Mä en jotenkin ole osannut antaa lapsille tablettia ja antaa heidän pelailla siellä. Monet ystävistä on jutelleet kuinka heidän lapset pelaa jotakin juttuja netissä tai katselevat, mutta itse sitten olen jotenkin ajattellut, että ei omien ehkä tarvitse. Viime kesänä muutamina pidempinä automatkoina meillä oli tabletti käytössä, jotta helposti matkapahoinvoiva lapsi keskittyi katsomaan sieltä ohjelmaa ja matka sujui helpommin ja ilman pahoinvointia. Pari kertaa olen yrittänyt joitakin väriopetusjuttuja etsiä, mutta ei oikein suomeksi ole tahtonut löytyä. Joten tabletti on vähän jäänyt, että sitten joskus katsotaan jospa lapset sillä jotakin tekisivät tai pelailisivat sillä. Mutta tässä sitten eräänä päivänä päätin, että nyt tutustutaan yhdessä pikku kakkosen sivuille. Ja onhan ne nyt hurjan kivat lapsille, siellä on vaikka mitä tekemistä ja puuhaa heille. Kaikki sopivat pienille lapsille ja on opettavaisia juttuja myös mukana. Sekä pikku kakkosen ohjelmat löytyvät sieltä niin, että lapsen helppo itse valita ohjelma sieltä.
Ei meillä vieläkään joka päivä tabletilla olla. Mutta koin tämän kyllä hyväksi esim. silloin kun lapsi oli kipeä sai hänet rauhoittumaan ja pysymään hetken paikallaan tämän avulla. Ja kaikkea tietenkin kun antaa kohtuudella tehdä ja katsoa, niin ei se varmasti haitaksi ole. Vielä en ole muuta antanut tehdä kuin olla tuolla pikku kakkosen sivuilla. En kyllä edes oikein ole jaksanut miettiä, mistä voisi kaikkea kivaa tekemistä löytyä lapsille ja niin, että ne ovat myös soveliaita niille.
Oli hauska nähdä, että nuorimmainenkin osaa hienosti käyttää tablettia, kyllä ne vaan ovat syntyneet melkeinpä niin että sillä sormella osataan liikutella ja laittaa ohjelmia pyörimään. Ja hän myöskin pitää tärkeänä sitä, että saa sen oman vuoron. Ja voi sitä onnistumisen kikatusta kun hän osaa ihan itse laittaa sieltä jotakin päälle. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti