maanantai 29. kesäkuuta 2015

Historiallinen päivä

Vietimme lauantaina kulttuuripäivää sijoittuen historiallisiin kohteisiin. Menimme neidin ja neidin mummin eli äitini ja veljeni kanssa lauantaina Turun Kakskertaan kakskertapäiville, joita vietettiin Brinkhallin kartanolla. Tulipa sinne siskoni lastensa ja miehensä kanssakin. Kakskertapäivien aikana kartanoon ja sen miljööseen sai tutustua ilman maksua. Kartano on minulle tuttu jo monien vuosien ajalta, monena kesänä olemme tehneet kesäretken tänne ja kaikille kartano on tuttu ainakin hovimäki sarjasta. Minä olen aina tykännyt historiasta ja varsinkin kartanoista. Brinkhallin kartano vei sydämeni nähtyäni ekan kerran hovimäki sarjan, joka on yksi lempisarjoistani mitä tv:stä on tullut. 


Brinkhallissa aika pysähtyy ja voi aistia sen pienen palan historiasta. On ihanaa, että paikka on kesäisin auki yleisölle, jotta tähän ihanaan kartanoon saa käydä tutustumassa. Sekä kartanolla on mahdollista myös järjestää juhlia ja erilaisia tapahtumia. 


Meillä neiti innostui keskiviikko illalla kävelemisestä oikein kunnolla ja sen jälkeen ollaankin kävelty miltei koko ajan. Juuri kun keskiviikkona ystävälleni sanoin että neiti vielä enimmäkseen konttaa vaikka kävelläkkin osaa. Päätti neiti siis kuultuaan tämän, että nyt se konttaaminen saa jäädä. :D Kartanollakin käveli itse yläkerran kaksi kertaa ympäri. Ja se ei kyllä ole mikään pieni matka pienelle neidille joka juuri on alkanut enemmän itse kävelemään. Uni maistuikin heti kun autoon mentiin. ;) 


Brinkhallin kartanon lisäksi käväisimme vielä Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Siellä oli paljon väkeä, joten ihan hirveästi emme siellä mitään kojuja jaksaneet katsella kun tungosta riitti, varmasti ensimmäinen kunnon aurinkoinen päivä oli laittanut väen liikkumaan. Markkinoilla neidin kanssa yhdessä lyötiin markkinakolikko, jonka talletamme minun kirjani väliin muistoksi neidille. :)


torstai 25. kesäkuuta 2015

Leikkivieraita

Mikä piristää kotiäitiä sen enempää kuin ystävät kylässä. Saimme eilen rakkaan ystäväni ja hänen poikansa päiväksi meidän kanssa leikkimään. Ja voi miten meidän neiti olikin taas äidistään mustasukkainen, kamala itku kun toinen tuli minun syliini. Pitäisi vissiin neitiä viedä välillä hoitoon tai jättää isänsä kanssa kotiin enemmän. Olen aika vähän missään ollut ilman neitiä. Nyt keväällä muutamat Silverjungle vaatekutsut olin pitämässä ja silloin neiti oli aina isänsä kanssa, mutta ei se kolmen tunnin poissaolo kotoa oikein hirveästi vielä ole auttanut siihen ettei hän olisi niin paljon minun perääni. Saas nähdä miten syksyllä on kun kotiin tulee kolme vierasta lasta hoitoon, kun aloitan taas työt. 


Neiti sai ihanan kesäasun lahjaksi, joka oli tuotu Roomasta saakka. Aivan ihana, tämä lastenvaatteita rakastava äiti rakastui siihen täysin. Kumpa vain pian tulisi lämpimät ilmat. :)
Neiti olikin ihan väsynyt leikkikaverin lähdettyään kun ei malttanut päiväunia nukkua. 

 
Viime viikolla löysin prismasta tuon ihanan vaunuverhon, meillä kun on ollut vain se valkoinen ennen tätä, nyt on brion vaunuissa sitten tämä toinen niin ei tarvitse koko ajan edestakaisin siirrellä sitä yhtä.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Keskikesän juhla juhlittu

Nyt on juhannus ohi. Meillä se meni kotona oleskellessa. Oli kyllä mielestäni kiva juhannus. 


 Juhannuksen juhlinta aloitettiin jo oikeastaan keskiviikkona kun ystäväni lapsineen oli meillä ja käytiin paikallisessa kahvilassa jätskillä. Tuli oikein kesäinen olo kun sinne piipahdettiin. Torstaina siskon kanssa vähän ostoksilla sekä viimeiset ruokajutut ruokakaupasta.

 
 Perjantai aloitettiin rennosti. Käytiin haudalla viemässä isoveljelle juhannuskukkia ja tehtiin hyvää ruokaa. Sekä uitiin pallomeressä kun ei tuolla ulkona ole vieläkään kunnolla lämmintä tai sitten on sateista.

 
 Lasten pappa ja setä kävivät kylässä sekä isovanhemmat. Lauantaina äitini tuli meille sekä illalla kävi kummitätini miehensä ja lapsenlapsensa kanssa, sai Oliviakin leikkiseuraa. Sekä lasten kummitäti miehensä kanssa sekä vaari ja isomammakin kävivät. Eli vieraita kävi tasaiseen tahtiin joten ei ehtinyt tulla ollenkaan tylsää. Sunnuntaina oli vihdoin aurinkoinen päivä ja päästiin iltapäivällä frisbeegolfia heittelemään. 


Siinä se juhannus sitten menikin jo hyvin nopeaan, ensi vuonna uudestaan.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää keskikesän juhlaa!!

Keskikesän juhla
Me vietetään rauhallinen kotijuhannus. Grillaillaan, ollaan, löhöillään, nautitaan oman perheen seurasta. Ja katsotaan mitä juhannus tuo tullessaan eli jos tuntuu siltä, että jonnekkin tekee mieli lähteä niin lähdetään. :)


Me toivotellaan siis kaikille oikeen ihanaa ja rauhallista juhannusta!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kaksi vuotta sitten

Olin synnytyssairaalassa. Synnyttämässä esikoistani. Minusta tuli äiti ensimmäistä kertaa. Synnytin ensimmäistä kertaa. Pidin ensimmäistä kertaa sylissäni omaa lasta. Pidin esikoistani ensimmäistä ja viimeistä kertaa sylissäni niin ettei meidän välissä ollut arkkua. Kaksi vuotta sitten alkoi elämäni surullisin ja vaikein aika. 



Mutta mitä on tapahtunut kahdessa vuodessa. Olen oppinut olemaan kiitollinen siitä, että sain esikoiseni. Rakkaan täydellisen poikani. En edelleenkään hyväksy sitä, että hänet vietiin minulta aivan liian aikaisin pois. Kaikella on ehkä tarkoituksensa, tämän tarkoitusta en tiedä vielä. Olen oppinut elämään suruni kanssa. Mutta tunne yhä edelleen sen mustan möykyn sydämessäni, se kuuluu ikuisesti pojalleni. Mutta tunnen samalla, että siinä mustan möykyn seassa on rakkautta. Rakkaus esikoiseen ei ole kadonnut eikä ikävä. Ikävä on välillä hirmuisen kova. Tunnen yhä käsissäni ja vartalossani, miltä tuntui pitää lämmintä vastasyntynyttä esikoista sylissäni. Muistan yhä sen riipaisevan tunteen kun kätilö lähti huoneesta sylissäni minulle maailman rakkain pikkuihminen. 


Kun esikoisen syntymäpäivä on ollut lähestymässä huomaan, mieleeni hiipivän usein asioita ja tapahtumia niiltä synkiltä päiviltä ja viikoilta. Yksi päivä sitten mieleeni muistui ajatus siitä kun laitoin rakkaalle ystävälleni viestin, ettemme voi tavataakaan viikonloppuna sillä lapseni on kuollut. Kaksi vuotta myöhemmin rakas ystäväni vietti samaisena päivänä toisen poikansa ristiäisiä. Suru ja ilo, kulkevat vuorotellen. Monesti olen miettinyt miten siinä tilanteessa pystyin soittamaan siskolleni ja mieheni vanhemmille ja kertoa tapahtuneen. Mietin usein miten kamalalta siellä toisessa päässä mahtoi tuntua. Vastaat puhelimeen ilman, että sinulla on aavistustakaan siitä mitä sinulle tullaan kertomaan ja sitten sinulle kerrotaan kummilapsesi/lapsenlapsesi kuolemasta. Huomaan itse tällä hetkellä kun vastaan puhelimeen kun joku tuttu soittaa,olen hyvin varauksellinen ja jos toinen kuulostaa toisessa päässä jotenkin oudolta, menen suorastaan paniikkiin ja minulla on vaikea kuunnella mitä toisella on sanottavaa. On jotenkin hassua miten nämä kesäkuun alunpäivät ennen sitä esikoisen syntymäpäivää saa pääni sekaisin. Eihän se ole sanottua milloin ikävä puhelu tulee omalle kohdalleni, niin että joudun vastaanottamaan sen ikävän tiedon jostakin. Mutta onhan se epätodennäköistä että sekin sattuisi juuri kesäkuulle. Mutta se ihmisenmieli kun on niin eriskummallinen. 


Mutta miten minä jaksan kahden vuoden jälkeen. Hyvin ja huonosti. Hyviä päiviä on kuitenkin paljon enemmän kuin huonoja. Huonot päivät ovat sellaisia oikeaastaan, että tunnen itseni hyvin väsyneeksi, enkä jaksa tarttua mihinkään tekemisiin. Jaksan touhuta tyttäreni kanssa ja antaa hänelle sen kaiken mitä hän tarvitsee. Mutta sitten se kaikki ylimääräinen niin kuin kotityöt jäävät tekemättä useasti. Jos ennen nautin siivoamisesta ja touhuamisesta, niin nykyään mieluummin katselen neidin leikkejä ja touhuan hänen kanssaan ja pyykit saavat odottaa sitä energiaa kun minä jaksan, toki meidän perheen toinen aikuinen aika useasti sitten hoitaa niitä minun puolestani. Minulla on paljon asioita mitä haluaisin, että tekisin itseni suhteen ja kodin suhteen, mutta kun sitä voimaa ei aina riitä. Mutta olen oppinut olemaan itselleni armollisempi. Miksi kaikista asioista pitäisi suoritua niinkuin ennen?! Yritän nauttia tästä hetkestä sellaisena kuin se on. Ja mitä ennen kaikkea olen yrittänyt oppia olemaan postitiivisempi ja pyrkinyt unohtamaan sen negatiivisen ajattelun. Tosin eihän siihen näillä äitiaivoilla aina jaksa, kun jokin ärsyttää niin se ärsyttää... 


Reilu kaksi vuotta sitten olin niin onnellinen odottava äiti kuin voi vain olla. Sitten minulta vedettiin niin sanotusti matto jalkojen alta pois. Ja nyt olen oppinut uudestaan olemaan onnellinen äiti, jolla on oikeus olla myös surullinen, jos siltä tuntuu ja mitä ennen kaikkea minulla on oikeus mielestäni edelleenkin sanoa se ääneen, että kyllä minulla on paha olla koska lapseni on kuollut, vaikka siitä onkin kaksi vuotta aikaa. 


Olisin voinut myös opetella jollain vähemmän raadollisemmalla tavalla näitä asioita. Mutta minun on ollut pakko nieleskellä ja purtava hammasta, näin oli ilmeisesti tarkoitettu minun tarinani menevän. Olen ylpeä kahden terveen ja rakkaan lapsen äiti. Vielä on matkaa tässä surussa, joskaan en tiedä päättyykö se koskaan kokonaan. Mutta nyt mulla on ihan hyvä olla. Vaikka haluaisin rutistaa sitä pientä poikaani ja kuiskata hänen korvaansa: hyvää syntymäpäivää äidin rakas. Nyt toivotukseni lähtee tuulen mukana ja toivottavasti rakas poikani tuntee äidin rakastavan halauksen. 

Hyvää syntymäpäivää rakas esikoiseni!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Uutta äidille

Mä sain viime perjantaina uuden puhelimen. Nyt tämä äiti siis opettelee käyttämään ihan erilaista mihin on tottunut. Se tuttu ja turvallinen nokia kun vaihtui sonyn puhelimeen. Näin kolmen päivän jälkeen voin sanoa, että olen tyytyväinen päätökseen. 


 Olen aina halunnut puhelimelta kaksi asiaa sillä voi soittaa ja lähettää viestejä. Mutta nyt jotenkin nykyaikana kuitenkin aloin kaipaamaan vähän jotain muutakin kuin sitä edullisinta vaihtoehtoa, jolla voi soittaa ja viestittää ja sillä saa vain surkeita kuvia. Yleensä vain se känny on saatavilla kun on jossain ja harmittaa kun kuvat ovat ihan suttuisia. Nyt ei enää tarvitse ottaa suttuisia kuvia kännyllä sillä tällä saa mielestäni tosi hyviä kuvia. Tosin ensin pitää oikeasti oppia miten ne hyvät kuvat otetaan. :) Ja koska mulla on aina ollut se surkea kamera puhelimessa niin enpä ole halunnut liittyä edes instagramiin. Mutta nyt sinnekkin tämä äiti on uskaltautunut liittyä, osa on jo varmaan huomannutkin. Vielä kun tää äiti vaan pääsis sisälle siihenkin. ;) Taidan olla vähän sellanen hitaasti lämpenevä näille uusille jutuille. Hah, nyt siellä joku nauraa uusille jutuille. :D Eli siis mulla vaan kestää vähäsen tulla mukaan näihin kaikkiin juttuihin. Mutta nyt yritetään parhaimmalla tavalla. Ja hei, tälle kalkkikselle voi laittaa vinkkejä, jotta mustakin tulis vähän modernimpi maalaistollo. :D