Monessa blogissa on esitelty välikausivaatteet varmaan jo tosi paljon aiemmin, mutta mä herään asiaan oikeestaan vasta nyt kun niitä on oikeesti alettu käyttämään kunnolla. Taita olla niin, että nyt kuuluisi esitellä jo talvenvarusteita. ;) Välikausivaatteet ovat olleet jo valmiina meillä pitkään, osa on jo esikoiselle hankittuja. Tällä viikolla ostin kyllä vielä kunnon hanskat ja töppöset neidille.
Meillä on siis käytössä välikausivaatteina P O. Pin windfleece haalari koossa 68, jonka olen jo aikaisemminkin esitellyt. Sekä cirafin tähtihaalari koossa 56, joka on aika reilu kooltaan. Sekä myös on jo odottamassa Rasavil haalari koossa 62. Kaapista löytyy myös cirafin pinkki tähtihaalari koossa 68 sekä siskoltani tullut reiman haalari koossa 68. Itse siis en ole näistä haalareista ostanut kaksi, tuon sinisen tähtihaalarin ja sekin on ostettu alesta, jolloin haalarin hinta oli vain reilu 10 euroa. Windfleece haalari ostettiin lahjakortilla ja rasavil haalarin on ostanut neidin mamma, pinkin tähtihaalarin olen ostanut käytettynä kahdeksalla eurolla. Joten vaikka meillä on viisi haalaria rahaa emme ole suuria summia niihin laittaneet.
Pipona meillä enimmäkseen käytetään Me&i:n kissapipoa, jonka neiti sai kummitädiltään koossa 1 ja kaapissa odottaa koko 2, koska tää on tämän äidin ihan ehdoton lempparipipo. Lisäksi on alesta ostettu newbien neulepipo ja kypärämyssyjä. (Kaikkia näitä mitä meillä on käytössä ei löydy tällä kertaa kuvista.) Huiveja meillä on kaksi erilaista popilta ja sitten oma tekoisia huiveja iso kasa (niistä teen oman postauksen kun ehdin), joita myös silloin tällöin pidetään ihan vaan sen takia, ettei tarvitse vaihdella kaikkia vaatteita useaan kertaan päivässä kuolan vuoksi, joka kastelee aika hyvin vaatteet. Ulkoillessa ne suojaavat hyvin kaulaa kylmältä. Neulehanskoja on muutamat ja ne on P O.Pin, sekä äitiyspakkauksessa tulleet tumput ja Jonathan city rukkaset vaaleanpunaiset joissa valkoisia tähtiä, nämä ovat ainoat jotka pitävät vettä ja tuulta. Jalkaan on monia erivärisiä villasukkia sekä Jonathan city töppöset, nämä ovat myös vaaleanpunaiset valkoisilla tähdillä ja pitävät vettä ja tuulta.
Lisäksi meiltä löytyy tarpeen tulleen fleecehaalari sekä villahaalari, jos tarvitaan lisää lämpöä haalarien alle. Myös tuota P O.Pin windfleece haalaria voi käyttää haalarien alla tuomaan lisää lämpöä ja se on tuntunutkin käytössä erittäin lämpimältä. Olen siihen haalariin ollut tosi tyytyväinen.
Miltäs meidän välikausi vaikuttaa? Haluatteko te vielä lukea näistä meidän vaatteista vai joko kyllästyttää vai haluatteko kenties nähdä vieläkin tarkemmin neidin vaatekaapin kätköihin. Mitä toivotte, että saisitte täältä lukea, antakaapa postausehdotuksia?!?
Hei! Onko tuo Cirafin tähtihaalari myynnissä? :)
VastaaPoistaEn kyllä valitettavasti myy tuota tähtihaalaria, ainakaan vielä, olen laittanut sen säästöön jos joskus vielä olisi tarvetta. ;)
Poista