Me

Tänään tulee kuluneeksi 11 vuotta siitä kun minä ja mieheni olemme aloittaneet yhteisen taipaleen. Aika tuntuu lyhyeltä, mutta kun miettii numeroita niin tuntuu, että oikeesti ollaanko oltu jo niin kauan. Ja toivon, että monen monta vuotta on vielä edessä. 

Me ollaan koettu vaikka ja mitä yhdessä ja silti me jaksetaan rakastaa toisiamme. Jossain on joskus sanottu, että jos pystyy kokemaan yhdessä lapsen kuoleman, kestää liitto yhdessä mitä vain. Me olemme pysyneet yhdessä, eikä missään kohtaa tätä 11 vuotta kumpikaan ole ajatellutkaan, että erottaisiin. Me tosi harvoin edes tapellaan mistään, kunnolla ei oikeestaan olla koskaan riidelty. Eri mieltä voidaan asioista olla tai kiusoitella toisiamme joistain asioista, mutta se on aika vähäistä. Joskus tietty ärsyttää jotkut toisen jutut, mutta se nyt kai on ihan normaalia. 

Reilu kaksi vuotta oltiin oltu yhdessä kun mentiin kihloihin. Me oltiin oltu suurin piirtein viisi ja puoli vuotta yhdessä kun esikois poikamme syntyi. Häntä me odotettiin niin paljon ja oltiin niin onnellisia, mutta sitten kohtasikin se suuri suru ja jouduimme viettämään hautajaisia. Elämä oli mullin mallin, mutta suhteemme ei. Eikä edes alettu kasvamaan erilleen vaikka aina ei jaksanut siitä omasta surusta omalle rakkaalle puhuakaan, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin jaksoi. Aloimme odottaa toista lastamme pelon sekaisin tuntein, pelkäsimme toivoimme parasta joka ikinen päivä. Kun tyttäremme pienenä keskosena syntyi, olimme onnellisia ja aloimme tutustua uuteen perheen jäseneen, olimme kahden lapsen vanhemmat. Aikaa kului vajaa kasi vuotta ensimmäisen tyttäremme syntymästä kun elämäämme syntyi sulostuttamaan toinen tyttäremme. Kolmannen lapsen syntymä sai mun mielen vähän taas järkkymään ja olin väsynyt ja vähän masentunutkin välillä, mutta silti suhteemme oli mitä parhain ja puolisoni paras tuki kaikessa ja auttoi minua kaikessa. Reilun vuoden päästä siitä me muutettiin yhteiseen omaan kotiin. Mä sain apua mun ajatusten kanssa ja olen voinut mitä parhaiten kuluneen viime vuoden. Joskus se vaan on sellanen, että kun muutaman kerran puhut sen tuntematton kanssa, saa se avamaan kaikki solmut. Yhteiseen kotiin muutto on varmasti ollut myös mun elämässä tosi iso juttu. Vaikka sain tehdä asiat niin kuin halusin edellisessä kodissamme, oli se silti koti johon muutin rakkaani luokse. Nyt meillä on yhteinen oma koti ja musta tuntuu, että me asutaan meidän kodissa onnellisena. 

Oon niin kiitollinen, mun ihanalle miehelleni, että hän on jaksanut mua katsoa nämä vuodet ja on vieläkin luvannut jaksaa katsoa. Taidamme siis kumpikin ihan rakastaa toisiamme. <3 

Vielä ei olla naimisissa, mutta hei ehkä sekin päivä vielä koittaa kun saadaan päätettyä milloin me oikeesti halutaan mennä naimisiin.