkään kyllä tosi kivasti vaikka valkoista siitä ei tällä hetkellä löydy. Pöydän viereen mahtuu kahdeksan tuolia ja  päätyihinkin mahtuu vielä kaksi, joten yhteensä saa pöydän ääreen mahtumaan kaksitoista henkeä. 

Pöytä on täyspuuta, joten jos tulee kolhuja sitä voi hioa ja taas sävyttää uudelleen, sekä jos musta jalka alkaa tuntumaan liian tummalta voi senkin tarvittaessa maalata valkoiseksi.

Päätimme tulla toimeen vanhojen tuolien kanssa, tuoleissa ei siis ole mitään vikaa, mutta väriltään vähän väärät. Mutta ajattelin kesällä maalata mustaksi niiden istuinosat. Joskus sitten voi taas olla aika panostaa tuoleihin, kun tietää millaiset tuolit sitä tahtoo oikein tämän ympärille laittaa. Samalla kun alan maalata tuoleja, ajattelin, että toisen meidän tripptrappeista kanssa maalattaisiin mustaksi, se on hyvin kulunut, monta vuotta jo palvellut, muutamassa kodissa olleena. Mutta uudella värillä se taas saisi jatkaa kauniimpana käytössä.
 Mieheni "askarteli" meille keittiönvalaisimen, koska mitään suoraan sopivaa ei löytynyt. Tuo valaisin sopii mielestäni mun omaan makuun tosi hienosti tänne. 

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Tyttöjen valtakunta

Meillä tytöillä on yhteinen huone, vaikka mahdollisuus olisi siihen, että molemmilla olisi omansakin. Mutta minusta itsestäni tuntuisi kolkolta laittaa nukkumaan molemmat erihuoneisiin. Toki välillä kun pienimmällä on ollut kausia, että herää kaikkeen on hän saattanut nukkua öitänsä toisessa huoneessa. Tai jos on ollut kipeänä usein pääsee silloin nukkumaan toisen vanhemman kanssa toiseen huoneeseen. Meillä on toinen huone yhdistetty vieras sekä leikkihuone. 
Tyttöjen huoneessa on siis vain heidän sänkynsä, tankovaatekaapit, joissa hyllyillä muutamia pehmoleluja. Niitä on muuten aina liikaa ja silti aina sorrun ostamaan heille uusia. Nukkekoti sijaitsee myös heidän huoneessaan. Vielä siellä on myös ollut säkkituoli, mutta se ei oikein ole löytänyt siellä tehtäväänsä. Toki lapset tykkäisi hyppiä siihen sängyltä, mutta se ei aina vain ole kovin turvallisen oloista. Olen alkanut harkitsemaan, että siirrän sen sieltä vielä pois. Ollaan siis asuttu puoli vuotta täällä uudessa kodissa ja olen tyttöjen huoneen järjestyksen muuttanut jo moneen kertaan, kun ei tunnu löytyvän oikein sitä parasta. Mutta tällä hetkellä tää toimii kohtuu hyvin. Tyttöjen sängyt sijaitsee toisissaan kiinni, näin he nukkuvat paremmin eivätkä öisin herää enää niin paljon kuin aikaisemmin kun ne sijaitsivat eri puolilla huonetta. Sisustuksellisesti ei kovinkaan nätti ehkä, mutta käytännössä aivan loistava ratkaisu. Molemmilla on omat hyllyköt joihin voi sitten aina omien mieltymyksien mukaan vaihdella, mitä milloinkin niissä pitää esillä.
Huoneessa ei tällä hetkellä ole vain yhtä väriä käytetty vain pinkkiä ja keltaista sekaisin.
Välillä mietin että olis kiva kun olis muuten aika harmaa valkoista ja vaan muutama väriroiske, mutta on tää silti aika meidän tyttöjen näköinen huone ja lapsilla nyt ehkä kyllä kuuluukin sitä väriä olla. Brion keinuhepat on alkaneet taas kiinnostaa tyttöjä enemmän kun ovat helposti keinuttavissa eikä niiden ympärillä ole tavarapaljoutta. Hassua kyllä näissä kuvissa huone tuntuu aika ahtaalta vaikka se ei sitä kuitenkaan luonnossa ole. 

Pitäisi vain raaskia laittaa vielä yhdelle seinälle mustavalkomuumitaulut joissa valkoisia ja vaaleanpunaisia kehyksiä, sellaiseksi taulukollaasiksi, jotta se vähän rikkoisi ja pehmentäisi tuota valkoista seinäpinta-alaa. 

Ihan hyvä olis ottaa silloin tällöin kuvia ja alkaa enemmänkin pohtimaan mikä on toimivaa ja mikä ei sekä mitä haluaisi että lisätään, jotta huoneesta saa viihtyvämmän. Koska huomaan, että heti alkoi tulemaan uusia ideoita mieleen.:)