On ehdottomasti keittiössä. Se mikä oli ehkä vaikein päätös onko se hyvä, onko se nyt meidän näköinen, halutaanko varmasti se. Vanhan kodin pöytä oli aivan liian pieni tänne uuteen kotiin. Minä olin jo kauan haaveillut valkoisesta pöydästä. Yksi viikonloppu lähdettiin katsomaan jospa ostettais ikeasta sellane hyvin edullinen tarjouksessa oleva valkoinen pöytä. Mutta matka ei mennytkään ihan niin, että se sieltä olisi kotiin tullut. Mutta olen tyytyväinen meidän päätökseen.
Mehän päädyttiin siis ostamaan akaasiapuusta tehty lankkupöytä jossa mustat jalat. Mutta tykkään kyllä tosi kivasti vaikka valkoista siitä ei tällä hetkellä löydy. Pöydän viereen mahtuu kahdeksan tuolia ja päätyihinkin mahtuu vielä kaksi, joten yhteensä saa pöydän ääreen mahtumaan kaksitoista henkeä.
Pöytä on täyspuuta, joten jos tulee kolhuja sitä voi hioa ja taas sävyttää uudelleen, sekä jos musta jalka alkaa tuntumaan liian tummalta voi senkin tarvittaessa maalata valkoiseksi.
Päätimme tulla toimeen vanhojen tuolien kanssa, tuoleissa ei siis ole mitään vikaa, mutta väriltään vähän väärät. Mutta ajattelin kesällä maalata mustaksi niiden istuinosat. Joskus sitten voi taas olla aika panostaa tuoleihin, kun tietää millaiset tuolit sitä tahtoo oikein tämän ympärille laittaa. Samalla kun alan maalata tuoleja, ajattelin, että toisen meidän tripptrappeista kanssa maalattaisiin mustaksi, se on hyvin kulunut, monta vuotta jo palvellut, muutamassa kodissa olleena. Mutta uudella värillä se taas saisi jatkaa kauniimpana käytössä.
Mieheni "askarteli" meille keittiönvalaisimen, koska mitään suoraan sopivaa ei löytynyt. Tuo valaisin sopii mielestäni mun omaan makuun tosi hienosti tänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti