Uusi vuosi on vaihtunut. Mutta enpä mä varmaan uusia juttuja voi luvata, samaa vanhaa taidan edelleen jauhaa. :D
Kun vuosi vaihtui mulla oli vaikka kuinka monta postausideaa ja uusi innostus tätä blogia kohtaan. Silti toisena päivänä tätä uutta vuotta ihmettelin miksi mulla on olo etten jaksa yhtään mitään en kertakaikkiaan mitään. No siihen selvisi syy kuumemittarilla, kuumettahan se oli. Hassua mulla kun yleensä kuume ei nouse niin nyt nousi. Mutta mikä kivointa on ollut niin mitään nuhaa ei samaan aikaan ollut, joten paljon siedettävämpi. Nyt olo alkaa onneksi jo pikkuhiljaa normalisoitua.
Olen tässä pitkällä ajalla postaushiljaisuus ajalla, miettinyt pääni puhki. Jatkanko vai en. Ikuisuus kysymys mun blogin kohdalla. En pysty päästämään irti tästä. Kohta tulee neljä vuotta kun aloitin täällä karusellikodissa bloggaamisen ja tästä piti tulla sellainen ihana odotus sekä vauva-arki blogi. Sellaista ei silloin tullut tai odotusajalta hetken, mutta sen jälkeen kaikki muuttui. Halusin jatkaa ja olla avoin kohtukuolemasta. Olen saanut palautetta monelta, siitä että olen jakanut kaikki tunteeni ja ajatukseni tänne sekä yhden todella tärkeän ystävän. Kiitos palautteista ja kiitos sinulle rakas ystävä ystävyydestäsi, oot tärkeä vaikka ei kauhean usein nähdäkään. <3
Ajattelin, toisen raskauden aikana tästä tulevan vihdoin se ihana vauva-arkinen blogi, sitä se toisaalta ehkä vähän on ollut, mutta silti taas ei. Sitten olenkin tainnut kirjoitella vähän milloin sattuu ja mitä sattuu. En tiedä miksi on niin vaikeaa välillä kirjoittaa tavallista arki jutuista tänne, vaikka kuinka haluaisi.
Nyt ajattelin kun vuosi vaihtuu ja silloinhan kuuluu aina niitä lupauksia tehdä, niin tehdään sitten.
Haluan tänä vuonna olla armollisempi itselleni. Haluan, että nautin kaikesta täydestä sydämestä ja teen asiat niinkuin itsestäni tuntuu parhaalta. Haluan olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen, eivätkä tuomitse tai muuten henkisesti satuta koko ajan. Toivon, että pala kerrallaan minusta kasvaisi parempi henkisesti voiva ihminen.
p.s. Jatketaan täällä ihan samalla sekametelisopalla niin kuin ennenkin, seuraa jos tykkäät jutuista ja kommenttejakin saa mielellään jättää tai sähköpostia laittaa.
Ja tosi hyvää, ihanaa, onnellista ja rakkauden täyteistä Suomen juhlavuotta kaikille!