perjantai 7. helmikuuta 2020

Luistelua

Tänä talvena ei ulkojäille tai luonnonjäille ole tarvinnut mennä. Olen harmitellut, kun lapset eivät ole saaneet opetella luistelemista. Isompi on ehkä elämänsä aikana luistellut kolme kertaa ja pienempi ei varmaan kertaakaan, en ainakaan muista tai sitten kerran. Kamalan hankala muistaa kun niitä ilmoja jolloin olisi voinut luistella on ollut todella harvassa. Lasten muutamat ystävät käyvät luistelukoulussa, mutta meidän harmikseen se on sunnuntaisin jolloin meillä on myös uinnit. Joten sanoin lapsille, etteivät he voi mennä sinne, koska mielestäni kaksi ohjattua harrastusta samaan päivään on liikaa. Aloin sitten tuossa reilu parisen viikkoa sitten, etsimään tietoa jospa pääsisi jäähallille luistelemaan. En ole aiemmin edes ajatellut asiaa, että niissä olisi yleisöluisteluvuoroja. Tai tiesin, että silloin tällöin on, mutta en sitä, että joka viikko on. Täällä meidän kaupungissa vuoroja on vielä tänä talvena lisätty, syynä vissiin on tämä huono talvi. Ollaan nyt kolme kertaa käyty siellä. Porukkaa siellä oli ekana kertana kun me oltiin todella paljon. Nyt kahdella viimeisellä kerralla vähän vähemmän. On mukavaa kun sieltä saa lainattua luistelutukia, joiden avulla tyttöjen on helpompi opetella miten niillä luistimilla pysytään pystyssä. Isompi pysyy jo ilmankin sitä, mutta eilenkin sanoin, että harjoittelee vaan sen avulla niin ei tarvitse niin paljon keskittyä siihen pystyssä pysymiseen. 
Meidän pienempi siskoista ei ekalla kerralla halunnut ollenkaan jään puolelle. Tokalla kerralle meni jo muutaman kierroksen, kun taas eilen oli koko puoli tuntia kun siellä oltiin. Tänään hän vielä kysyi, koska mennään uudelleen kun hänellä oli niin mukavaa siellä. Hän on vähän kaikkeen hitaasti lämpenevä. Ja vastaakin melkein kaikkeen ensin ei. Joten tämä lämmitti tosi paljon mieltäni. Hän tosin muutenkin kyllä on ehkä tässä tämän viimeisen kuukauden aikana kasvanut isommaksi ja rohkeammaksi asioiden suhteen. Muutamina päivinä hän todella on yllättänyt minut reippaudellaan ja fiksuudellaan sekä myös positiivisuudellaan, joka on ehkä vähän ollut kadoksissa hänen temperamenttisuutensa alla. Tämän vuoden puolella kun uusi uintikausi taas alkoi, hän ilmoitti olevansa niin iso tyttö, että hän menee yksin uimaan eikä tarvitse sinne ketään. Tämä oli sellainen todella iso askel, koska hän on tarvinnut tuttua aikuista vierelleen. Ja vaikka onkin ehkä rohkea ollut aina, niin ei kuitenkaan ole uskaltanut kokonaan päästää irti aikuisesta. Tosin meillä on molemmat tytöt olleet myöskin ehkä aina samalla ujoja ja kaikki uusi jännittää. Heidän äitinsäkin on kyllä samanlainen aika usein, ettei se omena kauas ole puusta pudonnut. Tämän bloginkin suhteen olen vähän arka, halua olisi kauheasti kirjoittaa asioita, mutta sitten taas mietin, että kehtaanko ja varsinkaan en kaikille tutuille kehtaa mainostaa kirjoittavani tätä. Mutta tälläinen rakas harrastus tämä minulle vieläkin on kun irtikään osaa päästää. 
Noita luistelutukia muuten myydään nykyisin ihan kohtuu hintaisenakin. Jos vain pääsisi luonnonjäille niin varmasti ostaisin ainakin yhden meille, jonka kanssa sitten pääsisi harjoittelemaan. Mutta nyt kun ei pääse niin en vielä viitsinyt ostaa, kun kaiken maailman harrastusvälineitä ja kaikkea muutakin alkaa nurkat pursuamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti