Huppuja huppuja..

Nyt viime jouluna annoin jo muutaman omatekemän hupparin lahjaksi. Jotenkin se on jännittävää antaa lahjaksi niitä, kun aina miettii, että mitäs jos saumat ei kestä ja onko se jälki nyt sitten niin nättiä. Mutta kaikesta huokimatta päätin, että teen lahjaksi, kun löysin niin ihania kankaitakin.

 Tässä ekassa kuvassa on metsäaiheinen huppari. Nyt en enää muista mistä kankaan tilasin, mutta jostakin. Tähän tein tuon etukappaleen tästä kuviokankaasta sekä hupun vuoriosan. Nyt en enää muista teinkö takakappaleen mustana vai kuviollisena. :D Tämä on nyt kutakuinkin normaalipituinen huppari.

 Tämä huppari on malliltaan taas pidempi ja kankaan tositummanvioletti ja hupun sisäosassa vaaleanpunainen jossa heppakuvioita. Tähän yritin, että korvat olisi tavallaan hepankorvat, mutta en nyt tiedä tuliko niistä just hepan korvat.

 Tämä minttu paita on tehty tilaustyönä siskonpojalle synttärilahjaksi tammikuun lopulla. Tässä tuo kuumailmapallokangas on Blaan kangasta. Ennen joulua Raision kauppakeskus myllyssä oli Pukimon pop up ja siellä aina välillä oli kankaita myynnissä. Ja yhtenä aamuna tehtiin lasten kanssa retki kangasostoksille sinne. Myös alimman hupparin kurki kangas on Blaan kangasta. Näitä kurki huppareita olenkin jo tehnyt kolme. Yksi vietiin kummipojalleni ja kaksi meni ystäväni lapsille. Nämä kaikki lahjaksi tehdyt hupparit olivat nyt tällä kertaa tehty trikoosta. Monet äidit sanovat, että hupparit olisi kivoja, mutta kun ne ovat niin kuumia, niin nyt päätin tehdä trikoosta niin eivät ole niin paksuja.

Vuorisaurus

Kävin ystäväni kanssa tosiaan viime vuonna Tampereen kädentaidot messuilla ja sieltä kotiutin tämän  ommelkuplan vuorisaurus collegekankaan. Isosisko on siitä saakka odottanut, että saa hupparin siitä itselleen. Ja nyt se vihdoin on valmis. Tykkään tosi paljon kyllä itsekin tästä raportti kankaasta, ihana kultainen painatus. Nämä raglanhihalliset hupparit ovat yks mun ehdoton lemppari ommella, ne ovat niin nopeita ommella. Ja kaavaa muokkaamalla saa tehtyä pidemmän mallisen tai lisättyä huppuun erilaisia korvia sekä hupparin pittuutta pystyy helposti säätelemään. Tämä on nyt vähän normaalia pidempi, niin on kiva käyttää leggareiden kanssa. Tein myös nuo neidin leggarit hälle, olen jo kauan halunnut tehdä eriväri lahkeiset leggarit ja nyt vasta sain aikaiseksi. Tällä ripakintulla saisi vaan vieläkin kapeammat olla, vaikka näihinkin kavensin jo edellisistä lahjetta, mutta en vissiin tarpeeksi. Muutenkin, vähän hassusti puettuna ne tässä kun lahje on miten sattuu, että älkää niin tarkkaan katsoko.

 Koska vuorisaurusta jäi vähän yli niin tein pikkusiskolle vielä oman huppari, tähän ei enää riittänyt hihoihin kangasta, joten mustat hihat saivat tulla tähän.

Palloja palloja

Yksi ihan ehdoton lemppari meidän pikkuveljen mielestä on pallomeri. Jos leluilla leikkiminen ja tutkiminen käy tylsäksi, niin pallomeri pelastaa tilanteen.

 Ostettiin hälle alunperin joululahjaksi, mutta koska se olisi ollut valtava paketti paketoida, päätimme antaa nimipäivälahjaksi, jotka ovat juuri ennen joulua. Tilasin jollyroomilta tuon pallomeren ja itseasiassa siinä mukana tulleet pallot ovat vielä varastossa. Mukana tuli harmaita ja valkoisia palloja. Mutta koska minulla selkeästi on aikakausi jolloin kaipaan minttua, sai hän lahjaksi mummiltaan nuo mintut ja helmiäsvalkoiset pallot. Ja täytyy sanoa, että värit ovat juuri hyvät sillä vaikka pallomeri on tuossa olohuoneeessa, ei vielä ole kertaakaan tullut sellainen olo, että se täytyisi viedä siitä pois. Tytöillä on ollut niitä värikkäitä palloja ja toki ne tuolla varastossa ovat edelleen ja niiden katsomiseen kyllästyi alle viikossa. Niitä käytetään nyt erijutuissa.

 Meillä tytöt kysyi kun tuo tuli, että saavatko hekin mennä siihen. Vastasin vain, että se on pikkuveljen, eikä kumpikaan heistä ole sinne mennyt. Toki he välillä vievät nuket sinne, mutta eivät edes ole uudeelleen kysyneet, voisivatko testata edes vähän. Joten en sitten ole yllyttänyt testaamaan. Kun jos heitä olisi siellä kolme, niin kävisi se liian ahtaaksi.

Frillaa frillaa

Mulle tuli yks päivä sellanen olo et nyt pitää yrittää tehdä frillapaitaa. Mulla ei ollut mitään selkeää ohjetta siihen niin lähdin sitten vaan kokeilemaan. Paidan tein juliamekon yläosasta muokattuna. Ekaan paitaan tein frillan framilonin avulla ja toiseen tein pitkän tikin avulla. Nyt jos tekisin niin en kyllä turhaan framilonia haaskais, kun pitkällä tikillä saa tosi helposti.

Olin jotekin kuvitellut, että tuon frillan tekeminen olis tosi hankalaa, mutta eihän se oikeesti ole. Nyt onkin leikattuna isosiskolle mekko, johon ajattelin tehdä frillan kiertämään kaula-aukkoa, mutta en ihan kaula-aukon reunasta kuitenkaan. Pikkusiskolla on valmis Silverjunglen collaritunika frilloilla ja siis isosiskollakin on ollut samainen, mutta se on jo pieni ja se on ihan mun lempparitunika, eikä niitä enää saa uutune ja harvoin löytää käytettynä, niin päätin sitten kokeilla itse tehdä samantyylisen. Saas nähdä mitä siitä tulee. 

