Erilainen viikonloppu

Perjantaina sain puhelun, jonka jälkeen jouduin hetken miettimään lähdenkö vai en?!? 

Tunnin päästä sain tehtyä päätöksen ja päätin lähteä. Eikä tarvinnut päätöstä katua seuraavana iltana. 

Nimittäin sain mahdollisuuden päästä Kaija Koon hartwall areenan konserttiin. Oli aika mielettömän upea show ja ihan paras seura. Tuli sitten nähtyä Cheek myös livenä, se kun oli konsertin yllätysesiintyjä. Oli kyllä kiva käydä sellaisen laulajan keikalla, jonka keikalla ei koskaan oo ennen käynyt. Yleensä kun tulee vaan käytyä saman suosikin keikoilla silloin kun käy. Mutta ehdottomasti voisin uudestaan mennä Kaijan keikalle. 

Kuvia ei reissulta tallentunut. Otin siis koko matkan rentoutuksen kannalta ja kännykkäkin suurimman osan aikaa sai majailla rauhassa kassissa. Joskus on hyvä olla hetki irti somesta ja vaan nauttia siitä hetkestä. Täytyy kyllä myöntää, että seuraavana päivänä olin kyllä väsynyt, kun ei ole tottunut että pääsee nukkumaan yli puolenyön, niin siinähän sitten väsyttää. Vaikka ehdinkin nukkua seitsemän tuntia unta, mutta kun yleensä taidan nukkua sen kymmenen tuntia. ;D

Joulukuun eka

Ohhoh, onpas siitä aikaa kun on postausta tipahtanut. 

Tämä syksy on mennyt enemmän ja vähemmän sairastaessa. Jos en minä ole ollut sairaana niin tyttö on ollut. Mutta minä olen tainnut sairastaa eniten, on ollut kuumetta sekä kaikkea muuta mahdollista siihen mukaan kyytipojaksi sekä ihan perus väsymystä. Mutta nyt tuntuu, että pitkästä aikaa ollaan päästy paremmalle puolelle, jos ei nyt tuollaista perus pientä nuhaa lasketa. ;) 

Jouluvalmistelut ollaan aloitettu. Ihanaa nähdä kun neitikin jo ymmärtää eri tavalla joulusta. Joka päivä täällä hyörii pikkuinen tonttu, kulkusen kilinä vain kuuluu tonttulakista. Joululaulujen tahtiin on jo muutaman päivän ajan tanssittu. :D 

 

Muistopäivä

Kuolleiden lasten muistopäivä.

Päivä joka tuo vähän näkyvämmäksi sitä todellisuutta, että jotkut vanhemmat ovat menettäneet oman lapsensa liian aikaisin. 

Meillä päivä ei toisaalta ole yhtään sen erilaisempi, sillä me muistamme aina oman rakkaan lapsemme. 

Vietiin pikkusiskon kanssa edeltävänä iltana lyhty haudalle sekä istutettiin callunat. Nyt on hauta siistinä vastaanottamaan muistopäivän sekä syksyn. 

Ikuinenko?!?

Olen viime päivinä alkanut miettimään onko minun vauvakuume tai vauvan kaipuu ikuista. Saanko koskaan täytettyä syliäni niin, että se tuntuisi valmiilta. Olen potenut pienoista vauvakuumetta jo hetken. Mutta samalla miettinyt, että riittääkö se jos vielä kerran saisin mahdollisuuden siihen, että meillä olisi vauva. Vai olisiko senkin jälkeen vauvan kaipuu. Onko se aina, koska en sitä yhtä rakasta saanut kotiin saakka?!? 

Voin yhä tuntea rinnassani ja käsivarsissani sen miltä tuntui kun esikoiseni ensimmäistä ja viimeistä kertaa pääsi syliini. Nyt viime aikoina siihen tunteeseen on sekoittunut taas syvempää ikävää. Ikävä sitä minulle rakkainta esikoista. Mitä enemmän neiti kasvaa sitä enemmän on vauvan kaipuu nostanut päätään. Mutta samalla olen miettinyt, että olenko taas alkanut ikävöimään poikaani. Onko vauvankaipuuni, kaipuuta ja ikävää esikoista kohtaan.  Vai täyttäysikö sen kaipuun kolmas lapsemme.

Olisi ihanaa nähdä kymmenen vuoden päähän ja nähdä millainen perhe meillä on ja millaisia tunteita minulla silloin on. Ei tarvitsisi murehtia ja miettiä saanko vielä joskus oman pienen vauvan syliini. Sekä tietäisin millaiset mietteet minulla silloin on. Voisi rauhassa ja hyvillä mielin jatkaa elämää. Mutta tiedän tätä elämää eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.