Kevät takki ja kengät

En ole edes ehtinyt esitellä uutta kevät takkiani, joka minun oli pakko hankkia, koska talvitakki tuntui jo helmikuun lopulla hyvin kuumalta ja mikään vanha kevät takki ei vain enää yksinkertaisesti mennyt kiinni. Pohdin pitkään, että jos kuitenkin pystyisin menemään koko kevään vaikka villatakin kanssa, mutta se on huono jos sataa tai tulee. Olin kuitenkin päättänyt etten hirveästi laita rahaa takkiin, jos ei löydy mitään edullista niin tyydyn kulkemaan villatakin kanssa. Mutta löysin h&m:n äitiystakin joka oli vielä edullinenkin. Takki on osoittautunut tosi hyväksi ja mikä parasta se ei päällepäin näytä ollenkaan äitiystakilta, joten luulisin että voisin sitä käyttää myös ensi syksynä ja keväänäkin.

Takki vilahtikin jo pitkäperjantain postauksessa kuin myös uudet kevätkenkänikin. Joissa tuo takki on ehkä paremmin kuvattuna kuin tässä nopeassa räpsyssä. ;)

 

Olen jo kauan halunnut conversen tennareita, mutta edelleenkään en niitä raaskinut hommata joten ostin dinskosta sitten vaaleanpunaiset tennarit, jotka saavat paikata conversejen paikkaa siihen saakka kunnes raaskin ne hommata tai en niitä enää halua vaan mieleni valtaa jotkut muut kengät. Tosin nyt olisin iloinen jos saisi jo vetää ballerinat jalkaan, koska kenkien laittaminen on todella hankalaa ison vatsan kanssa.

Näissä kuvissa mulla on myös jalassa Me&i:lta saamani emännänlahja housut. Ja siis olin ihan vaan lähikauppaan menossa kun käskin mieheni ottaa kuvan näistä kengistä ennen kuin ne on ihan likaiset. Joten en normaalisti liiku nuo housut jalassa, jos laitan kevättakkini päälle, sillä enemmin ne sopii mielestäni vaikka hupparin kaverina.

Kesältä tuntuvat päivät

Pääsiäisenä saimme jo tuntea sitä kesän lämpöä ulkona, miten siellä voi ollakin niin lämmin. Toki se kesä nyt ei vielä ole tullut, vielä on kevät, mutta silti ne tuoksut lämpiminä kevätpäivinä toivat kesän mieleen. Minulle ne toivat viime kesän mieleen. Mieleeni tulivat ne päivät jolloin Oliver oli jo matkansa aloittanut taivaaseen. Miten raskaita ne päivät olikaan. Mietin, alkaako se ahdistavampi ja puristavampi suru taas uudestaan kun kesä alkaa ja muistot tulvivat mieleeni. 

Noin puolitoista kuukautta ja ensimmäinen suruvuosi on menty eteenpäin. Viime kesäkuussa en olisi voinut kuvitella miltä minusta nyt tuntuu, en uskonut että se suru ja tuska koskaan hellittää otettaan. Mutta niin vain ne hellittää otettaan ja tulevat vain käymään kylässä ei jäädäkseen. Edelleen on hetkiä kun se suru ja kaipaus ja tuska valtaa sydämen, mutta hetki ei enää ole pitkä. Ikävä on ottanut oman paikkansa sydämessä, eikä se koskaan lähde pois. Mutta ikävän kaverina on myös rakkaus omaa lastaan kohtaan. Katselen esikoiseni kuvia tuntien rakkautta ja ikävää ja niin se tulee varmasti olemaan aina. Koskaan en saa häntä syliini puristaa ja kertoa hänelle kuinka paljon häntä rakastan. Voin vain lähettää taivaasen rakkaat terveiset äidiltä omalle rakkaalle enkelipojalleni.

Pitkäperjantaina

Vietimme pitkäperjantaita Uudessakaupungissa, kummitätini ja hänen miehensä luona. Päivä oli ihanan rento ja herkkujakin saatiin. Kummitätini oli tehnyt hyvää ruokaa ja aivan ihania sämpylöitä. Ja mikä parasta mun lemppariherkkua jälkkäriksi. Maailman parasta marenkikakkua. 

Käytiin myös kävelemässä meren rannalla, pakkahuoneella ja käytiin myös vanhan kirkon pihalla.

Harmiksemme kameran akku loppui kesken kävelyreissun ja loput kivat kuvat ovat äitini kamerassa. Onneksi hänellä oli kamera niin saatiin vielä otettua muutama kiva kuva. Oman kameran vara-akku tietenkin oli kamerarepussa joka oli kotona, joten siitä ei ollut hyötyä. Kannattais varmaan joskus miettiä kun pakkaa kameran mukaan pikkulaukkuun et ottais kaiken tarpeellisen mukaan. ;) 

Mutta siitä huolimatta oli kyllä tosi mukava ja rento päivä aloittaa pääsiäisen viettäminen. 

Kesällä täytyis kyllä ehtiä mennä tuonne uudestaan kun nurmikot vihertää ja on muutenkin vielä lämpimämpi ilma ja maisemat vieläkin kauniimpana.

Onni, pelko, suru ja ikävä

Viimepäivien tunteet ovat olleet onni, pelko, suru ja ikävä.

Onni

Olen hirvittävän onnellinen mahassa kasvavasta pikkusisaruksesta. Pikkusisaruksen liikkeistä, potkuista, pepun työnnöistä ja hikasta. On ihanaa nähdä hänet säännöllisin väliajoin ultrassa. Kuulla hänen sydämensykkeet.

Olen onnellinen esikoisestani, jonka kautta opin mitä on rakkaus omaa lasta kohtaan.

Pelko

Pelkään menettäväni pikkusisaruksen. 

Suru

Olen äärettömän surullinen esikoiseni menetyksestä. Surullinen kaikista menetetyistä hetkistä hänen kanssaan. Surullinen ettei pikkusisarus saa koskaan täällä maan päällä tutustua isoveljeensä. Olen myös surullinen siitä, etten koskaan saa ehjää valokuvaa perheestäni tai sisaruskuvaa lapsistani. En nää esikoiseni ensimmäistä hymyä, hänen leikkejään tai mitään mitä hän tekee. Suru siitä olemmeko koskaan ehjä perhe, aina yksi puuttuu. Mieheni lohdutti minua yksi ilta ja sanoi, että on esikoisemme aina meidän kanssamme, sydämissämme. Mutta se ei silti vie sitä surua pois.

Ikävä

Ikävä esikoista on hirvittävän suuri. Viime aikoina useasti on tullut ikävän kyyneleet silmiin. 

Yksi päivä olin äärettömän kiitollinen pikkusisaruksesn tuomasta rakkaudesta ja minulla oli niin vahva rakkauden tunne häntä kohtaan, tiedän kumpaa (poikaa vai tyttöä) odotamme ja siksi minulle tuli niin konkreettinen olo siitä, että sisälläni on uusi elämä. Mutta samalla siitä tunteesta tuli kamala ikävä Oliveria kohtaan, se sama tunne valtasi minut kaksi päivää ennen kuin kuulimme Oliverin sydämen pysähtyneen. Minulle tuli valtava itku. Miten olinkaan sen tunteen unohtanut. Sydämeeni tuli niin kamala ikävä esikoistani, vaikka se ikävä on siellä koko ajan ei se kuitenkaan koko ajan ole niin vahvana läsnä kuin se sillä hetkellä oli. Voi kunpa voisin saada sen onnellisen päivän takaisin milloin esikoiseni vielä eli.