Valkea kuulas

Tyttäremme sai lahjaksi valkea kuulas omenapuun naapureiltamme. Minusta aivan ihana lahja. Nyt on vaan äidillä ja isillä kova työ, että saamme sen kasvamaan ja suojattua talvella jäniksiltä ja myyriltä ja muilta tuholaisilta. Minun omat lahjaksi saamani omenapuut ja päärynäpuu kokivat kovia, kun niitä ei sitten suojattu tarpeeksi hyvin talvella ja nyt ne ovat entisiä. Ajattelin itse käydä ostamassa vielä toisen omenapuun, joka omistetaan sitten Oliverille. Ja päärynäpuunkin tahtoisin, mutta sillä ei niin kiire ole. Mutta toinen omenapuu olisi hyvä olla pölyyntymisen kannalta ja onhan se muutenkin mukavaa jos on kahta eri lajiketta. Vaikka itse tykkään kyllä valkea kuulaksesta tosi paljon. Siitä saa mielestäni parhaimmat hillot keitettyä. 

Olen itse pienenä lukenut kirjaa nimeltä Ainon vuosi ja siinä Aino sai oman omenanpuun. Ja silloin jo pienenä mietin, että jos omia lapsia saan niin heille haluaisin kanssa oman omenapuun. Ja nyt on mennyt vuosia ja tyttäreni omena puu kasvaa puutarhassamme. :)

Tyttö vaan nukkui koko istutuksen ajan tyytyväisenä vaunuissaan. :)

Nimipäivä

Torstaina oli poikamme nimipäivät. Ensimmäiset hänen syntymänsä jälkeen. On se vaan sydäntä raastavaa viedä nimipäiväkukat oman poikansa haudalle. Tottuukohan siihen koskaan. Oliver oli saanut muiltakin kukkia ja niin pieni kivi oli lähes kukkien peitossa. Me veimme kukat koko perheen voimin haudalle. Pikkusisko oli toista kertaa käymässä isoveljen haudalla. Ensimmäisen kerran pikkusisko kävi haudalla kotiintulopäivänä. Tänään kävimme pikkusiskon kanssa vaunulenkillä ja koska tämä äiti ei vielä kovin pitkiä lenkkejä jaksa tehdä, niin tuonne hautausmaalle ja takaisin on juuri hyvä matka. Ja minulle itselleni on tärkeää käydä säännöllisesti katsomassa, että siellä on kaikki hyvin. Koska en tahdo, että haudalla olisi milloinkaan kuihtuneita kukkia esillä. Ja muutenkin se on paikka jossa tunnen olevani lähempänä poikaani. Vaikka poikani tulee aina olemaan sydämessäni. <3 

 

Pikkuinen tyttömme

Pikkuinen tyttömme on 1,5 viikon ikäinen. Tuntuu, että tämä aika menee ihan liian nopeaan. Joka aamu katsoessani tytärtäni huomaan hänen kasvaneen. Tänään aamulla sanoin hälle, että älä kasva liian nopeasti. Pelkään tämän vauva-ajan menevän ohi liian nopeaan. 

Tyttö syö hyvin ja kasvaa. Pikkuinen hän on vaikka onkin mielestäni kasvanut, eihän hän nyt ihan joka yö sentään isommaksi ole tullut, mutta silti tästä äidistä siltä tuntuu välillä. Onhan tässä 1,5 viikossa tapahtunut muutoksiakin. Alkupäivinä kun hän vaan nukkui ja söi, niin nyt jo välillä katselee ja on hereilläkin lyhyitä aikoja. 

Hän on kyllä valloittanut täysin tämän äidin ja isän sydämen. 

Kuvassa tyttäremme lähdössä kotiin sairaalasta. 

Kotiintulovaatteina meillä oli Kapphallin newbie body ja legginsit. Lindexin sukkahousut. Äitiyspakkauksesta tumput. Sekä automatkalle oli vielä Polarn O. pyretin gollegehaalari, joka siis ei ole kuvassa. ;)

Tyttäremme on niin pikkuinen, että osa 50 senttisistä vaatteistakin on vielä vähän isoja. Sekä kaupan pienimmät vaipatkin on vähän isoja.

Mutta varmasti ennen kuin huomaakaan joutuu haikeudella laittamaan ensimmäiset pienet vaatteet pois. Mutta nyt nautimme tästä pienestä ihanuudesta, emmekä murehdi milloin pienimmät vaatteet pitää laittaa pois ja isompia kaivaa tilalle.

Hän

Meidän pienen pieni tyttö syntyi perjantaina. Äiti ja isi ovat onnellisia pikkuisesta prinsessasta. Tyttö on oikein reipas ja valloittanut täysin sydämemme. Isovelikin on varmasti ylpeä pikkusiskostaan taivaan reunalla.

<3

Minut on vallannut ääretön onnellisuus siitä että saimme ihanan tyttömme elävänä syliimme, mutta samalla ääretön suru menetettyä ihanaa poikaamme kohtaan.

Pääsimme eilen kotiin sairaalasta ja nyt totuttelemme uudenlaiseen arkeen.

Ja nuuhkuttelemme vauvan tuoksua. :)

Nyt on äitienpäivä vietetty

Hyvin surullinen, mutta samalla onnellinen. 

Kyllähän se iso itku pääsi hautausmaalla. 

Äiti äitienpäivänä poikansa haudalla. 

Äiti jonka sydämen alla pikkusisarus liikkeillään muisti äitiä. 

Molemmat lapset niin äärettömän rakkaita. 

Ensimmäinen äitienpäivä

Tänä vuonna minulla on virallisesti ensimmäinen äitienpäivä. 

Ensimmäinen vuosi kun olen äiti äitienpäivänä. 

Vuosi sitten en osanut kuvitellakkaan millainen minun ensimmäinen äitienpäivä tulisi olemaan. 

Muistan kun pappani viime vuonna sanoi minulle: "Ensi vuonna sinäkin saat viettää äitienpäivää". 

Niin, ei meistä kukaan tuolloin arvannut millainen se minun kohdallani tulee olemaan. 

Vietän äitienpäivän enkelipojan äitinä. 

Voin nähdä lapseni kasvot vain kuvissa ja mielessäni.

Voin vain muistella tunnetta kun sain omaa lastani sylissäni pitää. 

Ensimmäisenä äitienpäivänä tulee myös esikoiseni syntymästä 11 kuukautta. 

Tasan 11 kuukautta sitten minusta tuli ensimmäistä kertaa äiti. 

Nyt ensimmäisenä äitienpäivänä askeleeni suuntaavat hautausmaalle rakkaan poikani haudalle, sydämmeni alla pikkusisarus ja sydämmessäni esikoiseni.

Taas mennään vanhoilla kuvilla, joka on vuosi sitten jo blogissa ollut esillä. Kuva on otettu minusta viime vuoden äitienpäivänä. Oliver masussani ja raskausviikkoja minulla oli tasan 29. Nyt masussa on pikkusisarus raskausviikoilla 35+4. Tarvitsee käskeä miehen ottamaan ainakin yksi kuva minusta tänä äitienpäivänä niin jää äitienpäivien raskausmasut muistoihin.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Äitiysloma

Tänään alkoi virallisesti äitiysloma. Eihän se minun arkeani niin hirveästi muuta kun olen jo ollut pitkään sairaslomalla. Ja vaikka sairasloma muuttuu äitiyslomaksi niin ei se mun olo oo muuttunut yhtään paremmaksi, joten yhtä rennolla linjalla on jatkettava vauvan syntymään saakka. 

Joten otetaan rennosti ja toivotaan että saataisiin pian pieni elävä nyytti syliin. <3

Kissat ainakin osaa ottaa meillä rennosti, kun mun stressi tilani ei aina ihan noin rento ole. Huolta ja murhetta vauvasta on jokaisena hetkenä, mutta nyt ei auta kuin vain odottaa ja toivoa parasta.