Ajatusten ja tunteiden viidakko...

Monenlaisia ajatuksia ja tunteita on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Aluksi luulin, että nyt olen jo ehjempi kuin vuosi sitten, mutta sitten välillä tulee se pohjaton suru, riittämättömyyden tunne, tunne etten elä omaa elämääni. Vaikka elän jokaista päivää ja olen onnellinen tämän hetkisestä ajasta, saa se silti miettimään saanko tuntea olevani onnellinen, koska poikani on kuollut. Välillä taas mietin, että onko se kaikki oikeasti tapahtunut minulle, tulee epätodellinen olo. Välillä on pikkusiskostakin epätodellinen olo, onko meillä tosiaan täällä kotona tuo ihana maailman rakkain tytär. 

Tytön ensimmäisinä viikkoina ihmettelin usein sitä etten ollut hysteerisesti koko ajan kuuntelemassa hengittääkö se vielä kun hän nukkui. Mutta nyt viime päivinä olen sitäkin useasti tehnyt. Onko sitten niin, että olen itsekin ymmärtänyt ettei kukaan ole viemässä tytärtämme pois, hän on oikeasti meidän vauva. Kun tyttö itkee lohduttomasti eikä maito auta siihen eikä uni heti tule, niin olen itsekin lohduton. Ja tätä ei edes usein tapahdu, saa yhden käden sormilla laskea. Sillä Olivia ei juurikaan itke, nälkäänsäkään hän ei aina itkemällä näytä heti, vaan öisinkin kun herää nälkäänsä, hän voi aluksi vain katsella ympärilleen ja hymyillä ja pitää pienen äännähdyksen. Siksi se itku onkin varmaan minulle heti sellainen, että mikä hänellä nyt on hätänä. Mutta onneksi tähän saakka ollaan aina saatu tyttö lohdutettua, mitään sellaista ei ole ollut mikä olisi ollut vakavaa. Mutta olen alkanut pelkäämään, mitä jos tytölle tuleekin jotakin. Tämä on turhaa sillä mitään ei etukäteen tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Mutta minkä tämä äiti tunteilleen mahtaa. Odotan jo kauhulla kolmekuukautis neuvolaa, jolloin ne ensimmäiset rokotuspiikit annetaan, miten tämä äiti selviää niistä ilman itkua. 

Jos näitä pelkojani ei oteta huomioon, niin meillä menee tosi hienosti. Olivia on niin kiltti ja iloinen, tyytyväinen vauva. Saamme vain olla kiitollisia siitä, että olemme hänet tänne saaneet. Välillä ajatus harhautuu siihen, että meillä voisi olla kaksi vaippaikäistä täällä. Tosin en tiedä olisimmeko Oliverille ajatelleet pikkusisarusta niin nopeasti jos hän tänne meidän kanssamme olisi tullut. Jälkitarkastuksessa kysyttiin, olemmeko jo seuraavaa vauvaa ajatelleet. Ei, emme ole ajatelleet. En halua kolmatta raskautta tähän heti putkeen. Nyt riittää hetkeksi, että olen kahden lapsen äiti. Nautimme tästä ohikiitävästä vauva-ajasta ja nuuskuttelemme vauvan tuoksua ajattelematta sen pitemmälle. Eletään päivä kerrallaan.

Tytön suuri päivä

Tytön yksi suurista päivistä vietettiin jo 2,5 viikkoa sitten, mutta en ole ehtinyt tänne blogiin saakka mitään asiasta kertomaan. Meidän isi on ollut lomalla ja me ollaan koko perhe nautittu kesästä ja toistemme seurasta, joten olen itsekin jättänyt blogin ihan tarkoituksella vähän hiljaisemmaksi, vaikka juttuja olisi vaikka mitä mistä voisin kirjoittaa. 

 

Mutta nyt siihen suureen päivään eli ristiäisiin. 

Ristiäisiin oli siis kutsuttu kaikki lähimmät eli työn isovanhemmat ja isoisovanhemmat sekä tytön äidin ja isän sisarukset perheineen. Meitä oli yhteensä noin kaksikymmentä. 

 

Tyttö sai kaksi kummia, kummitädin ja kummisedän. 

 Tyttö oli kastetilaisuuden ajan kiltisti ja nukkui kummitätinsä sylissä. Minun siskostani tuli sylikummi. 

 Meidän perhe, yksi puuttuu aina perhekuvastamme, mutta on silti sydämessämme. Halusimme, että isoveli olisi läsnä kastetilaisuudessa jollakin tapaa. Olimme sytyttäneet kynttilän isoveljen kuvan viereen sekä pappi rukouksessaan puhui isoveljestä. Tämä oli minulle erittäin tärkeä ele, toki se sai kostumaan jokaisen silmäkulman. 

Kastepukuna tytöllä oli äitini ompelema kastemekko, jossa myös minut on kastettu. Kastemaljana oli taas miehelläni ollut kastemalja.

Kahvipöydässä oli tarjottavana täytekakkua, jossa päällä aivan ihana täältä tilattu koriste. Voileipäkakkua ja tortillatikkuja oli suolaisena. Herrasväenleipiä, hirvensarvisuolapipareita, muropikkuleipiä, macaroneja sekä suklaakakkua oli vielä makeana.

Se mikä ehkä eniten teitä kaikkia kiinnostaa on se minkä tyttö sai nimekseen. :) 

Eli Oliverin pikkusisko sai kasteen ja nimen ja hänen nimensä on Olivia Eliisa Aleksandra. 

Nimestä sen verran, että toinen nimi tulee minun toisen nimen mukaan ja kolmas nimi on mieheni suvusta. Oliverilla kun toinen nimi oli minun suvustani ja kolmas nimi mieheni toinen nimi.

Ristiäislahjoista teen oman postauksen jossain vaiheessa kunhan vaan ehdin lahjoista ottamaan kuvan.

Meillä on juhlittu

Meillä on siis juhlittu viimeisen kolmen viikon aikana. On ollut rippijuhlia, synttärit ja nimpparit sekä tietysti viimeisempänä isoimmat ja tärkeimmät juhlat meidän perheelle eli ristiäiset. Täälläkin on ollut kovin hiljaista, koska en vain yksinkertaisesti ole ehtinyt koneelle saakka. Nautin vauvan tuoksusta ja seurasta niin paljon kuin vaan se on mahdollista eli melkeinpä koko ajan. Välillä annan tietenkin vauvan nukkua rauhassa päikkäreitä. ;) 

 Mutta meillä siis on juhlittu ja juhlittu. Ja ollaan syöty erinäisiä herkkuja. Kaikista paras herkku oli mansikka marenkikakku, olen jo aikaisemmin kertonut täällä tästä ihanasta herkusta, silloin se oli vain eri täytteellä. Molemmat täytteet sopivat täydellisesti tähän suussa sulavaan herkkuun. Eli tuolloin pääsiäisenä täytteenä oli baanania ja luumusosetta kermavaahdolla ja nyt tuoreita mansikoita kermavaahdolla. Tuo U:gin marenki on vaan niin taivaallisen hyvää. Ja tää ei muuten oo maksettu mainos vaan se on oikeesti ihan mun lempparia ollut jo monta vuotta.

 

Minulla itsellänikin oli synttärit tuossa heinäkuun alkupuolella ja vaikka olenkin jo näin iso, niin silti meillä kävi vieraita ja sain taas lahjoja osakseni. Sain kauan mielessäni olleen kirjan, muumilaakso arabiassa, ihana katsella siitä kuvia kauniista muumi astioista ja haaveilla niistä kalliimmista mukeista. Sekä myös olohuoneeseen sain uuden arkun, joka toimittaa olohuoneenpöydän virkaa, oikein ihana valkoinen, jonne voi kätkeä sisälle tavaraa. Sain paljon muitakin lahjoja, mutta en nyt ala kaikkea tähän listaamaan. Mutta täytyy todeta, että vierelläni on paljon ihanaa perhettä ja ystäviä, jotka vielä jaksaa näinkin vanhan synttäreilllä käydä ja muistaa ihanilla lahjoilla, jotka on huolella mietitty ja minun näköisiä ei mitään turhia hömpötyksiä. Tosin ei näin vanhalle enää tarvisi lahjoja ostella.   

Palailen erillisellä ristiäispostauksella kun vaan ehdin ottamaan kuvat lahjoista ja ehdin koneen äärelle istahtamaan taas.