 Tämä Frillapaita on tehty Noshin kankaasta ja sopii täydellisesti näihin pompdeluxin tyllihameisiin. 

Pikkusisko ilmoitti kyllä tästä paidasta sen valmistuttua, ettei tykkää siitä koska siinä on frilla. Mutta seuraavana päivänä se kelpasi kuitenkin päälle kerhoon ja se olikin tosi kiva paita. Pikkusisko ei koskaan ole oikein pitänyt tyllihameista tai röyhelöistä. Sen jälkeen kun hänellä oli tämä kerran päällä tuon tyllihameen kanssa kerhossa, on viikon verran kelvanneet muutkin tyttöjen röyhelöjutut ja välillä hän onkin huomauttanut, että äiti katso tämä hame pyörii näin. :) 

Headwrapit

Yksi ilta kun en osannut päättää mitä oikein ompelisin, mutta jotakin tarvis saada tehdyksi, niin aloin kangasjämistä tekemään haedwrappeja. Yhden ompelin omalle isosiskollekkin joulupakettia koristamaan.Tein tytöille viininpunaiset, jotta sai tonttulakin sijaan jouluna välillä vain pannan päähän. Sekä juliamekkoihin sopivat ja sitten tuota tähtikangasta oli sen verran, että siitä sai vielä yhden. Näissä on nyt tosi isot rusetit kaikissa, mutta ajattelin että voisi tehdä joskus vielä vähän pienemmälläkin rusetilla.

 

Näitä on tosi kiva ommella ja tulee suhtkoht nopeasti. Joskus aiemmin jo olenkin postannut kun tein pantoja, ne löytyy täältä. Mutta niihin en oikein ollut tyytyväinen, tai ruseteista ei tullut niin kivat kun olin ajatellut.  Noita pantoja voiskin taas kangasjämistä ommella mitä löyty tosta aiemmasta postauksesta, ne on aika kivoja. Sekä scrunchieta kans pitäs tehdä. Mutta nyt odottaa kolme mekkoa ja yhdet pyjamahousut eka ompelukasasta. ;)

Luistelua

Tänä talvena ei ulkojäille tai luonnonjäille ole tarvinnut mennä. Olen harmitellut, kun lapset eivät ole saaneet opetella luistelemista. Isompi on ehkä elämänsä aikana luistellut kolme kertaa ja pienempi ei varmaan kertaakaan, en ainakaan muista tai sitten kerran. Kamalan hankala muistaa kun niitä ilmoja jolloin olisi voinut luistella on ollut todella harvassa. Lasten muutamat ystävät käyvät luistelukoulussa, mutta meidän harmikseen se on sunnuntaisin jolloin meillä on myös uinnit. Joten sanoin lapsille, etteivät he voi mennä sinne, koska mielestäni kaksi ohjattua harrastusta samaan päivään on liikaa. Aloin sitten tuossa reilu parisen viikkoa sitten, etsimään tietoa jospa pääsisi jäähallille luistelemaan. En ole aiemmin edes ajatellut asiaa, että niissä olisi yleisöluisteluvuoroja. Tai tiesin, että silloin tällöin on, mutta en sitä, että joka viikko on. Täällä meidän kaupungissa vuoroja on vielä tänä talvena lisätty, syynä vissiin on tämä huono talvi. Ollaan nyt kolme kertaa käyty siellä. Porukkaa siellä oli ekana kertana kun me oltiin todella paljon. Nyt kahdella viimeisellä kerralla vähän vähemmän. On mukavaa kun sieltä saa lainattua luistelutukia, joiden avulla tyttöjen on helpompi opetella miten niillä luistimilla pysytään pystyssä. Isompi pysyy jo ilmankin sitä, mutta eilenkin sanoin, että harjoittelee vaan sen avulla niin ei tarvitse niin paljon keskittyä siihen pystyssä pysymiseen. 

Meidän pienempi siskoista ei ekalla kerralla halunnut ollenkaan jään puolelle. Tokalla kerralle meni jo muutaman kierroksen, kun taas eilen oli koko puoli tuntia kun siellä oltiin. Tänään hän vielä kysyi, koska mennään uudelleen kun hänellä oli niin mukavaa siellä. Hän on vähän kaikkeen hitaasti lämpenevä. Ja vastaakin melkein kaikkeen ensin ei. Joten tämä lämmitti tosi paljon mieltäni. Hän tosin muutenkin kyllä on ehkä tässä tämän viimeisen kuukauden aikana kasvanut isommaksi ja rohkeammaksi asioiden suhteen. Muutamina päivinä hän todella on yllättänyt minut reippaudellaan ja fiksuudellaan sekä myös positiivisuudellaan, joka on ehkä vähän ollut kadoksissa hänen temperamenttisuutensa alla. Tämän vuoden puolella kun uusi uintikausi taas alkoi, hän ilmoitti olevansa niin iso tyttö, että hän menee yksin uimaan eikä tarvitse sinne ketään. Tämä oli sellainen todella iso askel, koska hän on tarvinnut tuttua aikuista vierelleen. Ja vaikka onkin ehkä rohkea ollut aina, niin ei kuitenkaan ole uskaltanut kokonaan päästää irti aikuisesta. Tosin meillä on molemmat tytöt olleet myöskin ehkä aina samalla ujoja ja kaikki uusi jännittää. Heidän äitinsäkin on kyllä samanlainen aika usein, ettei se omena kauas ole puusta pudonnut. Tämän bloginkin suhteen olen vähän arka, halua olisi kauheasti kirjoittaa asioita, mutta sitten taas mietin, että kehtaanko ja varsinkaan en kaikille tutuille kehtaa mainostaa kirjoittavani tätä. Mutta tälläinen rakas harrastus tämä minulle vieläkin on kun irtikään osaa päästää. 

Noita luistelutukia muuten myydään nykyisin ihan kohtuu hintaisenakin. Jos vain pääsisi luonnonjäille niin varmasti ostaisin ainakin yhden meille, jonka kanssa sitten pääsisi harjoittelemaan. Mutta nyt kun ei pääse niin en vielä viitsinyt ostaa, kun kaiken maailman harrastusvälineitä ja kaikkea muutakin alkaa nurkat pursuamaan.

Luistinsuojat

Näin netissä jossakin luistimille tehdyt pupusuojat. Niitähän oli pakko sitten itsekin kokeilla tehdä tyttöjen luistimiin. Tein ne softshell kankaanjämistä. Korvissa tässä resoria.

Vaikka tänä talvena täällä etelässä ei juuri ole tarvinnut mennä luistelemaan ulkojäille, niin päätin nämä ommella ajatuksella, että kai joskus vielä päästään luistelemaan. Mutta pari viikkoa sitten alettiinkin käymään jäähallilla yleisöluisteluvuoroilla. Ja nämä on mahtavat kun ei kassi mene rikki kun luistimet siellä ovat. Pitäisi omiinkin tälläset vielä ommella, tosin voisin ne tehdä ilman korvia.

Helmat hulmuamaan

Viime syksynä kävin Tampereella kädentaitojen messuilla ja sieltä taisin ostaa ensimmäisen "oman" kaavan sekä ison kasan kankaita. Tähän saakka olen käyttänyt ilmaiskaavoja tai käsityölehtien sekä lainannut ystäviltä. Ostin Lillalumin Julia mekon kaavan. Kaava ihana, malliltaan kapea ja sopii erinomaisen hyvin meidän isosiskolle joka on pitkä ja kapea itsekin. Tätä olen nyt tehnyt muutamia, yhdellä helmalla ja "kahdella" helmalla sekä tehnyt ristikon tai rusetin selkään. Ja tarkoitus olisi vielä ostella yksivärisiä kankaita ja tehdä ainakin isosiskolle mekkoja siitä ja ehkä myös pikkusiskolle kesäksi lyhythihaisia. 

Jouluksi tein tytöille viininpunaiset mekot ja pikkuveljelle samasta kankaasta housut sekä kaikille vielä pitkät tonttulakit isolla ihanalla tupsulla, jujunan kaavaa käyttäen. 

 Viininpunainen kangas on ostettu nappinjalta ja tupsut ommelkuplalta.

 Tämä kangas ostettu kangaskapinalta. Tähän tein siis mekko osaan kaksi frillaa ja selkään ristikon. Isosiskon mekko oli ensimmäinen johon tein selkään ristin, se olisi saanut olla hieman ylempänä. Pikkusiskon mekon onnistui jo vähän paremmin. Ja tosiaan olen ihan itse oppinut ompelija, enkä mikään ammattiompelija. :D Olen minä koulussa ala-asteella sekä ylä-asteella ollut käsitöissä. Sekä äitini on ommellut paljon, joka sitten opettanut ja edelleen joskus saattaa auttaa minua vaikeissa jutuissa tai sellaisissa kun on pakko varmistaa, että oikeesti tajusinko oikein. :D Mutta aika hyvin jo selätän kaikki ongelmat itse. Oma ompelukoneeni vain on halpa markettikone joka ei kyllä oikein sovellu trikoiden ompeluun pitkällä tähtäimellä. Se onkin jo hetken saanut seistä ilman käyttöä pöydällä ja lainassa on äidin luotto bernina. Joulupukki on lupautunut maksamaan uuden koneen minulle kunhan menen vain sen kaupasta hakemaan. Mutta kun en osaa päättää mikä olisi hyvä, niin sitä en vielä ole käynyt kotiuttamassa.

 Näihin mekkoihin tein rusetit taakse, nekin olis saaneet onnistua paremmin, mutta jos ens kerralla sitten. Näissä vain yksi frilla helmassa. Pikkusiskon mekossa pupuja ja isosiskon peuroja, kangas Lalialta ja musta kangas nappinjalta. Tein vielä scrunchie-ponnarit helman kankaasta molemmille sekä headwrapit, niistä kuva joskus myöhemmin.

Eilen

Eilen tämän blogin perustamisesta on kulunut seitsemän vuotta! Tuntuu, että aika olisi pitkä jos ajattelee, että seitsemän vuotta, mutta toisaalta tämä on mennyt nopeaan. Viime vuodet tämä on ollut vähän hiljaisempi, mutten silti osaa päästää irti tästä. Tämä on kuin yksi lapsistani.

Onhan tämän seitsemän vuoden aikana ehtinyt tapahtumaan vaikka ja mitä. Ensin tämä alkoi siitä onnellisesta esikoisen odotuksesta. Joka päättyi kuolemaan, suureen suruun. Isosiskon syntymä toi iloa kaiken harmauden keskelle. Pikkusisko syntyi reilu kolme vuotta myöhemmin tämän perustamisesta, jolloin allekirjoittanut taisi taas vähän käydä harmaissa vesissä. Mutta sieltäkin noustiin. Muutettiin kotiin joka tuntunut siitä asti siltä omalta kodilta, tänne meidän kuului tulla. Viime vuonna syntyi pikkuveli, jonka kasvua saamme isosiskojen ja isin kanssa nyt seurata onnellisesti siellä missä meidän kuuluukin olla. En kuitenkaan kokonaan pysty sanomaan, näin tämän kuului mennä, koska mielestäni esikoisemme ei kuulunut kuolla. Mutta näin me tämä elämä eletään, otamme sen minkä saamme.

Meidän vauvamme on helppo, mutta valvottaa öisin välillä. Itse hän varmasti nukkuu hyvin, mutta minä taas en saa nukutuksi kun kuuntelen miksi hän on levoton. Mutta en kuitenkaan voi sanoa, että hän olisi vaikea vauva, viime aikojen levottomien öiden syynäkin luultavasti on ollut puhjennut hammas.

Minä olen myös hurahtanut uuden harrastuksen pariin kokonaan tai en tiedä onko se uusi, mutta kuitenkin. Olen hurahtanut taas täysin ompelemiseen ja suurin osa ajasta kuluukin ompelukoneen ja saumurin takana, jos vain vapaa-aikaa kaikelta muulta jää. Mutta se on kyllä ihanaa hommaa, saa itse jotakin sellaista tekemistä ettei ehdi ajatella samaan aikaan muita juttuja, vaan voi ainoastaan keskittyä siihen hommaan mitä on tekemässä. Jospa saisi tännekin jotakin aikaiseksi esitellä tuotoksiani. :)

Monen monta tarinaa, mutta kuitenkin pelkkää tyhjää

Minulla on ollut mielessä monta juttua, joita voisin postailla, mutta sitten kun on aikaa pää on ihan tyhjä kaikesta. Minulla on viime päivinä ollut kamala stressi tila, enkä edes oikein tiedä mistä se lopulta johtuu. Tuntuu, että päivät valuu ohitse ja mitään ei ehdi tekemään,mistään ei ehdi nauttimaan tarpeeksi. Mutta, sitä se kai on pikkulapsiperheessä. Itse muistan lapsuuteni, siitä kun oli jotenkin kiireetöntä ja leikittiin ulkona pitkiä aikoja, kesällä tehtiin uimarannalle retkiä sekä talvella pulkkamäkeen tai hiihtämään. Ja nyt nykypäivänä tuntuu, ettei mitään sellaista ehdi tekemään jos ei kirjoita kalenteriin ylös. Sekä välillä tuntuu, kun ollaan jossakin, että koko ajan jommalla kummalla vanhemmista on kiire takaisin kotiin. Tätä se kai vaan on nykypäivä. 

Oli ihanaa kun alkoi kesäloma eikä ollut hetkeen aikatauluja. Toisaalta tämä kesä taas oli meidän perheessä uuden alku, vauva-arki. Tuntuu, että kesä meni hujauksessa pienen vauva kuplan sisällä. Syksyn arkeakin ehdittiin jo kaipailla ennen kuin se alkoi. Nyt ollaan menty tätä arkea reilu kuukausi ja tuntuu, että koko ajan on menoa ja meininkiä. Isommat lapset ovat maanantaista keskiviikkoon kerhossa aamupäivät ja se onkin välillä sellaista kuskaamista, että huhhuh.. Mutta mukavaa kun he saavat toimintaa ja oppivat olemaan muiden kanssa. Tosin tänä syksynä kerhoryhmä on todella pieni täällä maalla. Ja kun koittaa torstai, haluaisi äiti jo huokaista ja viettää kotona päivän, mutta meidän lapset tietää, että on perhekerho päivä ja tahtovat sinne useasti. Joten ei siinä yleensä jää kuin perjantai vapaaksi. Silloin useasti on taas äidin kohokohta kun ollaan sovittu muiden äitien kanssa treffit. Lapset pääsevät leikkimään yhdessä ja aikuiset juttelemaan. Meidän lapsilla onkin aika tiivis kaveriryhmä, mikä on kyllä mukavaa ja jokaisella on niitä tärkeitä ystäviä monta. Ei yhtä parasta vaan monta. Itse kun toivon, että mahdollisimman kauan pysyisi käsite paras ystäväni poissa. Mielestäni on kurjaa jos viisivuotiaana sinulla on jo se paras kaveri ja sen saapuessa, kaikki muut kaverit unohtuvat tai eivät mahdu leikkiin. Sunnuntai illat me vietämmekin erilaisin kokoonpanoin uimahallilla. Molemmat tytöt käyvät vesitaiturit ryhmissä, pienempi aloitti tänä syksynä. Hän ei vielä ole ihan päässyt sisälle siihen vielä, kun taas isompi nauttii kun pääsee sinne. Hän tosiaan on jo käynyt kaksi vuotta siellä, joten se on sellainen hänen harrastuksensa. Ja itse ohjaan vesiralleja sillä välin kun omat on toisessa altaassa oppimassa. Vauvalla alkaa ensi kuussa vauvauinti, joten sitten hänellä on lauantaisin oma uintivuoro. Vaikka meidän lapsilla on vähän harrastuksia, yksi jokaisella tuntuu, että silti on paljon kaikkea. Mutta toisaalta taas välillä on niitä päiviä kun ollaan vaan kotona ja nautitaan, tehdään juuri sitä mitä silloin halutaan. Enkä edes tiedä mitä mä tälläkin kirjoituksella hain, kunhan  nyt päästelin suurimmat höyryt pihalle. :D 

Mitä meille kuuluu

Mulla on viime aikoina pyörinyt päässä  paljon asioita mitä olisin tänne voinut postata. Mutta mistä ihmeestä mä revin aikaa siihen.. Sitä mä en oo vielä osannut taikoa...

Meillä menee siis oikein hyvin. Pikkuveli nukkuu, syö ja kasvaa. Nyt viimeisen parin viikon aikana on huomannut hänessä selkeän muutoksen, hän ei ole enää vastasyntynyt vaan hänestä kasvaa hurjaa vauhtia valloittava miehen alku. En kestä miten nopeaan vauva-aika menee. Miksei se vauva voisi olla sellainen vastasyntynyt edes kahden kuukauden ajan. Miten sitä voisi ehtiä nuuskia ja kerätä talteen sitä vastasyntyneen vauvan aikaa. Musta tuntuu ettei mitenkään, kaikkien kolmen kanssa se on mennyt ihan liian nopeasti ohi. Meidän pikkuveli on luultavammin meidän viimeinen vauveli ja välillä minulle tulee kyyneleet silmiin kun mietin, etten ehtinyt tallentaa sydämeeni tarpeeksi kaikkea sitä mitä vauva aikaan kuuluu. Tiedän vauvamme on vielä alle kaksi kuukautta ja vielä ehdin nauttia vauva-arjesta, mutta silti minulla on haikea olo ja olo etten muista sitä kaikkea ihanaa kymmenen vuoden päästä. 

