tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kesältä tuntuvat päivät

Pääsiäisenä saimme jo tuntea sitä kesän lämpöä ulkona, miten siellä voi ollakin niin lämmin. Toki se kesä nyt ei vielä ole tullut, vielä on kevät, mutta silti ne tuoksut lämpiminä kevätpäivinä toivat kesän mieleen. Minulle ne toivat viime kesän mieleen. Mieleeni tulivat ne päivät jolloin Oliver oli jo matkansa aloittanut taivaaseen. Miten raskaita ne päivät olikaan. Mietin, alkaako se ahdistavampi ja puristavampi suru taas uudestaan kun kesä alkaa ja muistot tulvivat mieleeni. 

Noin puolitoista kuukautta ja ensimmäinen suruvuosi on menty eteenpäin. Viime kesäkuussa en olisi voinut kuvitella miltä minusta nyt tuntuu, en uskonut että se suru ja tuska koskaan hellittää otettaan. Mutta niin vain ne hellittää otettaan ja tulevat vain käymään kylässä ei jäädäkseen. Edelleen on hetkiä kun se suru ja kaipaus ja tuska valtaa sydämen, mutta hetki ei enää ole pitkä. Ikävä on ottanut oman paikkansa sydämessä, eikä se koskaan lähde pois. Mutta ikävän kaverina on myös rakkaus omaa lastaan kohtaan. Katselen esikoiseni kuvia tuntien rakkautta ja ikävää ja niin se tulee varmasti olemaan aina. Koskaan en saa häntä syliini puristaa ja kertoa hänelle kuinka paljon häntä rakastan. Voin vain lähettää taivaasen rakkaat terveiset äidiltä omalle rakkaalle enkelipojalleni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti