Joulutarina

Joulutarina on yksi ehdoton lempielokuvani. Muistin yksi pari päivää sitten, että joulutarinan joulupukin mökki pitäisi löytyä leviltä. Niinpä me sitten tiistai iltana kun vesisade oli lakannut lähdimmme sitä etsimään. Netistä löydettiin tietoja, että löytyy rinteen 11 juurelta ja frisbeegolfratakin menee vierestä.

Mentiin ensin huipulle saakka autolla ja siitä lähdettiin etsimään, löydettiin rinne numero 11 ja siitä yksi frisbeeheittopaikka. Siitä sitten lähdettiin menemään alas hyvin jyrkkää tunturin rinnettä, ei tarvinnut kuin hetken laskeutua niin katto jo näkyi. Lähemmäs kun päästiin niin huomattiin, että olisihan sinne päässyt vähän helpompaa reittiäkin pitkin, no mentiin sitten sitä takasinpäin kun piti sitten kiivetä rinnettä ylöspäin takaisin. Eli kannattaa vähän tähyillä paremmin gondoli wolrd cupin ja palovartija kahvilan vieressä. ;) Mulla oli pienempi lapsista manducassa selässä ja isompi kävelekin reippaana koko matkan itse. Kyllä yöllä sitten riittikin unta hänellä. :) 

 Kyllä olikin komeasti rakennettu tämä mökki ja piharakennus, vaikkakin ovat pelkkiä lavasteita. Kauniita yksityiskohtia pylväissä ja ikkunanpielissä. Vielä kun ihmiset osaisivat käyttäytyä eivätkä käyttäisi tätä roskiksena. Minusta on tosi surullista, että jaksetaan kyllä kantaa ne pullot ja tölkit täysinäisinä tuonne, mutta tyhjänä ei jakseta viedä pois!! 

Isommalle neidille sanottiin, että mennään etsimään joulupukin mökkiä, niin hän innostui ja kertoi, että pitää joulupukkia kädestä kiinni. Kerrottiin kyllä ettei joulupukki taida nyt olla täällä, että on siellä omassa kodissaan Korvatunturilla. Mutta kovasti tyttöä jännitti koko matkan ja hyvin toiveikas oli jospa se kuitenkin olisi. Onneksi ei kuitenkaan pettynyt, sillä hänestä oli hauskaa mennä parvekkeelle katsomaan maisemia ja tutkia paikkoja. 

Ja kyllä vaan sieltä olikin upeat maisemat. Vähän sumuinen keli oli vielä sateen jäljiltä, mutta ei se meitä haitannut.

Ailun leikkimaailma

Tänään herättiin kosteaan ilmaan, yöllä oli satanut vettä. Päätettiin siis lähteä lasten kanssa katsastamaan Ailun leikkimaailma levin kylpylään. Siitä oli 1/3 osa avattu, eli ei vielä ihan kokonaan. Kylpylässä tehdään tällä hetkellä remonttia. Isompi lapsista maksoi sisälle 5 euroa, joten mikään kovin iso summa sisäänpääsymaksu ei ollut. 

Sisään päästyämme sieltä avautui kaunis luminen seikkailumaailma. Seinillä on hienoja maalauksia talvisesta lapista. Leikkimaailmasta löytyy hieno iglu ja irtojääpalikoita, jäämeri, lumiukkoseinä johon voi heittää palloja aukkoihin joissa lumiukonpäät, kun osut sinne kuuluu erilaisia ääniä. Lattialta löytyi lumiukko sekä  näiden talvisten juttujen lisäksi ihan tavallinen pallomeri sekä kiipeilytelinepaikka. 

Meidän yksvee ihastui täysin jääkuutio mereen, ei haitannut vaikka välillä upotti tosi syvälle sinne kuutioiden sekaan. Ja kyllä se kolmeveekin tykkäsi, teki jopa kuperkeikkoja sinne vaikka välillä on hyvin arka, niin täällä sitä ei nähnyt. Toki saavuttuamme sinne siellä ei ollut kuin kolme muuta lasta, niin oli kiva tutustua paikkaan, koska oli hiljaista ja sai mennä mihin vain ilman ruuhkaa. Aikaa saimme vietettyä täällä 1,5 tuntia ja saimmekin mökille vietäväksi kaksi väsynyttä ja nälkäistä lasta. Isompi ei olisi kyllä halunnut millään lähteä pois ja ilmoitti mökin pihassa että hän ei tule autosta pois koska haluaa pallomereen. :)

Levin huipulla

Ajoimme yöttömän yön läpi lappiin, täällä aiomme viipyä tällä kertaa kaksi viikkoa. Lähdin tyttöjen ja äitini kanssa etukäteen viikoksi ja mieheni tulee sitten viikon päästä tänne. Lähdimme siis perjantai aamupäivällä tarkoituksena pysähtyä esimerkiksi Tampereella koiramäkeen, mutta emme psysähtyneet sinne koska Tampereella satoi, jatkoimme siis matkaa. Eka pysähdys olikin Jyväskylässä Pandan tehtaanmyymälään sekä Prismaan ruokaostoksille. Ennen en olekaan juhannuksena kaupassa ollut illalla. :) Jyväskylän seppälän prismassa oli kyllä hieno lastenleikkimaa, jossa tunnin verran lapset saivat leikkiä ja touhuta. Seuraavaksi pysähdyttiin Viitasaarella abc:lla ja siellä leikittiin kanssa tunnin verran ja ihmeesti oli kyllä porukkaa siellä vaikka kello olikin kahdeksan juhannusaattona. :D Siitä oli hyvä lähteä jatkamaan matkaa kohti leviä. 

Leville saavuimme aamu puoli seitsemän, päätimme mennä aamupalalle hotelli panoramaan, olikin hienoa syödä aamupalaa tuntureiden syleilyssä ja nauttia rauhassa. Toki silmiä painoi vähän kyllä kohta vuorokauden valvominen. En muuten koskaan ennen ole valvonut vuorokautta, nyt olen. En kyllä tiedä oliko se nyt niin hieno asia. :)  Päiväunet kyllä nukuttiin aamupalan jälkeen kymmenestä kahteen. Vaikka lapset olikin nukkuneet autossa yön niin silti hekin nukkuivat uudelleen kunnon unet, onneksi, olisi muuten voinut olla meille aikuisille vähän liian raskas päivä tiedossa, vaikka unien jälkeenkin vielä väsytti tai oli sellainen nuutunut uupunut olo.  

Nyt sunnuntaina matkan uupumus alkaa väistyä ja päätimme mennä levin huipulle gondolihissillä. Kierrettiin huippu ja luntakin löydettiin. Voi mikä ihana rauha ja silmiä hivelevät maisemat. Kyllä täällä vaan on kaunista. 

Nyt huipulta voi myös aloittaa frisbeegolfin pelaamisen kahdesta reitistä valiten itselleen parhaimman. 

Me aikuiset osasimme jopa vieressä olevat isot tunturit arvata oikein kun niitä katselimme, kauniisti näkyivät pallas sekä ylläs. 

Huipulta löytyy kaunis tulistelu paikka, joten makkaraakin voisi siellä grillata. 

Huipulle pääsee mutkattomasti joko gondolihissillä autolla lähes tuonne huipulle saakka tai sitten kävellen alhaalta saakka.

Muumimaailma 2017

Joka kesän retkikode taitaa meidän perheessä olla muumimaailma. Siellä viihtyy niin lapset kuin aikuisetkin. Kun lasten ehdoilla mennään niin kaikki menee hyvin. Meillä pienin päätti juuri muumimaa reissulla, että hänestä olisi kivointa kävellä ja kun vielä ei ihan kokonaan itse osaa niin meno on hidasta, mutta se ei haitannut kun on kaksi aikuista mukana niin ei haittaa vaikka pienin veisi toisen kokonaan. 

Minusta kivointa tuolla on se, kun lapsille on paljon tutkittavaa ja tekemistä, ilman niitä huvipuistolaitteita. Ja vaikka niitä härveleitä ei ole saa tuolla vietettyä hyvin koko päivän. Tänä kesänä menin siskon ja hänen poikansa kanssa, joten meillä oli neljä,- kolme,- ja yksiveet mukana ja kaikille riitti touhua ja tekemistä ja katseltavaa. 

Kolmevuotiaan neidin mielestä oli parasta halia muumimammaa ja pappaa sekä nipsua. Yksivuotiasta ne vähän jännitti. 

Kun käy näin alkukesästä saa nauttia hiljaisemmasta muumimaailmasta kuin se heinäkuun vilkkaimmassa kesälomasesongissa olisi. Päivä oli viileä, mutta kun aurinko tuli pilvien takaa esille se lämmitti muakvasti. Juuri sopiva keli, tuolla kun on kesähelle niin siellä on tosi kuuma. 

Saarelta löytyy ruokapaikkoja mutta omia eväitäkin pystyisi nauttimaan. Me tosin oltiin laiskoja ja ei otettu eväitä mukaan tällä kertaa ollenkaan, vähän vettä mukaan jotta janon saa sammumaan. ;) 

Nipsun putiikista löytyy kaikkea kivaa kotiin muistoksi. Tällä kertaa ostin itselleni ja miehelleni kuksat sekä lasisetsilikonikuorella olevat pullot. Pienin sai hammasharjan, josta oli muuten hirmu iloinen ja tyytyväinen ja isompi sai kylpypyyhkeen. 

Kivan elämyksellisen päivän jälkeen oli aika sanoa heipat hiljentyneelle muumimaailmalle! Luulenpa, että ensi kesänä taas tulemme! :)

Päätös joka ei ehkä ollutkaan lopullinen

Päätin muutama päivä sitten, että tämä blogi hiljenee. 

Minulla on ollut tosi hidas kone, joten blogin kirjoittaminen on ollut todella puuduttavaa ja kun sitä aikaa ei muutenkaan ole liikaa, sekä väsymys painaa aivan liian usein. Mutta sain mieheltäni käyttöön nopeamman, joten miten se mieli vaihtuikin taas, jospa sittenkin kirjoittaisin taas silloin tällöin. On vaikea jättää jotakin joka on ollut tärkeä itselle. 

Viimeinen kuluva vuosi on ollut, no jotkut tietävätkin jo, enemmän ja vähemmän raskas, mutta samaan aikaan onnellinen. On raskasta kokea samalla syvää surun aallokkoa ja samalla katsoa ja iloita lastensa seurasta. Saan olla onnellinen jokaisesta rakkaasta lapsestani. Mutta minulla on myös oikeus olla surullinen, sanoo kuka tahansa mitä siitä. Jos ei ole itse kokenut oman lapsensa kuolemaa, on myöskin turha sanoa ettei se vaikuttaisi äidin tunteisiin vielä vaikka kohta esikoisen syntymästä ja kuolemasta tulee kuluneeksi neljä vuotta. Suru on erilaista, mutta matka on vielä kesken, tulee ehkä aina olemaan, en tiedä. Onneksi minulla on mukanani tässä matkassa aivan ihana mieheni sekä rakkaita ystäviä joiden kanssa saan asiasta keskustella. Kiitos kun ootte jaksanut mua, vaikka mä en aina ole ollut ihan paras ystävä teille. <3

Luin tekstin kohtukuolemasta puhu muru blogista ja se oli aika osuva teksti, kyyneleet tulivat poskille. Muistin taas erilaisia asioita esikoisen viimeisistä hetkistä. Miten ne tulevatkin mieleen pala palalta vaikka onkin jo luullut, että on muistanut kaiken, mutta taas tuleekin uusia tuntemuksia ja muistikuvia. Lääkkeitä en ole syönyt näiden vuosien aikana suruni vuoksi enkä siis muutenkaan, mutta jos olisi tarvinnut olisin varmasti myös ne ottanut. 

Minusta oli todella kauniisti kirjoitettu seuravaa tekstin alle: Voit myös pyytää anteeksi. Tarinan äiti kertoi lohdullisesti, että aina voi palata ja sanoa, anteeksi kun en ymmärtänyt suruanne. Toivon, että tämäkin kirjoitus osaltaan hälventää kohtukuolemaan liittyvää tabua. Kohtuun kuollut vauva on yhtä tärkeä vauva perheelleen kuin eläväkin. Eikä elävä ikinä korvaa häntä. <3 (kursivoitu lainattu blogista puhu muru) Joskus olisi itsekin halunnut, että tökerösti kommentoineet olisivat tulleet sanomaan anteeksi jälkeenpäin. Ymmärrän, että tilanteessa kun kuulet toisen menettäneen vauvansa on vaikea tietää mitä sanoisi. Mutta jos et tiedä mitä sanoisit, sano vain otan osaa. Koska liian usein sanat joita et tarkoittanut loukkauksesi satuttaa kuitenkin sitä joka on menettänyt rakkaimpansa. Elävä lapsi ei koskaan korvaa esikoistani, joten minua ei lohduttanuta tieto, että olin nuori ja saan varmasti uuden lapsen. Eikä sekään lohduttanut kun toinen lapsemme oli syntynyt ja minulle sanotaan nyt voit olla onnellinen kun sinulla on tuo ihana tyttö sylissä. Kyllä, minä olin onnellinen, mutta silti minulla oli lohduton suru. 

Meillä lapsille on alusta saakka kerrottu isoveljestä ja edelleen kerrotaan ja käydään haudalla säännöllisesti. Tällä viikolla esikoisen ja keskimmäisen nimipäivänä käytiin haudalla ja kuopuksemme alkoi vilkuttamaan. Hän on yleensä tähän mennessä nukkunut vaunuissa tai sitten ollut ihmeissään missä ollaan, mutta nyt päätti hymyillä ja vilkuttaa. Keskimmäisellä on ollut jo todella kauan tapana kun mennään haudalle hän katsoo kukat läpi ja talvella kynttilät pois ja uusi tilalle sekä vilkutus ja lentosuukot. Nyt pikkuisinkin on ottamassa tätä tapaa itselleen. Joskin edelleen mietin, että ajatteleeko keskimmäinen edelleenkin isoveljen olevan hautakivi. Joskus mietin kyllä, että on kurjaa kun lasteni elämä pyörii hautausmaan ympärillä, että miksi näin piti tapahtua juuri meidän perheelle tai ylipäätänsä kenellekkään. Keskimmäinen jos saa päättää mennäänkö käymään kaupassa vai hautausmaalla, valitsee hän melkein aina hautausmaan, mutta toisaalta onhan se ihanaa, että hänellä on lämmin suhtautuminen asiaan, eikä se hänen mielestään ole mitenkään kummallista mennä sinne. 

Tulipa tästä tekstistä taas hyvin pomppiva ja en tiedä tuliko minun ajatukseni ihan selkeästi esille. En ketään tahdo loukata, enkä ketään arvostele tässä tekstissä enkä kenestäkään puhu tässä, nämä kaikki asiat ovat omia pääni sisällä liikkuvia ajatuksia. On taas hyvä välillä kirjoittaa ne pois sieltä. Tosin en enää tiedä olisiko parempi kirjoittaa vain itselle eikä jakaa omia tuntemuksia avoimesti kaikille. Mutta tekee sitä niin tai näin, aina se on toisten mielestä väärin ja toisten mielestä oikein. Joten en taida jaksaa ajatella muita, jos ei pysty hyväksymään minua sellaisena kuin minä olen, en minä sille mitään mahda. Minähän olen tälläinen. :)