Neidillä on yksi ylitse muiden oleva kissa, se turvallisin lelu. Ilman sitä uni ei maistu. Kissa osaa myös lohduttaa ja antaa turvaa kun sitä tarvitaan. Tätä kissaa ei todellakaan saa unohtaa tai hukata.
Pienen pienet sormet puristavat pehmeää kissaa. Kädet puristavat kissan vahvasti kainaloon. Pikkuinen nenä nuuhkuttaa sitä tuttua kissan tuoksua. Pikkuiset silmät loistaa enemmän kuin aurinko nähdessään kissan. Kissa on se turvallisin äidin ja isin jälkeen sekä samaan aikaan äidin ja isin kanssa.
Nukutaan sitten päiväunia sisällä tai ulkona, yöunia tai torkkuja sylissä on kissan oltava vierellä.
Olen ajatellut ostaa toisen kissan, varmuudeksi hätätilanteita varten. Onneksi kissa on hyvin kuivuvaa sorttia, jos aamulla heittää pesukoneeseen se ehtii jo päiväunille kainaloon. Testattu on meinaan sekin. Mutta mitä jos tämä hukkuu, kotona olisi oltava toinen samanlainen jotta mitään suurta katastrofia ei ehtisi syntymää. Meidän kissa on teddykompanietin diinglisar sarjan kissa.
Tämän sarjan kissoja neidiltä löytyykin jo monta. Tosin sitä ihanaa isoa 120cm korkeaa kissaa ei ole. Sellanen olis aika ihana sänkyyn unikaveriksi. ;)
Onko teillä muiden lapsilla jotain turvalelua mitä ilman ei voida olla?
Suloinen pieni :) Meillä oli tytöllä myös rakas unilelu vauvana. Ostin toisen samanlaisen juuri samasta syystä kuin sinä...mutta mutta... jossain 1-2 vuoden välillä tapahtui yht äkkiä että vain toinen niistä kelpasi. Toinen oli ja on oikea, toinen väärä. Ikinä ei niitä sekoita, on tyttö kuinka uninen tahansa. Myös pesun jälkeen se toinen pysyy oikeana toinen vääränä. Eli haju ei ole se josta tunnistaa :))
VastaaPoistaKiitos :) Olen miettinyt että onko siinä oikeastan sellaista hajua mistä tunnistaa, koska jos kissan pesee niin se kelpaa pesun jälkeen aivan yhtä hyvin. Eli taitaa olla jokin muu syy miksi se on vain ihan paras. :) Eli meillä on vielä toivoa hetken ajan että kelpaa uusi tai vanha, kunhan on samanlainen. :D
PoistaMeillä kohta kolme vuotias enkä ole uskaltanut pestä hänen unipupua. Haisee aika omalaatuiselta ja kun kysyin tytöltä että haiseeko se sinun mielestä pahalta. Vastaus oli ei, tuoksuu pupulta <3
VastaaPoistaJuu aika omalaatuinen haju niihin tulee. Välillä mietin et miten tuollainen 4,5 kuukauden ikäinenkin saa siihen sellasen omalaatusen hajun aikaan. Luulis sen tuoksuvan pelkälle puklulle, mutta se haisee kyllä jollekkin ihan muulle. :D Et eipä ne kyllä taida käyttäjälleen haista pahalle kun ne niin rakkaita on <3
VastaaPoista