tiistai 25. elokuuta 2015

Äidin kiireet

Tällä äidillä on menossa juuri nyt, hyvinkin kiireinen sesonki aika. Sillä Silverjunglen mallisto julkaistiin viime keskiviikkona ja saan kuulua niiden ihanien kotimyyjien joukkoon. Kierrän siis malliston kanssa kodeissa esittelemässä aivan upeaa mallistoa. Voin kertoa, että nyt on niin nättejä vaatteita mallistossa, että mallisto on saanut suuren suosion joka kutsuilla. Ihania ekologisia ja eettisiä vaatteita lapsille ja naisille, eikä miehiä ole kokonaan unohdettu pari juttua on heillekkin. ;) 


Vaikka olen tällä hetkellä aika paljon poissa kotoa, ei silti tyttäreni joudu kärsimään äidin poissaoloista, vaan saa hän viettää laatuaikaa isänsä kanssa sekä välillä mummin. Sillä kun minä olen perhepäivähoitaja pystyn silti suurimman osan päivästä olemaan edelleen tyttäreni kanssa. Meille molemmille siis tekee ihan hyvää, että äiti on välillä poissa kotoa, kun kuitenkin olen pienemmän aikaa poissa kuin olisi jos lapsi olisi päiväkodissa pitkän työpäiväni ajan. Toki en tarkoita, että se olisi jotenkin huono asia, että lapsi on päiväkodissa töissä. Mutta meillä se ei olisi toimiva ratkaisu, koska neiti ei näkisi äitiään juurilainkaan silloin kun sesonki on kuumimmillaan Silverjunglen kotimyynnissä. 

Nautin suunnattomasti tästä harrastuksesta. Sainkin palautetta eilen kutsuilla, että osaan esitellä luontevasti ja mukavasti vaatteita. Se lämmittää aina kyllä mieltä. Tämä kausi on minulla toinen kausi Silverjunglen kotimyyjänä ja aina vaan innostun enemmän tästä työstä, tää on kyllä niin mun juttu. Ja mikä parasta vaatteet ovat sellaisia joista itse tykkään ja paljon. <3 
Toimin siis Salossa sekä Salon lähiympäristössä kotimyyjänä, mutta Silverjunglen nettisivuilta näkee meidän kaikkien kotimyyjien yhteystiedot, jos ei täälläpäin asu ja kiinnostuu kutsuja pitämään, se kyllä kannattaa, emäntä kun saa aina enemmän etuja itselleen, vaikka kaikki kotimyyjien kautta tilanneet saavat hyvät edut.  ;) 

maanantai 24. elokuuta 2015

Helmi kirppis



Olin viikko sitten siskon ja serkun kanssa vierailulla Adalmiinan helmessä kun siellä oli järkätty kirppistapahtuma. En ollut aikaisemmin käynyt paikassa ollenkaan, monesti tahtonut mennä. Tänä vuonna tahdon kyllä ehdottomasti käydä joulun aikaan katsastamassa putiikin. Kirppispuolelta löysin neidille fisher pricen maatilaan lisäosan neljällä eurolla, ei ollut ollenkaan päätä huimaava summa ja neiti tykästyi leikkimään taas maatilalla pitkästä aikaa kun siinä on jotakin uutta. Minä löysin itselleni riviera maisonin perhe kehyksen kympillä, nyt pitäisi sitten miettiä millaisia kuvia siihen laitetaan. Tarvisi samalla tulostaa neidin vuosi kehykseen kaikki kuukausi kuvatkin, jospa sekin olisi valmis ennen neidin kaksvuotis synttäreitä. :D 


Adalmiinan helmessä oli kaikki happy lights pallot -20% sinä päivänä ja päätin ostaa neidille oma pallovalosarjan hänen huoneeseensa. Valkoisia, vaaleanpunaisia ja liloja palloja päätyi ostoskoriin. Siellä olisi ollut vaikka mitä ihanaa, mutta täytyihän sitä jotakin jättää ensi kertaakin ostettavaksi. Siellä olisi ollut esimerkiksi iso pallovalaisin kattoon, joka saman tyylinen siis happy light pallojen kanssa, mutta monta kertaa isompi. Mietin, että se olisi toisaalta kiva, mutta olisiko jo liikaa pallojuttuja. Neidin huoneeseen pitäisi kyllä keksi joku uusi valaisin kattoon, sillä siellä on joku kalavalaisin, joka ei välttämättä oikein sovi neidin muihin juttuihin. 


