Viisi viikkoa

Tänään illalla tulee kuluneeksi 5 viikkoa poikamme syntymästä. Ajan taju on kyllä erikoinen tältä ajalta, toisaalta tuntuu että suruaikaa on menty vasta tosi vähän aikaa. Mutta toisaaltaan minusta taas tuntuu, että synnytyksestä on ikuisuus. Ikuisuudelta tuntuu ainakin aika jolloin ensimmäisen ja viimeisen kerran pidin poikaani sylissä. Siitä on illalla se viisi viikkoa. Vieläkin muistan miltä tuntui kun sai oman lämpimän poikansa syliin, niin kauniin lapsen. Muistan mitä tunsin kun kätilö lähti viemään häntä pois synnytyssalista ja tiesin etten koskaan enää poikaani saa pidellä sylissäni, paitsi sinä perjantaina, arkussa, kun toimme hänet kotiin. Miten kova ikävä minulla onkaan poikaani. Katselen päivittäin poikani kuvia ja käymme hänen haudallaan. Yhä kyllä muistan ilman kuviakin miltä vauvani näyttää, vaikka sitä olen pelännyt, että unohdan miltä vauvani näyttää. Mutta vielä en ainakaan ole unohtanut ja toivon etten unohdakaan. Onneksi on kuvat, joiden avulla voi muistuttaa itseään vauvan piirteistä jos silmissä ja mielessä alkaa unohtumaan. 

Nyt minulle on tainnut alkaa ensimmäisiä fyysisiä oireita tulemaan surun vuoksi. Minullahan on aina ollut kovin herkästi jumiin menevät niska, hartiat ja selkä. Mutta nyt eilen tuntui, että ne on niin pahasti jumissa että jotain lääkitystä tarvittaisiin. Päivällä alkoi päätä särkeä ja illalla tuntui että niskaankin sattui tosi kovasti ja oli pakko venytellä sitä, jotta päähän ei koskisi niin paljon. Mutta oloni ei kuitenkaan tuntunut vielä kovin inhottavalta, vain sellaiselta tavalliselta päänsäryltä. Mutta sitten yhtäkkiä kun ajelimme kotiinpäin ystävien luota alkoi pääni särkeä tosi kovaa ja oli ihan sellainen olo, että tulee oksennus. Sain kuitenkin oltua kotimatkan autossa ja kun kotiin pääsimme, otin säkylääkettä ja menin nukkumaan. Tosin siinä meni kamalien kipujen kanssa ensin tunti ennen kuin pystyi edes olemaan kunnolla tai ajatella nukkumista. Mutta mietin jo, että tarvitseeko lähteä hakemaan jotain vahvempaa troppia lääkäristä. Mutta onneksi särky lakkasi särkylääkkeillä ja sain yöni nukuttua. Tosin edelleen tuntuu pientä jomotusta päässä, mutta ei kuitenkaan koko ajan. Toivotaan, että se menisi tässä pian ohi. Minä kun en tykkää yhtään päänsärystä, onneksi aika harvoin minulla sitä on ja toivon mukaan ei tulekaan kovin usein. Muita fyysisiä oireita en ole huomannut, että tämän surun aikana olisi tullut tai että jokin olisi muuttunut pahemmaksi. Mutta jostain luin, että kun kokee voimakkaan surun, niin silloin saattaa myös tulla fyysisiä oireita, henkisten "oireiden" lisäksi. Väsymystähän minulla nyt tietenkin on ollut koko tämän ajan. Väsymys saattaa yhtäkkiä tulla ja välillä se tuntuu ihan kamalan raskaalta ja silloin ei keskittymisestä tule yhtään mitään ja haluaisi vain nukkua vaikka uni ei silloin välttämättä tulekaan. Se väsymys voi tulla vaikka tunnin päästä siitä kun on noussut ylös yöunilta vaikka olisikin aluksi ollut pirteä. Mutta se kai on ihan normaalia näin suruaikana, että tunteet ja väsymystilatkin heittelee miten sattuu.