lauantai 4. lokakuuta 2014

PO.P up store

Käytiin siskon kanssa torstaina PO.Pin PO.P up storessa skanssissa, jossa kaikki oli puoleen hintaan osa jopa -70%. Löysin Olivialle hupparin, sellaista olen kaivannut, että voisi laittaa automatkoille kun vielä on sen verran lämmin laittaa haalari autoon neidille. Olivialle tulee todella helposti kuuma autokaukalossa ja tykkään pukea hänelle siksi jonkun neuletakin tai muun vastaavan ja peitto suojaamaan muuten siihen päälle siksi aikaa kun kävellään sisältä autoon ja autosta taas sisätiloihin. Näin vältytään turhilta raivareilta joita kuumuus aiheuttaa. Tämä huppari on ihana siitä, että siitä saa tarvittaessa hupun irrotettua pois neppareilla. Tämä on kokoa 68. Neiti käyttää edelleen osasta vaatteita kokoa 56, mutta suurimmaksi osaksi ollaan siirrytty kokoon 62.


Lisäksi löysin vaaleanpunaiset sukkikset, nämä meillä onkin ollut jo aiemmin koossa 50/56 ja nyt ostin kokoa suurempana. Sukkikset ovat ihanan paksut ja hyvän malliset neidin jalkoihin. Ostettiin myös samalla parit sukat. Olen ollut tosi tyytyväinen popin sukkiin, ne pysyvät oikeastikin jalassa. 



Lisäksi löysin ihanan velourmekon jouluksi koossa 68. Mekossa on pieniä tähtiä.


Skanssissa oli myös samaan aikaan Luhdan tehtaanmyymälän hintaralli, josta löysin itselleni talvitakin edullisesti. Voin postata siitä kunhan vaan olen saanut otettua kuvan niin että se on päälläni.

2 kommenttia:

  1. Oon käyny kaikki lukemassa, mutta mun puhelin ei luota muhun eikä anna kommentoida enää. :D Se teksti ei siis tule tähän kenttään näkyville missään bloggerin kommenttiosiossa. No enivei. Mä kävin kans tyhjentelemässä rekkejä pop upissa. Hyviä löytöjä oot tehny ja ihana haalarikokoelma O:lla myös. ;)

    Ja siihen kysymykseen mitä haluaisi lukea niin arkijutut kiinnostaa aina. Siis sellaiset perus "näin meillä tänään" tyyppiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on samaa ongelmaa kun koneella kirjoitan kommentteja myös. Jos ei ole kirjautuneena valmiiksi sisälle ja kirjautuu samalla kun kirjoittaa kommentin, niin kun painaa julkaise nappia teksti häviää jonnekkin..

      Kiva kuulla, et joku muukin on tyhjentänyt siellä rekkejä. ;) Mä olisin varmaan enemmänkin mut yritin hillitä vähän itseäni. :D

      Mä voisin jotain arkijuttua kehittää..Tosin meillä arki pyörii aina melkeinpä samanlaisesti.. Täytyy katsoa jospa mä sellasia osaisin kans kirjoittaa.. Noista lastenvaatteista mä vaan voisin jauhaa vaikka koko ajan. ;D

      Poista