keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kevät

Taas on vaihtunut yksi vuodenaika.
Kevät on tullut!
Aurinko lämmittää jo selvästi. 
Ulkona tuoksuu kevät. 
Ilma näyttää ihanan keväiseltä.
Mutta mieleni ei ole ihanan keväinen, ei samanlainen kuin ennen keväisin. 
Nautin ihanasta auringon lämmöstä ja kevään tuomasta energiasta.
Mutta se energia ei tunnu tarttuvan tarpeeksi. 

 
Sydämessä on kauhea ikävä ja suru. 
Nyt kun jotenkin tänään huomasi tuon vuodenajan vaihtuneen kunnolla kevääseen, tuli haikean surullinen olo. Mennään koko ajan tätä ensimmäistä suruvuotta eteenpäin. Kohta se on lopuillaan. Onko se hyvä vai huono? En tiedä. En olisi halunnut tälläistä, mutta niin kuin kaikki tietää sitä ei kysytty. 



Tänään kävelin hautausmaalle.
Kyyneleet valuivat pitkin poskia.
Mieleni valtasi ajatus, miksi minun kohtaloni on käydä täällä oman lapseni haudalla. 
Edelleen se tuntuu vaan niin väärältä. Tuskin se koskaan hyvältä voi edes tuntua. 
Mutta se ikävä mikä tänään tuli pintaan oli jotakin tosi suurta taas pitkään aikaan.
Vaikka joka päivä on kamala ikävä omaa lastaan, niin joinakin päivinä se vaan tuntuu niin paljon vaikeammalta ja suuremmalta.
Tänään oli se päivä. 


Äidillä on niin kova ikävä sinua rakas Oliver! Suukkoja ja haleja sinulle sinne taivaaseen! <3

5 kommenttia:

  1. Minulla myös tämä vuodenajan vaihtuminen nostaa pintaan suurta tuskaa. Kuukauden ajan oli jo melko tasaista ja tuntui, että olen oppinut tulemaan suruni kanssa toimeen, mutta nyt on taas ollut vaikeampaa. Mieli ei oikein ole synkassa kevätvalon kanssa. On tämä niin raskas tie, jolla me kuljetaan. Voimia, halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on raskas tie, mutta onneksi aika auttaa paljon siihen suruun. Suru muuttaa muotoaan ja vain välillä on enää tosi huonoja hetkiä, mutta suurin osa päivistä on jo parempia. Ikävä kyllä on aina. Vuodenaikojen vaihtumisen myötä huomaa ajan menneen eteenpäin, vaikka välillä on ollut olo että aina on vain samanlaista harmaata vuodenaikaa, mutta kyllä se aurinkokin vaan välillä jo paistaa niin, että sen itsekin huomaa. Voimia myös sinulle! Halauksia!

      Poista
  2. Jaksuja Rakas tyttösein <3

    VastaaPoista
  3. Voimahaleja Laura! Uskon vahvasti että aurinko vielä lämmittää sinne sydämen kaukaisimpiin sopukoihin asti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja erityisen paljon sinulle voimahaleja. <3 Tänään on taas jo ollut huomattavasti parempi päivä ja aurinko toi tänään pienen hymyn huulille, kyynelten sijaan. Niin se elämä vaan jatkuu eteenpäin vaikka suru ja ikävä välillä käy enemmän kylässä kuin normaalisti.

      Poista