Laitoin pallovalot nyt verhotankoon kiinni, mutta ihan varma en ole jääkö ne siihen. Jotain neidin huoneen järjestykselle pitäisi tehdä, mutta en oikein tiedä mikä se olisi. Hankalaksi tekee järjestelyn 120 cm oleva sänky, jota sitten taas tarvitaan hoitolasten päiväuni käytössä. Mutta täytyy laittaa mietintämyssy päähän ja yrittää keksiä mikä se ratkaisu olisi, jotta huoneesta saisi käytännöllisemmän ja ennen kaikkea tahtoisin siitä kauniimman, enkä sellaista, että siellä on juuri paljon sänkyjä vain siksi että niitä tarvitaan minun työni takia. 

 

perjantai 14. elokuuta 2015

Se paluu arkeen ja töihin

Nyt on palattu kesän ja mammalomien jälkeen arkeen ja työt aloitettu. Onnea on työ kotona. Enhän minä tuota omaa pientä millään raaskisi minnekkään muualle viedäkään hoitoon. Neiti on ottanut ihmeen hyvin tämän hoitoarjen. Toki päivät ovat vielä olleet kaikilla lapsilla lyhyitä. Mutta ei sellaisia mitään megasuuria raivareita ole tullut vaikka äidin joutuukin muiden kanssa jakamaan, pientä mustasukkaisuutta nyt välillä tietenkin on ollut havaittavissa. 


Neiti oppi ihan ykskaks syömään itse kun äiti ei vaan yksinkertaisesti ehdi aina syöttämään. Mutta taitavasti se sujuukin neidiltä itseltään, joten kyllä tässä töiden aloittamisessa on jotakin hyvääkin. Vaikka itseä välillä aamulla väsyttää, niin huomaan että kun hoitolapset tulevat on itsellä energiaa ja onkin oikeasti mukavaa tehdä töitä. On ilo kun on saanut työkseen työpaikan jossa viihtyy. Minä kun en ole niitä päiväkoti ihmisiä oikeen koskaan ollut, katsotaan jos sen aika joskus tulee, mutta just nyt mä nautin kun saan olla kotona perhepäivähoitajana. 


Ensi viikolla starttaa rakas harrastukseni, kun Silverjunglen syysmallisto ilmestyy keskiviikkona. Eilen meillä olikin kick off ja voi miten mä odotan et mä pääsen esittelemään niitä ihanuuksia taas. Meinaan niitä on ja monta. :) Toimin siis Silverjunglen kotimyyjänä perhepäivähoitajan työn lisäksi. Se on mukavaa vastapainoa päätyölle, pääsee välillä pois kotoa ja tytöllekin tekee hyvää kun äiti ei ole aina kotona ja välillä saa olla vain isin kanssa.

tiistai 11. elokuuta 2015

Bloggareitten kirppistapahtuma

Sunnuntaina åblogit järjesti kirppistapahtuman Liedon vanhalla meijerillä. Miljöö oli kaunis tapahtumalle sekä ilma tosi kaunis, ehkä vähän liian kuuma ajatellen myyjiä joiden paikat olivat suoraan auringossa. Ihmisiä oli tosi paljon liikenteessä. Viime vuonnakin he järjestivät samanlaisen tapahtuman ja silloin kuuleman perusteella oli paljon ihmisiä liikenteessä. Itse en viime vuonna päässyt paikalle ollenkaan. 


Itse tein pari löytöä. Tähtiverhon neidin huoneeseen sekä pienen peilin. Verhokangasta mun on pitänyt ostaa jotta ompelisin verhot neidin huoneeseen, jo varmaan puoli vuotta, mutta nyt säästyn ompelemiselta. Sekä mun on pitänyt ostaa ikeasta pikkupeili tapahtumia varten mihin menen esittelemään Silverjunglen mallistoa, jotta asiakkaat pystyvät katsomaan peilistä jos sovittavat jotakin. Kun monessa kirppis ja messutapahtumissa ei peiliä lähettyvillä ole. Enemmänkin olisi ollut ostettavaa jos vaan olisi tilin saldo antanut myöden. ;) Sillä siellä olisi ollut ihana muumimammafiguuri ja muumilastenastiasto myynnissä sekä pari muumiseinälautasta. Mutta niihin ostoihin olisikin mennyt jo viitisen sataa, niin ne saivat jäädä odottelemaan muita ostajia. :)