Hyvä olla

Olin viime sunnuntaina eräässä konsertissa. Laulaja oli sellainen josta olen jo lapsena tykännyt enkä varmaankaan missään vaiheessa ole lakannut kuuntelemasta. Lapsuudesta saakka ystäväni kanssa ollaan kuunneltu tätä ensin hänen lastenlauluja ja sitten iskelmiä. Varmaankin suurin syy miksi ollaan alunperin alettu ystäväni kanssa tätä kuuntelemaan oli syynä, että meidän äidit kuunteli tätä. Ollaanhan me oltu kahdessa konsertissakin, toinen oli omalla paikkakunnalla järjestetty lastenkonsertti ja toinen oli konserttitalossa Turussa. Enää en tosin tiedä kuunteleeko ystäväni hänen musiikkiaan, ei ole tullut koskaan jutuksi. Mutta tämä laulaja on vaihtanut kymmenisen vuotta sitten iskelmistä gospeliin. Toki aina sen yhden legendaarisen iskelmän hän laulaa, mutta kun sen sanoja kuuntelee niin ei sekään ole ihan mikä tahansa laulu. 

Tämä artisti kertoo juttuja laulujen välissä ja näin pohjustaa lauluja ja tuo erilaisen tunnelman konserttiin. Hän sanoi esimerkiksi, että hänen tulee tuoda kipeitä asioita elämästään esille, jotta me kuuntelijat pääsemme lähemmäs häntä ja olisimme enemmän läsnä siinä hetkessä. Ja tämä onkin totta, ei se reilu tunnin pituinen konsertti tuntunut miltään kun siihen uppoutui ja ne jutut ja laulut veivät mennessään .Toki myös vitsejä ja iloisia asioita mahtui mukaan. Artisti vielä pyysi konsertin alussa ettei laulujen välissä taputeta, jotta jokaisella kuulijalla on vain aikaa kuuntelemiseen, eikä tarvitse tehdä muuta kuin olla läsnä. Hän kertoi myös ettei ole pitkään aikaan yhtään konserttia vetänyt alusta loppuun saakka niin ettei olisi nähnyt ihmisten silmäkulman kostuvan. Eikä nytkään tapahtunut niin. 

Hän kertoi erilaisia juttuja, mutta yksi joka kosketti minua eniten oli juttu hänen tuttavaperheestään. Hän oli saanut luvan kertoa konserteissaan tämän tarinan, joka siis on aivan totta. Kaikki jutut mitä hän kertoo ovat totta eikä keksittyjä.

 Puolisen vuotta sitten hän oli mennyt pitämään konserttia, kauemmas kodistaan ja joutui yöpymään siellä. Siellä ollessaan hän oli saanut viestin tuttavaperheeltään. Viestissä oli suru uutinen, perheen 7-vuotias tyttö oli kuollut pitkäaikaiseen sairauteensa. Mutta se mikä minua kosketti siinä eniten ja toi silmäkulmiini kyyneleet oli se mitä tämä tyttö oli sanonut juuri ennen kuolemaansa. Tyttö oli katsellut ylöspäin sairaalavuoteellaan ja sanonut: tuonne minä haluan, siellä on hyvä olla. Tämä artisiti sanoikin, että lapsi ei osaa kyseenalaistaa tai miettiä uskonasoita sen enempää, vaan se mitä hän sanoi tuli suoraan sydämestä. Tämän jälkeen tuli minullekkin olo, että minunkin lapsellani on varmasti hyvä olla, siellä taivaankodissa. Samassa konsertissa tämä artisti vielä sanoi, että jokaiselle on varmasti joku joka odottaa sinua siellä jossakin minne me menemme ja meillä jokaisella on joku jonka näkemistä me odotamme. Lisäksi hän myös pohti sitä asiaa miten se kuolema onkin meille ihmisille niin vaikea asia lähestyä ja käsitellä ja pystyin taas samaistumaan tähänkin. En enää kaikkea muista niin tarkasti miten hän nämä asiat esitti ja kertoi, olisi ollut mukavaa saada nämä juttutuokiot johonkin muistiin, josta voisi niihin palata, koska monet hänen sanomat asiat jäivät lämpiminä asioina sydämeen ja antoivat itselle lisää voimaa. 

 

Minulla ei ole ollut otsikon mukaan hyvä olla, mutta ei nyt mikään niin huonokaan. Sillä minulla on tässä nyt noin kolmisen viikkoa ollut henkisesti hyvin väsynyt olo. Olo on samanlainen joka oli viime vuoden kesänä. Nukkuminen ei auta yhtään, välillä olen pirteä ja taas yhtäkkiä voin olla tosi väsynyt. Olen itse niin väsynyt tähän olotilaan, tahtoisin niin olla energinen ja jaksaa touhuta kaikenlaista, mutta kun mieli vaan on niin väsynyt. Olen kyllä tällä hetkellä hyvin onnellinen, niin onnellinen kuin vain voi elämässä tapahtuneiden asioiden jälkeen olla. Eilen miehellenikin tästä sanoin ja sanoin ettei edes nukkuminen auta. Hän totesi siihen, että aika on ainut mikä auttaa. Niin se vaan taitaa olla. Minä kun en vauvan takia voi olla väsynyt, sillä hän on nyt viikon verran nukkunut yöt kokonaan ja nukkuu päivällä hyvät päiväunet. Viime yönäkin Olivia nukkui 13 tuntia!! Mutta kun tähän väsymykseen ei nukkuminen auta niin enpä sille mitään voi. Onneksi minulla on iloinen tytär, joka jaksaa hymyillä ja antaa voimia äidille. Hänen kanssaan olen väsymyksestä huolimatta jaksanut hyvin touhuta ja olla. Mutta tunnen oloni silti sellaiseksi vaikka jaksan tehdä asioita, että olisi helpompi tehdä ne jutut jos ei olisi niin väsynyt henkisesti koko ajan. Mutta vielä tulee sekin aika kun väsymys väistyy ja energisyys palaa! 

 

Mukavaa viikonloppua kaikille!