Isosiskolla on nyt viiden vanhana kausi jolloin hän pohtii erityisen paljon asioita. Hän on aina ollut luonteeltaan pohtiva ja huolehtiva. Viime viikonloppuna hän taas autossa ollessamme, yhtäkkiä kertoi meille vanhemmille, että teillä on muuten neljä lasta, yksi taivaassa ja kolme autossa sekä kaksi kissaa yksi taivaassa ja yksi kotona. Hän myös muistaa kertoa, että pikkusisko eikä pikkuveli ole tavannut koskaan meidän toista kissaamme, koska se on mennyt taivaaseen ennen kuin he syntyivät, vain hän on nähnyt. Sitten hän laski, että perheeseemme kuuluu kahdeksan yhteensä. On hienoa, että hän osaa jo ajatella, että hänellä on isoveli ja isoveli on lapsemme siinä missä he muutkin. Mutta samalla niin surullista, että viisi vuotiaan lapsen pitää käsitellä lapsen kuolemaa. Mutta toisaalta, on hyvä oppia elämän realiteetteja, kaikki asiat vain eivät mene niin kuin me haluaisimme. Elämä antaa ja ottaa. Meidän perhe on erityinen ja silti ihan tavallinen. Kyllä olen silti monesti salaa toivonut, että me olisimme saaneet kaikki nämä neljä lasta elävänä pitää. Mutta olisiko heitä jokaista syntynyt perheeseemme juuri näinä vuosina kuin he nyt ovat syntyneet. Olisiko elämämme kuitenkin aivan erilainen. Niin pahalta kuin se kuulostaa on myös lapseni kuolema tuonut elämääni yhden erittäin tärkeän ystävän. Sekä toisen lapseni ansioista aloin käymään perhekerhossa juuri syksyllä 2014, josta vuotta myöhemmin muodostui elämääni kotiäiti porukka, josta löytyy monta mahtavaa tyyppiä ja ystävää. Joten jos ei olisi näin kirjoitettu meidän elämäämme, millainen se olisikaan ollut. Olen kiitollinen siitä mitä minulla nyt on ja tietenkin salaa silti toivon, että isoveli olisi silti täällä meidän kanssamme. Mutta koska asiat ovat nyt näin, niin tästä meidän pitää olla kiitollisia ja rakentaa elämämme tämän perheen kanssa. Meidän rakas kuusihenkinen perheemme plus kaksi kissaa.

Hän on täällä

Neljäs lapsemme syntyi 6.6.2019. 

Hän teki perheestämme täydellisen ja sellaisen joka meidän perheen pitikin ehkä olla. Nyt minusta tuntuu, että perheeni on valmis. Ainakin sanoin jo etten enää halua olla raskaana, enkä halua enää yhtään sektio haavaa. Viimeiset kolme lastani kun ovat syntyneet sektiolla, niin nyt olen jo sitä mieltä, että ei enää kiitos leikkausta. Tosin nyt voin jo hyvin eikä haavakaan ole mitenkään kovin kipeä ja pärjään ilman kipulääkkeitä. Mutta onneksi minulla on vauva kotona, niin ei voi tulla heti vauvakuumetta. :D

Vauvamme syntyi siis kauniina torstai aamuna. Itse pysyin ihmeen rauhallisena ennen leikkausta ja leikkauksen ajan, vaikka pelkään leikkauksia yli kaiken. Synnytyksen jälkeinen aika olikin sitten jo aikalailla melkoista tunnemyrksyä. Vauva joutui vastasyntyineiden teholle, joten toinen kerta kun vauva viedään pois luotani synnytyksen jälkeen. Tällä kertaa erona oli onneksi, se että vauva eli, eikä hätä ollut suurenlainen, mutta kuitenkin vaati keskolaan menoa. Siinä ehdin jo sitten muutamaan otteeseen itkeä, ettei imetys lähde onnistumaan ja milloin oikein nään vauvani ja synnytinkö oikeasti vai mitä on tapahtunut. Muutaman tunnin päästä minut kärrättiin sängyn kanssa keskolaan katsomaan vauvaa. Sitä ihanaa pientä tuhisijaa. Paikka jossa hän oli, oli paikka jossa olin ollut päivää vajaa kuusi vuotta aiemmin kuuntelemassa sydänääniä, joita ei enää löytynyt. Oli jotenkin raapaisevaa tajuta se, että se oli paikka jossa ymmärsin isoveljen kuolleen ja nyt pikkuveli on siellä saamassa apua hengityksensä rohinaan. Vaikeinta oli lähteä pois takaisin eri osastolle eri kerrokseen ja jättää hänet sinne. Vaikka tiesin, että hänestä pidetään siellä hyvää huolta, on silti kamalaa nukkua eri paikassa ensimmäinen yö. Onneksi vauva ei loppujen lopuksi viettänyt siellä kuin kolme ja puoli päivää ja sain suurimman osan ajasta olla hänen kanssaan siellä. Mutta oli se silti raskasta ja nukuin todella vähän senneiljän ja puolen päivän aikana mitä olimme sairaalassa. Onneksi olen saanut nukuttua univelkoja pois kotona, kiitos ihanan mieheni, joka kaksi ekaa yötä kotona toi vauvan yöllä tissille syömään kun itse olin niin väsynyt etten tajunnut herätä. Mutta nyt kun suurin univelka on nukuttu pois, herään itse siihen kun poika alkaa heräilemään ja haluaa ruokaa yöllä. Luojan kiitos minulla on ihana mies joka pitää huolta minusta sekä lapsistani, omienkin yö uniensa kustannuksella. 

Isosiskot rakastavat pikkuveljeään ja haluaisivat koko ajan pitää veljeä sylissä tai antaa tuttia hänelle. Aluksi toki on ollut vähän mustasukkaisuuttakin ilmassa, mutta siitä päästiin aika hyvin eroon kun kävin nopeat puolen tunnin retket heidän kanssaan, niin että molemmat tytöt pääsivät yksin minun kanssani. 

Itse äitinä osaan olla paljon rennompi ja huomaan nyt kun en ole raskaana enää, minulla on paljon parempi olla, en ole enää niin jännittynyt. Vauvamme on hyvin kiltti, hän syö ja nukkuu.

Rohkea vai ei...

Olen muutamasti kuullut tässä viimeisen puolen vuoden aikana, että olen aika rohkea. Ja muut eivät ehkä olisi pystyneet samaan mihin minä nyt olen. On ollut positiivista kuulla, että useiden ystävien mielestä olen todella rohkea. Mutta itse en tunne silti olevani kovinkaan rohkea. Tiedän, että päätös jonka teimme mieheni kanssa syksyllä vaati rohkeutta ja tulee vaatimaan sitä koko pit´kän kevään kesän kynnykselle saakka. Mutta mitään unelmiaan ei saa toteutetuksi jos ei välillä tee liiankin rohkeita päätöksiä. 

Yhtenä syksyisenä iltana pieneen liuskaan piirtyi kaksi viivaa. Aloimme odottaa neljättä lastamme. Onhan se nyt ihan hullun rohkeaa aloittaa taas kaikki alusta. Meillä kuitenkin on jo täydellinen esikoispoikamme tuolla jossakin pilvien reunalla ja kaksi elävää tytärtä. Mutta jotenkin minulla oli edelleen sellainen olo, että jotakin puuttuu. Mietin useasti puuttuuko se aina, vaikka saisimme kuinka monta lasta. Nyt kun h-hetkeen ei ole enää paljon aikaa tunnen, että hänet meidän vielä piti saada perheeseemme, sitten olemme täydellinen valmis perhe. No en mä tiedä siitä täydellisyydestä. Mutta meidän oma perhe kuitenkin. 

Pelko. Se on tietenkin ollut läsnä koko ajan. Ensin pelkäsin keskenmenoa, olin varma, että tällä kertaa se tulee, koska sitä en vielä ole raskauksissani kokenut. Mutta ei sitä ei tullut. Seuraavaksi pelkäsin, että rakenneultrassa nähdään jotain poikkeavaa. Mutta ei siellä ei nähty mitään poikkeavaa. On ihanaa tuntea ne kaikki potkut ja liikkeet vatsassa, joita muiden aikana en näin voimakkaana olekaan tuntenut. Monesti tämä vauva muistuttaa: äiti kyllä minä olen täällä! Mikä on ihanaa, olen aivan rakastunut häneen ja niin on tulevat isosiskotkin. Mutta pelko se on läsnä vaikka liikkeitä tunteekin. Mitä jos hänellä onkin joku hätä. Mitä jos hänellä onkin jokin sairaus mitä ei vain nähdä ultrassa. Ja toisaalta yritän taas pitää pääni kylmänä ja olla ajattelematta liikaa. Yritän elää tässä hetkessä. Aina se vain ei ole kovin helppoa. Pääni on tässä raskaudessa pysynyt silti ihan ehjänä, tai onko se nyt niin ehjä koskaan ollutkaan, mutta mitään suurempia masennuksia ei ole ilmennyt ja olen tuntenut oloni hyväksi. Tietty niitä joitakin ultrakokemuksia lukuunottamatta. Mutta olen yrittänyt niistäkin päästä yli ystävien kanssa jutellen ja naureskellen. Toivon mukaan saan palkintoni elävänä syliin, pakko saada vaikka aina en jaksa uskoa loppuun saakka menevän kaiken hyvin. 

Tämä raskaus on ollut myös ensimmäinen josta en ehkä ole osannut kertoa kaikille, joten osalle läheisistä se onkin tullut näin kesän kynnyksellä yllätyksenä. Tosin jos vain olisi nähnyt minut tai kysynyt miten voin niin varmasti olisi saanut tietää. Sillä minun raskausmahaani ei ole koskaan pystynyt piilottelemaan ensimmäisen 12 viikon jälkeen, joskus ei edes ensimmäisen 7 viikon jälkeen. Muutamat ovatkin sanoneet myöhemmin, että kyllä me se nähtiin ja kavereiden kanssa lyötiin vetoa et oot raskaana, mutta odotettiin, että sinä kerrot meille sitten kun on aika kertoa. Ja myös ollut eka raskaus jossa en ole pysynyt kärryillä millä viikolla mennään, mutta kaksi touhukasta tyttöä on varmasti pitänyt ajatukseni muualla suurimmaksi osaksi aikaa. Ja voi miten ihania he ovatkaan. Isompikin tulee iltaisin ja kertoo kuinka hän rakastaa minua koko sydämestä ja sitten tulee pienempi ja kertoo kanssa rakastavansa. Voi miten onnellinen saankaan olla näistä lapsistani jotka minulle on suotu. 

Kirjoitin tämän reilu viikkoa ennen kuin tiedän, että lapseni syntyy. Mutta rohkaistuin julkaisemaan vasta kun tiedän että olen jo leikkaussalissa tai poissa ehkäpä jo....

Diy pannat

Viime vuonna ihastuin lapsimessuilla valkaman headwrappeihin ja yhteen ihanaan kuosiin. Siitä ei ollut enää jäljellä meille sopivaa kokoa. Ostettiin sitten toisessa värissä, jota ollaankin käytetty. Mutta kesällä yritin sitten itse ommella myös samantyylisiä lapsille ja itselleni. Vielä pitäisi vähän muokkailla mallia, jotta siittä saisi paremman. Viime viikolla löysin samantapaista ihanaa kangasta majapuulta ja tilasinkin heti kahdessa eri värissä. Tällä viikolla ompelinkin lapsille sekä itselleni solmurusettipannat. Ne onnistui mielestäni hyvin, vaikka mitään ohjetta mulla niihin ei ollutkaan ja olen tälläinen sinnepäin ompelija. 

Headwrappejen mallia mun täytyy vielä jaksaa vähän suunnitella, että saisin siitä paremmin istuvammat. Mutta viime syksyltä löyty yks kuva jossa näkyy yksi versio. ;) 

Jos sulla on joku oikeen hyvä ohje niin saa vinkata sen mulle. ;)

Kohti parempia kivuttomimpia yöunia

Minulla on ollut aina ongelmana, että niskat tulee kipeäksi nukkuessa. Sitten särkee niskoihin ja päähän. Niskavaivat toki osaksi johtuvat myös siitä mitä päivien aikana tekee. Varsinkin kun nostelee ja kantelee paljon sylissä lapsia, niin tulevat siitä kipeiksi. Liikunta on auttanut pitämään niskat "auki", mutta pitäisi sitten säännöllisesti venytellä ja vanutella niitä. Ja siinä oon aina ollu ihan sika huono, jos yks jumppa jää välistä sen on huomannut heti. Vuosi sitten äitini kannustamana päätin hankkia ruskovilla hirssiakana tyynyn. Tyynyyn oli aluksi hiukan totuttelimista, mutta kun sen kanssa oppii nukkumaan ei todellakaan halua enää nukkua tavallisen tyynyn kanssa. Ostin siihen heti lisä täytettä ja nyt olenkin siihen lisännyt varmaan noin 1,5 pussia lisää hirssiakanaa. Tyyny on ihana kun sen saa muotoiltua juuri sellaiseksi, että se tukee parhaiten jokaista kohtaa niskassa ja päässä nukkuessa. Nykyään en saakaan enää tavallista tyynyä aseteltua mitenkään päin pääni alle, niin että olisi hyvä nukkua. Ja kun nukkuu tavallisen tyynyn kanssa vaikka vain puolen tunnin päiväunet, on niskat ihan jäykät ja kipeät. Ei siis myyjäkään turhaan sanonut, ettet tule katumaan päätöstäsi ostaa tämän tyynyn. Viime keväänä aika pian ostettuani tyynyn loukkasi toisen olkapääni ja solisluun kohdan ja tämän tyynyn kanssa oli helppo saada asentoa korjattua niin, ettei siihen sattunut koko yötä. Mutta vasta näin vuoden päästä uskallan sanoa, että minun niskakivut ovat vähentyneet tämän tyynyn ansiosta melkein kokonaan pois. Toki tämänkin tyynyn kanssa välillä saattaa nukkua huonosti, en voisi sitä kieltää, mutta eiköhän ole ihan normaalia joskus nukkua vähän huonosti. Minä ainakin nään unia erityisen paljon täydenkuun aikaan ja silloin nukun myös huonommin. Ja mikä parasta tässä tyynyssä on niin, on se, että se on luonnonmukainen ja täytteet jotka vaihdetaan 3-5 vuoden välein voi hävittää biojätteen joukossa. Joten tästä tyynystä ei missään vaiheessa tule mitään "turhaa" roskaa. Sekä tyyny pysyy miellyttävän viileänä läpi yön. Astmaatikoille tätä ei suositella, hirssiakanoista tulee kevyt pieni tuoksu välillä nenään, mutta siihenkin tottuu hyvin nopeaan ja lopulta ei osaa nukahtaa ilman sitä tuttua tuoksua. :) 

Kuva lainattu ruskovillan sivuilta

Ihana kevätaurinko

Ihanaakin ihanempi kevätaurinko jo välillä hellii meitä. Sulattaa lunta ja linnun laulutkin kuuluuvat jo. Tosi asiassa minä olisin vielä voinut pari-kolme viikkoa nauttia pakkaskeleistä, ilman loskaa. Onneksi nyt on taas ollut pari päivää ilman mahdottoman märkää lunta. Vielä kuitenkin lunta riittää ja valkoinen lumi auringossa saa valon tuplaamaan kirkkautensa. Myöskin silmiin se ottaa aika lailla. Meillä on kaivettu aurinkolasit kaapista ja totutellaan taas niiden käyttöön. Viime viikolla oli yksi kova pakkaspäivä jolloin aurinko paistoi ja silti kevät huokui kunnolla. Meillä on lapsilla molemilla babiatorsit, nyt tuntuu, että ne 0-3-vuotiaan koko olisi passeli tuolle 2,5 veelle. Näiden lisäksi löytyy silmäasemalta ostetut pinkit kala lasit, koska no pinkit!! Itse haluan ostaa vain aurinkolaseja joissa on oikeasti uv-suoja. Ja pyrin, että lapset käyttäisivät niitä aurinkoisilla keleillä. Mutta se on sitten toinen juttu pysyykö ne päässä. Esimerkiksi hyvinkin lujatahtoinen kaksivuotias ei ihan samaa mieltä ole aina äidin kanssa. Mutta pääsääntöisesti kuitenkin aika hyvin pitävät niitä. Kun huomaavat, että ne estävät auringon häikimistä, niin mielellään ne laittavat päähänsä. 

 Minun tekisi mieli jotain uusia laseja lapsille, mutta en oikein pysty sitä perustelemaan miksi pitäisi ostaa vielä uudet, kun kuitenkin heillä on ihan toimivat molemmilla. Mutta tekisi mieli kokeilla niitä izipizin aurinkolaseja, minun silmään mieluttää kovasti niiden ulkomuoto tällä hetkellä. Saa nähdä jospa tarve tulee uusille, niin niitä aion sitten ehdottomasti ajatella.

Ihanaa ystävänpäivää!

Ihanaa ystävänpäivää kaikille ihanille tyypeille!

<3

 

Pakkaspäivänä

Tuossa kun oli alkuviikosta kovemmat pakkaset ja me satuttiin olemaan Turussa, päätettiin käyttää talvietu hyödyksi ja menin lasten kanssa Caribialle polskimaan. Aika kiva talvietu kun pääsee kympillä arkisin uimaan. 

Koko kylpylä oli todella hiljainen, joten saatiin rauhassa nauttia lasten kanssa siellä. Lapset oli innoissaan kun pääsivät ulos uimaan sekä höyrysaunaan. Saivat näyttää taitojaan ja joka altaassa sai olla rauhassa. Joten suosittelen kyllä lämpimästi, että tähän talvietuun kannattaa tarttua niin kauan kuin se on voimassa. 

Meidän lasten mielestä on myös aina siistiä kun pääsee "hotelliin" uimaan. Yleensä kun eniten käydään tavan uimahallissa. Ja tälläkin kertaa saatiin kulumaan koko reissuun kolme tuntia. Kotimatkalla oli takapenkillä hiljaista. ;) 

Lämmin pakkasella

Miten pysyä lämpimänä pakkasella? Aina se vaikea kysymys ja toinen on se, että mitä pukea lapsen päälle? Jokainen lapsi on tietenkin erilainen ja pysyy eritavalla lämpimänä. Omilla lapsilla mä olen huomannut parhaimmaksi sen, että ihoa vasten pidetään villaa, meillä käytössä eri merkkien merinovilla housuja, sukkahousuja sekä paitoja. Parhaimmat sukkahousut meillä on silverjunglen, niitä ei nyt ole hetkeen ollut kyllä mallistossa, mutta mä hamstrasin niitä isosiskon ollessa pieni. Muita hyviä olen löytänyt pomp de luxilta sekä name itiltä sekä polarn o pyretiltä. Pierre robetilta ostin myös paidat, mutta en taas muistanut katsoa tarkemmin ostaessani ja ne ei ole 100% merinovillaa, siitä huolimatta ovat kyllä lämpimät käytössä. Itse tykkään siis suosia 100% merinovillaa sekä villan ja silkin sekoitusta. Ja merinovillassa tietenkin on tärkeää, että se olisi mulesing vapaata.

Kun ihoa vasten on päästä varpaisiin villaa pysyy todella lämpöisinä lapset. Meillä siis myös sukat ovat merinovillaiset. Yleensä ihoa vasten ohuemmat ja sitten merinovillasta kudotut vielä kovemmilla pakkasilla siinä päällä. Lapsilla voi usein olla vielä normaalit sisävaatteet siinä päällä ja tarpeen mukaan vielä merinovillahaalari tai takki ja housut, jos pakkasta on siis runsaasti. Kovilla pakkasilla laitetaan käteen joko nahkahanskat joissa villainen karvavuori tai sitten merinovillaiset tumput ja pakkashanska siihen päälle. Pakkaen ollessa yli viisi jalkaan sujautetaan huopikkaat muulloin on käytössä sorelit. Ostin täksi talveksi muuten itsellenikin sorelit ja täytyy sanoa, että näin viluvarpaisena ne on ihanan lämpimät. Itsellänikin on aina pidempään ulkoillessa villaa ihoa vasten. Joululahjaksi sain vielä merinovillaiset shortsit, mitkä ovat ihan parhaat, ne on usein normi housujen alla minulla, sillä minulla reidet jäätyy todella herkästi. Tänä vuonna lapsilla on molemmilla molokidsin toppahaalarit. Pipoina löytyy silverjunglen pipot joissa myös merinovillaa sekä kaulalla merinovilla kauluri tai tuubihuivi joka myös merinovillaa. Oikein koville pakkasille on vielä piponkin alle merinovillainen pipo. Niin jos kukaan ei vielä oo tajunnut tässä kohtaa meidän perheessä rakastetaan merinovillaisia vaatteita. 

Ja se miksi meillä käytetään merinovillaa eikä esim. fleeceä on yksinkertaisesti se, että villa hengittää mutta fleece ei. Kun sinulla tulee ulkona touhutessa lämmin villa hengittää mutta fleece ei ja sinulle jää iho kosteaksi sekä vaatteet jotka sen fleecen alla on. Ja jos hetken taas oletkin vähemmän liikkeessä tulee sinulle kylmä. Itse ennen lapsia käytin paljon fleece vaatteita ulkoillessani ja työssäni kun lasten kanssa olin ulkona ja palelin ihan liian monta kertaa. Nyt vihdoinkin tajuan miten kannattaa pukeutua jotta ei palele ulkona ja ulkoilusta voi nauttia vieläkin enemmän. Ja se, että sen villan pukee nimenomaan ihoa vasten lämmittää enemmän kuin vaatteiden päälle puettuna. Mutta vaatteiden päällekkin puettuena se antaa hyvin lämpöä ja on parempi kuin ei olisi ollenkaan. Itse en talvisin esimerkiksi käytä muitakin kuin villaisia sukkia tai villasukkia, puuvillaiset sukat ovat vain keväisin ja alkusyksyisin käytössä omassa jalassani. Ja lapsilla esimerkiksi merinovillaisia tuubihuiveja alan aina käyttämään heti kun on tarvetta saada jotakin suojaamaan kaulaa. Villa kun on sen hengittävyden kannalta hyvä, eikä sen kanssa tule tukalan kuuma vaikka lämmin onkin. Kylminä kesäpäivinäkin jos esimerkiksi ollaan koko päivä ulkosalla saatan laittaa tuulipuvun/kuorivaatteiden alle villaa, jolloin pysyy lämpöisenä. Viime kesänä tälle ei kyllä ollut tarvetta, mutta aikaisempina kesinä, varsinkin välillä Lapissa vieraillessa ollaan käytetty. No mutta nyt ehkä riittää tällä kertaa tämä villan ylistys. :) Nauttikaa ulkoilusta ja tuosta ihanasta talvisäästä!

Koska hiihdellään...

Kerrankin me ollaan saatu tänne etelään ihana luminen talvi. Minä itse tykkään ihan tosi paljon talvesta, mutta toisaalta kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan mukavia. 

Meillä on ihanaa täällä "uudessa" kodissa, se että pihalta pääsee suoraan pellolle hiihtämään sekä laskemaan pulkkamäkeä. Luistelukenttäkin on puolen kilometrin päässä. Joten ei ainakaan voi sanoa, ettei pääse nauttimaan talviurheilusta. 

Meillä pienin sai sukset joululahjaksi, johon isosiskolle hankitut monot sopivat. Isosiskolle ostin alesta uudet sukset, sillä ne jotka ostettiin edellisvuonna hänelle on edelleen liian pitkät. Liian pitkillä suksillä hiihtäminen vie vain hermot. Nyt kun hänellä on lyhyemmät sukset hän tykkää ihan hirmuisesti hiihtämisestä. Eihän kukaan aikuinenkaan halua liian pitkillä suksilla hiihtää, niin miksi lapsi joka opettelee taitoa haluaisi. Edellisvuonna isosisko oli tyytyväinen kyllä niihin pitkiin, koska oli tietenkin onnellinen ne saatuaan. Mutta tänä vuonna aloin sitä miettimään, että oikeesti eihän siinä oo mitään järkeä ja päätin hankkia ne lyhyemmät. Niille kuitenkin löytyy myöhemmin käyttöä tässä perheessä. 

Itse olen lapsena tykännyt todella paljon hiihtämisestä ja usein koulun jälkeen hiihdinkin lähipelloilla monta tuntia. On ihanaa nähdä miten omatkin lapset innostuvat siitä. Pikkusisko ihan ekalla kerralla tykkäsi tosi paljon, sitten kaksi kertaa meni itkien. Mutta tänään hän taas hiihti hymyssä suin reilun puoli kilometriä, mikä on aika paljon mielestäni kaksivuotiaalle joka vasta neljättä kertaa suksia piti jalassaan. Meillä on myös lasten serkuilta lainassa sukset jotka kiinnitetään kenkiin, mutta niitä en kyllä enää ikinä itse laita yhdenkään jalkaan, voiko kamalempia kapistuksia edes ollakkaan. Ne eivät sovi minkään kenkien kanssa ja kun saat ne vihdoin kiinni jotenkin, niin lapsi liikahtaa ja taas ne irtoaa. Eli minä inhoan niitä, jos nyt ei tullut vielä selväksi. 

Pikkusisko on nyt treenannut hiihtämistä ilman sauvoja vaikka hänellä nekin ovat. Mutta kun hän menee ilman sauvoja kädet alkavat automaattisesti liikkumaan oikein. Sauvojen kanssa kädet jää usein paikalleen. Sekä kun tuolla pellolla mennään niin on hänen pituutensa vuoksi aika mahdotonta niitä käyttää kun hanki on melkein puolet hänen pituudestaan vieressä. 

Isosisko osaa jo mennä sauvojenkin kanssa ja tykkää hiihtää jo pidempiä matkojakin. Ensi vuonna voi olla jo, että molemmat tykkää hiihtää pitkiä matkoja ja voisi lähteä jo pidemmällekkin hiihtoretkelle. Tosin millainen se lumitilanne mahtaa taas ensi talvena olla..