Miten nopeaan kuukausi onkaan mennyt. Maanantaina meidän tyttömme täytti jo yhden kuukauden. Tyttö on muuttunut kuukauden ajassa jo hirmuisesti. On jo välillä pidempiä aikoja hereillä ja tykkää hirmuisesti seurata erilaisia asioita ja tykkää siitä kun hänelle jutellaan. Tänään hän nukkuu ensimmäistä kertaa päiväunia ulkona. Ennen hän on ollut ulkona vain äidin ja isinkin siellä ollessa, mutta tänään jätin hänet nukkumaan päiväunia sinne. Kävimme isoveljen haudalla ja hän nukkuin niin sikeästi, että päätin viritellä itkuhälyttimet ja kissaverkot vaunuhin ja siellä hän on nukkunut jo parisen tuntia makoisia unia. Äitiä helpottaa itkuhälytin kameralla, joten voin tuijottaa vauvaa hänen nukkuessaan ulkonakin itkuhälyttimen kameran kautta. :)
Tämä äitiys on tuntunut aivan erilaiselta kuin viime kesänä äitiyteni, tullesani ensimmäistä kertaa äidiksi. Tämä ei varmastikaan ollut yllätys kenellekkään. Äidin rakkaus lapsiani kohtaan on hyvin samanlaista mutta samalla myös niin erilaista. Molempia rakastan yli kaiken. Äitinä en tahdo, että kummastakaan lapsestani puhutaan huonoon sävyyn tai heitä haukuttaisiin. Toisen lapsen edestä olisin valmis tekemään mitä vain, että hänellä on kaikki hyvin, toisen lapsen kohdalla voin vain toivoa, että hänellä on hyvä olla. Molemmista lapsista jaksaisin puhua vaikka maailman loppuun saakka. Olen äärettömän kiitollinen lapsistani, vaikka toivoisin, että olisin molempia saanut hoitaa täällä maan päällä. Mutta silti en olisi valmis luopumaan mistään en kummastakaan lapsestani. En ole hyväksynyt tai ymmärtänyt miksi esikoiseni piti lähteä taivaan kotiin liian aikaisin, mutta olen oppinut elämään sen tosi asian kanssa, etten sille asialle mitään itse mahda. En olisi voinut tehdä mitään asiaa toisin, jotta lopputulos olisi ollut toinen. Joten nyt on vain elettevä tätä elämää näin, tällä perheellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti