Niin olen jo pitemmän aikaa potenut sitä, ettei se aika vaan riitä kaikkeen siihen mitä sä haluaisit, että se riittää. Mä olen tosi huono tinkimään yöunistani, joten se mistä tingin on sitten se jokin muu mulle tärkeä, mutta ei ehkä muille tärkeä. Syksyllä me muutettiin, mä tein iltasin ja viikonloppuisin töitä, mieheni päivät. Kolmena päivänä viikossa aamusin toisen lapsen kerho sekä vielä usein lapset kaipasivat neljäntenä päivänä perhekerhoon. Siinä tuntui ettei oo ollenkaan vapaa-aikaa, vaikka tosiasissa sitäkin kuitenkin oli. Lapset usein kipeinä. Kevät menty myös melkein samanalaisissa merkeissä. Välillä mietin, että jos tekis päivätöitä niin olisko sit enemmän aikaa kaikkeen muuhun. Mutta tuskin kun kuitenkin silti tekisin mun ilta ja viikonlopputyötä, josta tykkään tosi paljon. On ihanaa, että saan olla Silverjungle edustajana ja pääsen ihaniin koteihin esittelemään vaatteita. Mutta onhan siinä se kolikon kääntöpuolikin, sun on tehtävä paljon työtä sen eteen, että saat niitä kutsuja sovittua sinne kalenteriin, joten myös siihen menee sitä mun aikaa ja muihin asioiden hoitamiseen siinä hommassa. Mutta koska mä tykkään siitä sen verran paljon en halua valittaa työn määrästä. Enkä kyllä vielä olis valmis palaamaan päivätöihin. Haluan nauttia omien lasten kanssa kotona olemisesta niin kauan kuin se vain on mahdollista. Tai kotonahan se mun päivätyönikin on, mutta sitten ei voi ihan näin vapaasti enää olla ja mennä.
Mutta se mistä mä oon luopunut on ollut tää blogi. Mä niin tykkäisin kirjoitella tänne ja itse vois sitten aina palata lukemaan ja katsomaan täältä juttuja. Mulla on ollut miljoona juttua mitä oon aatellut, että kirjoitan, mutta kun ei ole ollut aikaa, niin ne on jäänyt ja monen viikon päästä aiheen jälkeen on tuntunut hassulta kirjoittaa aiheesta enää. Silti en osaa päästää irti tästä. Ja aina vaan pohdin ja pohdin täällä mitä tän kanssa pitäs tehdä ja toteen, että mennään samalla tavalla vaan. Mut hei, jospa mä saisin aikaa ja ehtisin oikeesti tekee vielä niitä asioita joita mä oikeesti haluun. Mutta kuitenkin haluun käyttää sen kaiken ajan mitä vaan pystyn omien lasten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti