maanantai 29. kesäkuuta 2015

Historiallinen päivä

Vietimme lauantaina kulttuuripäivää sijoittuen historiallisiin kohteisiin. Menimme neidin ja neidin mummin eli äitini ja veljeni kanssa lauantaina Turun Kakskertaan kakskertapäiville, joita vietettiin Brinkhallin kartanolla. Tulipa sinne siskoni lastensa ja miehensä kanssakin. Kakskertapäivien aikana kartanoon ja sen miljööseen sai tutustua ilman maksua. Kartano on minulle tuttu jo monien vuosien ajalta, monena kesänä olemme tehneet kesäretken tänne ja kaikille kartano on tuttu ainakin hovimäki sarjasta. Minä olen aina tykännyt historiasta ja varsinkin kartanoista. Brinkhallin kartano vei sydämeni nähtyäni ekan kerran hovimäki sarjan, joka on yksi lempisarjoistani mitä tv:stä on tullut. 


Brinkhallissa aika pysähtyy ja voi aistia sen pienen palan historiasta. On ihanaa, että paikka on kesäisin auki yleisölle, jotta tähän ihanaan kartanoon saa käydä tutustumassa. Sekä kartanolla on mahdollista myös järjestää juhlia ja erilaisia tapahtumia. 


Meillä neiti innostui keskiviikko illalla kävelemisestä oikein kunnolla ja sen jälkeen ollaankin kävelty miltei koko ajan. Juuri kun keskiviikkona ystävälleni sanoin että neiti vielä enimmäkseen konttaa vaikka kävelläkkin osaa. Päätti neiti siis kuultuaan tämän, että nyt se konttaaminen saa jäädä. :D Kartanollakin käveli itse yläkerran kaksi kertaa ympäri. Ja se ei kyllä ole mikään pieni matka pienelle neidille joka juuri on alkanut enemmän itse kävelemään. Uni maistuikin heti kun autoon mentiin. ;) 


Brinkhallin kartanon lisäksi käväisimme vielä Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Siellä oli paljon väkeä, joten ihan hirveästi emme siellä mitään kojuja jaksaneet katsella kun tungosta riitti, varmasti ensimmäinen kunnon aurinkoinen päivä oli laittanut väen liikkumaan. Markkinoilla neidin kanssa yhdessä lyötiin markkinakolikko, jonka talletamme minun kirjani väliin muistoksi neidille. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti