Taivaan kirkkain tähti

Onko enkelipoikamme nyt taivaan kirkkain tähti, on ainakin meille enkelipojan äidille ja isälle.

Poikamme Oliver Eero Tapani on nyt saateltu viimeiselle leposijalleen. 

Päivä oli erittäin raskas. Paikalla oli lähimmät ihmiset. Oliverin äiti ja isä, kummitäti ja kummisetä, serkut, eno, isovanhemmat ja isoisovanhemmat, täti ja setä. Siunaustilaisuus oli kaunis, mutta äärettömän surullinen. Aluksi lauloimme Jumalan kämmenellä, pappi puhui kauniisti ja siunasi lapsemme. Kukat laskettiin haudalle ja lopuksi laulettiin maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

 Ei tämä äiti vaan voi ymmärtää miksi meidän poikamme ei voi olla täällä maan päällä meidän kanssamme. Ei kenenkään äidin ja isän kuulu haudata omaa vauvaansa. Ei sen vaan kuulu mennä näin. Mutta miksi niin usein kuitenkin kohtukuolemia tapahtuu, 200 on aika suuri luku vaikka prosenttimääränä kohtukuolemat ei kuulosta suurelta. 

Kävimme vielä pienen muistotilaisuuden jälkeen haudalla. Voi miten pieni hauta, seurakunnan työntekijä oli laittanut haudan kiinni ja asetellut kukat kauniisti pienen hautakummun päälle. 

 Me veimme vielä Oliverille nallen. 

Miten vaikeaa onkaan olla oman lapsensa haudalla, mutta samalla taas lohdullista, on paikka johon voin mennä ja näin olla lähempänä Oliveria.

  Vaikka minun sydämessäni hän on aina.

Ja miten vaikeaa sieltä onkaan lähteä kotiin, jättää oman vauvansa yksin tai ei hän siellä yksin ole vieressä lepää toinen vauva ja lähellä muitakin pieniä lapsia ja vauvoja. Näin Oliverilla on varmasti siellä taivaassa paljon leikkikavereita ja minun mammani ja pappani pitämässä huolta hänestä.

Äiti ei unohda koskaan esikoistaan, enkelipoikaansa. Äidillä on hirmuinen ikävä sinua Oliver.