Tässä raskaudessa olen saanut mieleni rauhoittumaan monta kertaa kotidopplerin avulla.
Ekassa raskaudessa aina kummastelin, miksi joku haluaa sellaisen hankkia, että on se aika turha laite kuitenkin. Mutta tässä toisessa raskaudessa siitä on tullut kultaakin kalliimpi. Meidän tuo doppler on tuollainen kaikista edullisin. Ihan varhaisilla viikoilla sillä oli vaikeaa löytää sydänääniä, tosin koska istukkani sijaitsee edessä myös se hankaloittaa osaltaan. Mutta kyllä me ollaan ihan hyvin sillä pärjätty kuitenkin. Nyt jos olisin tilaamassa niin tilaisin sellaisen, jossa se kuuntelulaite on erikseen ja se pää jolla sydänääniä etsitään erikseen. Tosin en osaa sanoa onko sellainen yhtään sen parempi. Mutta itse olen ajatellut, että sellaisella olisi helpompi etsiä, kun ei koko laite mene siihen ultrausgeeliin. Meillä tuli tuon mukana ihan pienen pieni putkilo, sitä ultrausgeeliä. Ostinkin sitten ihan prismasta sellaisen aloe vera geelin ja se on toiminut yhtä hyvin vaikka ei olekaan mikään ultrausgeeli. Ja maksoi kolmasosan siitä mitä ultraäänigeelipurkki maksaisi.
Vaikka liikkeitä tunnen jo hyvin, niin silti välillä tulee sellainen olo, että on pakko saada tarkistettua tilanne. Ja tämä pikkusisarus jo pariin kertaan meidät vanhemmat ehtinyt säikäyttääkin, kun ei ole millään meinannut löytyä. Hän kun on nyt päättänyt mennä kyljellään ja selkä minun vatsaani vasten niin ei tahdo liikkeet kaikki tuntua niin hyvin ja vielä hällä on niin paljon tilaa, että voi leikkiä piilosta ja säikytellä meitä. Mikä ei muuten ole ollenkaan mukava juttu, sillä paniikkihan siinä syntyy. Olen yrittänyt sanoa hälle, että voisi mennä takaisin pää alaspäin asentoon, mutta vielä ei ole äitiään totellut. Välillä vaikka oonkin liikkeitä tuntenut päivän aikana, on silti pakko tarkistaa sydänäänet, alkaa tuo oma pääkoppa jotenkin olemaan sellainen ettei se usko, että kaikki tuntemat liikkeet olis ollut vauvan liikkeitä.
Olen huomannut mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä vaikeammaksi mun tulee luottaa omaan kroppaani ja siihen, että pikkuisella olisi kaikki hyvin. Päässä pyörii oikeastaan 24 tuntia päivässä ja jokaisena päivänä viikossa, vain se, että onko se vauva hengissä vai ei. Se on alkanut käymään vähän raskaaksikin, mutta kun sitä vaan ei osaa luottaa, että tämä vauva elävänä saataisin kotiin. Ainaiseen väsymykseen tuo lisäksi hemoglobiini, joka on pikkaisen alhaalla, mutta nyt on aloitettu rautakuuri sen hoitamiseksi. Perjantaina ollessani neuvolassa, neuvolantäti kysyi, olenko ollut väsyneempi kuin normaalisti. Minä vastasin vaan etten ole huomannut ainakaan. Kunnes kotona tajusin, että olenhan ollut muutaman päivän väsyneempi kuin normaalisti. Mutta sitä vaan ei huomaa kun jotenkin on ollut jo kesästä asti henkisesti niin väsynyt eikä oikeastaan yhtään kirkasta ja väsymätöntä päivää ole ollut. Koskakohan tämä väsymys oikeen lakkaa, vai lakkaako se ollenkaan?!? Joskus vaan niin haluaisi unohtaa kaiken mitä on tapahtunut ja aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Mutta en minä silti halua esikoistani, rakasta poikaani koskaan unohtaa. Mutta tahtoisin tämän väsyneen olotilan unohtaa.
