Raskas matka "kotiin"

Tänään haimme poikamme kotiin. Matka oli hyvin raskas ja surullinen. 

Vain me kolme äiti, isä ja poika. 

Miten kamalaa onkaan mennä paikkaan jonne ei koskaan tahtoisi mennä, patologian laitokselle. Olen monesti kulkenut siitä ohi ja kaksi päivää aikaisemmin kuin meille kerrottiin poikamme olevan kuollut, kävelin siitä ohi ja mietin mielessäni, että tuonne en koskaan tahdo mennä. Miten sitten kaikki muuttuikaan ja kaksi päivää kuluu ja poikamme sydän ei enää lyö. Näin jälkikäteen kun asiaa ajattelee se tuntuu hyvin pelottavalta, ihan kuin joku olisi antanut minulle merkkejä tulevasta, koska koskaan aikaisemmin en ole asiaa miettinyt vaikka raskauteni aikana olen kymmeniä kertoja siitä ohi kulkenut. Mutta eihän sitä olisi mitenkään voitu tietää mitä tuleva tuo tullessaan. Olihan vauvalla keskiviikkona kaikki niin hyvin kuin vain voi olla, mutta kahden päivän päästä meille kerrotaan esikoisemme kuolleen. Ei tälläistä vain voi käsittää, miksi näin käy. Minä rakastin ja rakastan edelleen niin paljon rakasta poikaani, etten edes ymmärtänyt aiemmin kuinka paljon omaa lastaan voi rakastaa. 

Tänään kun saavuimme patologian laitokselle, kerroimme tulleemme hakemaan poikaamme, patologi lähti häntä hakemaan meille. Mutta tulikin taikaisin tyhjin käsin. Pakokauhu valtasi minut, missä minun poikani on?!? Patologi ei löytänyt nimellä koneelta mitään ja tuli kysymään voisiko se olla jollain muulla nimellä. Kerroimme minun nimeni uudestaan ja koska lapsemme on syntynyt ja hän lupasi mennä uudestaan katsomaan. Oli kamalaa odotella, mitä jos poikamme on hävinnyt?!! Tuskaisen odottelun jälkeen, mikä todellisuudessa ei ollut varmaankaan kovin pitkä mutta siinä tilanteessa tuntui pitkältä, patologi saapuu vauvamme kanssa. Tuskainen odottelu päättyy, mutta uusi tuska valtaa sydämen. Tuska ja suru, meidän yhteinen matka "kotiin", viimeinen yhteinen matkamme ennen huomisia hautajaisia. 

Autossa tarkistimme vielä, että saimme varmasti oman poikamme. Kasvojen päälle oli laitettu liina, mutta tuttu pupu kurkisteli vauvamme vierestä. Meidän esikoisemme enkelipoikamme. Laitoin pupuunirätin peitoksi pojalle ja arkun kiinni. Yhteinen viimeinen matkamme alkoi kohti kotia. Huomenna saatamme poikamme viimeiselle leposijalleen.