keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ailun leikkimaailma

Tänään herättiin kosteaan ilmaan, yöllä oli satanut vettä. Päätettiin siis lähteä lasten kanssa katsastamaan Ailun leikkimaailma levin kylpylään. Siitä oli 1/3 osa avattu, eli ei vielä ihan kokonaan. Kylpylässä tehdään tällä hetkellä remonttia. Isompi lapsista maksoi sisälle 5 euroa, joten mikään kovin iso summa sisäänpääsymaksu ei ollut. 


Sisään päästyämme sieltä avautui kaunis luminen seikkailumaailma. Seinillä on hienoja maalauksia talvisesta lapista. Leikkimaailmasta löytyy hieno iglu ja irtojääpalikoita, jäämeri, lumiukkoseinä johon voi heittää palloja aukkoihin joissa lumiukonpäät, kun osut sinne kuuluu erilaisia ääniä. Lattialta löytyi lumiukko sekä  näiden talvisten juttujen lisäksi ihan tavallinen pallomeri sekä kiipeilytelinepaikka. 

Meidän yksvee ihastui täysin jääkuutio mereen, ei haitannut vaikka välillä upotti tosi syvälle sinne kuutioiden sekaan. Ja kyllä se kolmeveekin tykkäsi, teki jopa kuperkeikkoja sinne vaikka välillä on hyvin arka, niin täällä sitä ei nähnyt. Toki saavuttuamme sinne siellä ei ollut kuin kolme muuta lasta, niin oli kiva tutustua paikkaan, koska oli hiljaista ja sai mennä mihin vain ilman ruuhkaa. Aikaa saimme vietettyä täällä 1,5 tuntia ja saimmekin mökille vietäväksi kaksi väsynyttä ja nälkäistä lasta. Isompi ei olisi kyllä halunnut millään lähteä pois ja ilmoitti mökin pihassa että hän ei tule autosta pois koska haluaa pallomereen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti