Ajatusten ja tunteiden viidakko...

Monenlaisia ajatuksia ja tunteita on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Aluksi luulin, että nyt olen jo ehjempi kuin vuosi sitten, mutta sitten välillä tulee se pohjaton suru, riittämättömyyden tunne, tunne etten elä omaa elämääni. Vaikka elän jokaista päivää ja olen onnellinen tämän hetkisestä ajasta, saa se silti miettimään saanko tuntea olevani onnellinen, koska poikani on kuollut. Välillä taas mietin, että onko se kaikki oikeasti tapahtunut minulle, tulee epätodellinen olo. Välillä on pikkusiskostakin epätodellinen olo, onko meillä tosiaan täällä kotona tuo ihana maailman rakkain tytär. 

Tytön ensimmäisinä viikkoina ihmettelin usein sitä etten ollut hysteerisesti koko ajan kuuntelemassa hengittääkö se vielä kun hän nukkui. Mutta nyt viime päivinä olen sitäkin useasti tehnyt. Onko sitten niin, että olen itsekin ymmärtänyt ettei kukaan ole viemässä tytärtämme pois, hän on oikeasti meidän vauva. Kun tyttö itkee lohduttomasti eikä maito auta siihen eikä uni heti tule, niin olen itsekin lohduton. Ja tätä ei edes usein tapahdu, saa yhden käden sormilla laskea. Sillä Olivia ei juurikaan itke, nälkäänsäkään hän ei aina itkemällä näytä heti, vaan öisinkin kun herää nälkäänsä, hän voi aluksi vain katsella ympärilleen ja hymyillä ja pitää pienen äännähdyksen. Siksi se itku onkin varmaan minulle heti sellainen, että mikä hänellä nyt on hätänä. Mutta onneksi tähän saakka ollaan aina saatu tyttö lohdutettua, mitään sellaista ei ole ollut mikä olisi ollut vakavaa. Mutta olen alkanut pelkäämään, mitä jos tytölle tuleekin jotakin. Tämä on turhaa sillä mitään ei etukäteen tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Mutta minkä tämä äiti tunteilleen mahtaa. Odotan jo kauhulla kolmekuukautis neuvolaa, jolloin ne ensimmäiset rokotuspiikit annetaan, miten tämä äiti selviää niistä ilman itkua. 

Jos näitä pelkojani ei oteta huomioon, niin meillä menee tosi hienosti. Olivia on niin kiltti ja iloinen, tyytyväinen vauva. Saamme vain olla kiitollisia siitä, että olemme hänet tänne saaneet. Välillä ajatus harhautuu siihen, että meillä voisi olla kaksi vaippaikäistä täällä. Tosin en tiedä olisimmeko Oliverille ajatelleet pikkusisarusta niin nopeasti jos hän tänne meidän kanssamme olisi tullut. Jälkitarkastuksessa kysyttiin, olemmeko jo seuraavaa vauvaa ajatelleet. Ei, emme ole ajatelleet. En halua kolmatta raskautta tähän heti putkeen. Nyt riittää hetkeksi, että olen kahden lapsen äiti. Nautimme tästä ohikiitävästä vauva-ajasta ja nuuskuttelemme vauvan tuoksua ajattelematta sen pitemmälle. Eletään päivä kerrallaan.