Kävin haudalla, tai olenhan minä käynyt siellä joka päivä lauantain jälkeen. Mutta tänään kun menin sinne huomasin, että meidän pienelle oli laitettu valkoinen risti. Nimeä siinä ei ainakaan vielä ollut, mutta luulisin et tulee jossain vaiheessa, koska muidenkin juuri haudattujen risteissä on. Meidän tosiaan tarvisi alkaa jo miettiä enemmän hautakiveä. Eilen kyllä luonnostelin sitä paperille, mutta me emme mieheni kanssa osaa oikein päättää mitä me siihen haluamme. Pitäisi ottaa vissiin suunnaksi toinenkin hautausmaa ja mennä katselemaan millaisia kaikenlaisia hautakiviä on olemassa. Kun tuolla vanhalla hautausmaalla on kovin vähän hautakiviä tällä hetkellä, niin ne on jo melkein nähty. Ei vaan jotenkin olisi kivaa tehdä mitään hautausmaaretkiä. Olisi paljon mukavampaa viettää normaalia vauvaperhe arkea, millaista se sitten olisikaan. Meillä kun ei ole kokemusta kuin vauvaperhe elämästä kuolleen vauvan kanssa. Eikä se ole oikeanlaista vauvaperhe elämää. Sitä vaan edelleen niin toivoo, että saisi oman vauvansa elävänä. Saisi olla elävälle lapselle äiti. Vaikka tiedän, että lapsellani on nyt hyvä olla Taivaan Isän luona, mutta silti olisin halunnut hänet tänne äidin ja isin luokse, olisihan hän sinne Taivaan Isän luokse myöhemminkin ehtinyt.
Minä olen viime öinä alkanut näkemään hirveästi unia. Unissa joko vauvamme herää henkiin tai sitten olen lääkärissä ja lääkäri toteaa vauvan kuoleman olevan minun vikani. Aamuisin herään tosi väsyneenä näiden unien jälkeen. Muutenkin hautajaisten jälkeen on olo alkanut tuntumaan entistä raskaammalta ja väsyneemmältä ja erilaiset asiat alkavat ahdistamaan. Esimerkiksi en pysty sopimaan mitään etukäteen, koska minua alkaa sovitut asiat ahdistamaan. En vain kestä ajatusta, että olen sopinut meneväni jonnekkin ja sitten huomaankin etten yhtään jaksaisi mennä. Muutenkin on sellainen olo ettei ole montaakaan paikkaa minne haluaisi mennä, koska tulee pelko, että itseäni alkaa ahdistamaan ja sitten en pääsekään pois. Mutta kai tämä kuuluu tähän suruun. Ja toivon, että tulee aika kun on uskallusta taas sopia paremmin asioita ja ei enää ahdista niin paljon mennä jonnekkin.
Laura rakas <3 Sisäinen myllerrys saa aikaan valtaisan väsymystilan, ristiriitaiset ajatukset sekä tunteet koittavat asettua johonkin lokerikkoon päänsisällä & sydämessä . Kaikki tuntemukset ovat "sallittuja" , vaikka kuinka raastavaa onkin niin on äärettömän hyvä että pystyt ja jaksat kirjoittaa niistä. Puhuminen varsinkin läheisille saattaa olla joskus vaikeaa, eikä suinkaan tarkoita sitä ettei haluaisi , kun itsekkään ei saa otetta mistään niin mitenkä sitä osaisi kääntää tai ns. pukea tunnetilan sanoiksi. Tärkeää on että etenet omaan tahtiisi , kun näin peruuttamatonta tapahtuu ei mikään palaa enään ennalleen.Taakka jota kannat sisälläsi on valtaisa, aika toimii lääkkeenä sekä keventäjänä, vaikutusaika/tehokkuus vaihtelee. Sinulla on aivan varmasti monia ja monia ihmisiä joiden ajatukset ovat luonasi , enemmän kuin kerran päivässä <3 - Pirjo
VastaaPoistaKiitos Pirjo <3 Sinä osaat kirjoittaa niin osuvasti ja tiedät varmasti että aika on paras lääke tähän ja mikään ei enää tälläisen asian jälkeen palaa ennalleen. Kaikesta asioista ei ole helppo puhua juuri läheisille, koska aina vain ei halua kuulla mitään vastausta omille tuntemuksilleen. Koska ei kukaan joka ei oman lapsen menetystä ole kokenut, tiedä tästä tuskasta mitä joudumme kantamaan oman lapsen kuoleman jälkeen. On paljon helpompaa kirjoittaa tunteistaan ja se auttaa jotenkin itseä kun pystyy myöhemmin lukea omia kirjoituksia ja miettiä että mitä kaikkea on tähän saakka tuntenut. Kommentit joita tulee postauksiin käyn välillä lukemassa niitä yhä uudelleen ja uudelleen, ne lämmittävät mieltä ja tiedän niiden kautta, että suurin osa ihmisistä on oikeasti ymmärtänyt että minä suren oikean ihmisen ja oikean vauvani, esikoiseni kuolemaa.
PoistaKiitos Pirjo kun jaksat käydä kommentoimassa ja näin luoda uskoa minullekkin tulevaan. <3
Meillä pikkusisko on haudattu vanhaan sukuhautaan ja siihen ei pikkusiskolle itselleen oikein omaa kivea saa, jotain kunnostusprojektia ollaan suvun kanssa mietitty että johonkin saataisiin edes nimilaatta, pikkusiskolle ja niille ketkä sinne nyt seuraavaksi päätyvät. Nyt haudalla on vanhan kiven lisäksi pieni valkoinen marmorisydän jonka mieheni isä pikkusiskolle teki, siinä nimi ja päivämäärä (ja lukee myös että "Born an Angel").
VastaaPoistaJos haudalle olisi kunnon kivi mahtunut, olisin halunnut ehkä luonnonkiven. Niistä saa ihan hurjan kauniita.
Kovasti voimia Laura tähänkin päivään ja niihin kaikkiin tuleviin <3
Meillä ei ole kummankaan suvulla varsinaista sukuhautaa. Joten tuntui luonnoliselta hankkia hautapaikka lähellä olevalta hautausmaalta. Toki sitten pitää itse hankkia alusta saakka hautakivi ja se tuottaa juuri sitä pään vaivaa. Koska haluan sen olevan sellainen ettei myöhemmin tarvitse miettiä, et miksi me tuollainen hankittiin. Mutta tietty just kun on sukuhauta niin ongelmaksi äkkiä tulee, että mihin jokaisen nimet ym. tiedot mahtuvat. Tuo pikkusiskon marmorisydän kuulostaa niin kauniille ja teksti <3 Luonnonkivistä saa tosi kauniita ja nykyään on niin paljon vaihtoehtoja, joten varmaan siitä johtuu myös se päättämisen vaikeus, mutta eiköhän me jossain vaiheessa sitten osata sekin päättää.
PoistaKiitos Turnip <3 voimia myös sinulle ja kiitos kun käyt kommentoimassa täällä, kommenttesi ovat minulle tärkeitä <3 sekä sinun blogisi kautta saan vertaistukea tähän suruun ja tuskaan.