sunnuntai 12. elokuuta 2018

En oo eko, mutta pieniä tekoja

Ekologisuus on jo hetken aikaa ollut mulla sellanen, että pyrin ottamaan sen huomioon siinä missä pystyn. Meillä on jo pidemmän aikaa kierrätetty muovia sen lisäksi kierrätetään pahvit, paperit, lasi ja metalli. Tää lämmin kesä on viimeistään saanut aikaan sen, että on miettinyt enemmän vielä niitä joitakin valintoja tai sitä miksi nyt oikeesti on ollut tällänen ilma. Mutta ei sen enempää ilmastonmuutoksesta. Oon kuitenkin sen verran itsekäs etten kaikesta oo valmis luopuun, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin mietin mikä olis missäkin paras vaihtoehto. 
Olen aina rakastanut nestemäisiä saippuoita kun käyn suihkussa, mutta niitä sais jatkuvasti olla kantamassa kotiin, kun loppuvat todella nopeaan. Viime talvi kun oli kuiva ja kylmä, vai oliko se, no kuitenkin mulla oli iho todella kuiva. Ja nuo nestemäiset saippuat kuivattaa ihoa vielä entisestään. Mä olin ostanut marseille saippuaa kaappiin pyykin puhdistukseen ja päätinkin sen sitten ottaa suihkuun. Mä en ikinä oo tykänny jotenkin palasaippuoista, mutta tätä käytettyäni ekan kerran ja se miten iho jäi tosi pehmeäksi sen jälkeen, en oo enää palannut nestemäisiin saippuioihin. Sekä koska monet vahvat tuoksut saa aikaan pientä hengenahdistusta, ei palasaippuioden hento tuoksu tee sitä ja on todella riittoisaakin. Sekä luonto kiittää, kun valitsee sen palasaippuan luonnonkosmetiikkahyllyltä sekä iho kun siihen ei tule turhia aineita pesun aikana. Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että kyllä mä silti halua, että mulla vessassa on käsien pesuun vielä nestemäistä saippuaa. Senkin pystyy halutessaan valitsemaan luonnonkosmetiikasta. Tällä hetkellä multa löytyy vessoista käsisaippuaksi kauniit dermosilin saippuat, jotka samalla taas tuovat ihanaa kaivattua väriä sinne ja ovat todella kauniit. Vartalon ja kasvojen kuorinta aineissa on usein käytetty kuorivana aineena mikromuovia, joten näiden osalta ostan ne luonnonkosmetiikasta, jos mulla ei ole mun ystävän tekemää tai omaa. Viimeksi laivalta ostin estelle & thild vartalonkuorinnan ja se kyllä on tuntunut oikein ihanalle.
 Pyykinpesussa käytän pesuainetta jossa on vain ne aineet jota oikeesti tarvitaan siihen, että pyykki tulee puhtaaksi, ei siinä tarvita kaikkia hajusteita ja zeoliittejä. Sekä huuhteluainetta meillä ei enää ole käytetty pitkiin aikoihin. Huuhteluaineena meillä käytetään etikkaa tai pyykkietikkaa. Etikka on parempi luonnolle, mutta ennen kaikkea miksi aloin käyttämään sitä oli se, että se ei myöskään saa pilattua vaatteita. Tavallinen huuhteluaine kun haurastuttaa esim. elastaanin, joten vaatteen käyttöikä vähentyy huomattavasti vaatteessa jossa sitä käytetään. Etikka myös samalla kirkastaa ja vie pahoja hajuja vaatteista pois. Sekä yksi sellainen ongelma ainakin mikä meillä eläintaloudessa on niin on ne karvat vaatteissa. Mutta kun etikkaa on käyttänyt muutaman pesun verran, vaatteeseenkaan ei enää ne kissan karvat jää samalla lailla kiinni. Pyykkietikoista saa vielä kivan luonnollisen tuoksun vaatteisiin, ei sellaista henkeä salpaavaa keinotekoista tuoksua.

Tiedän myös, että jos haluais olla oikeesti ekologinen, ei tulisi ostella koko ajan jotakin ja vielä sellaista mitä ei ole pakko olla. Mutta olen jo nyt muuttanut todella paljon kulutuskäyttäytymistäni, enkä osta vain koska haluan, vaan yritän miettiä tarvitsenko todella. No okei, myönnetään ostan mä kyllä joskus ihan vaan siksi kun mä haluan. :) Vaatteet pyrin ostamaan vain sellaisista paikoista joissa ne olisi valmistettu ekologisesti ja eettisesti, varsinkin eettisyys on sellainen kun mietin vaatteiden ostossa paljon. Haluaisin, että voin pitää hyvällä omalla tunnolla sitä vaatetta päällä. Suurin osa meidän perheen vaatteista onkin Silverjunglen ja ne ovat valmistettu ekologisesti ja eettisesti, joten niiden osalta on hyvä omatunto käyttää. Ja osa syy myös siihen, että niitä meillä eniten on, että olen myyntiedustajana Silverjunglella, joten se on helpointa ostaa niitä. Sekä laatu ja ulkonäkö miellyttää. Sekä se, että ne tulevat yhdessä muovipussisa eikä kymmenessä niin kuin joka muusta paikasta. Musta on ihanaa, jos tilaan vaikka sen viisi vaatetta on mulla vain yksi muovipussi sen kuuden sijasta ja se on jo musta yks asia joka kertoo oikeesti siitä kuinka on ajateltu loppuun saakka sitä ekologisuutta, kaikkien muiden asioiden rinnalla tietty. 

Mä oon aina myös ollut ruokahävikin kanssa vähän onneton ja ruokaa on mennyt vanhaksi kaapissa. Nyt oon alkanut kiinnittää siihen enemmän huomiota ja pyrin siihen, että hävikkiä ei syntyis. 

Tunnustan siis ihan suoraan, etten kaiken asian suhteen ole ekologinen, mutta yritän pienilläkin teoilla olla ekologisempi kuin ennen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti