perjantai 13. kesäkuuta 2014

Raita rakkautta ja vähän muutakin

Olen hurahtanut täysillä raitoihin ja vähän muuhunkin. Eli olen rakastunut PO P.in vaatteisiin ihan täysin, raidallisiin ja muihin kuoseihin myöskin. Tämä ei monellekkaan taida enää olla yllätys. Sillä mä taidan aina jaksaa kertoa näistä vaatteista ja esitellä niitä meidän vauvan vaatteiden joukosta. En enää edes muista milloin tämä tapahtui, mutta jo Oliveria odottaessa kävin PO P.in outlet tapahtumassa Turussa (siitä voi käydä lukemassa täällä) ja jo silloin jäi aika mukava kasa vaatteita mukaan. Sen jälkeen kasa on vain suurentunut. Nyt kun Turussakin on myymälä skanssissa, niin aina siellä ollessa on pakko mennä käymään siellä. Ja nyt kun tyttö on syntynyt niin luulenpa, että vielä useammin tulee jotakin ostetuksi. ;) 



Myös aina kun käyn kirppareilla pidän silmät auki ja melkeinpä viime aikoina joka kerta on yksi PO P.in vaate ollut mukana kun olen pois lähtenyt. Nyt vauvan vaatevarastosta löytyy kokoon 92, saakka ainakin yksi PO P. vaate. :D Harmikseni mulla ei tällä hetkellä ole koon 50 vaatteita kuin neuletakki, velourmekko, housut ja haalari. Mutta koossa 56 löytyykin sitten jo useampi ja ei siihen kokoon enää niin hirveästi ole matkaa. 



Myös ystäväni tietää tämän mun PO P. fanituksen ja yllätti niin mut kuin vauvan aivan ihanalla tavalla. Tyttö sai aivan ihanan shortsiasun, mitä tää äiti on muuten aika useasti käynyt "kuolaamassa" nettisivuilla. Ja äiti yllätettiin vauvakutsuilla kun muffareiden päällä olleet ihanat sydämet oli tehty PO P.in lahjalaatikosta. Myös mun sisko taitaa tietää miten paljon mä tykkään PO P.ista koska hän oli tuonut lahjalaatikon tytön 18-vuotis kirjeitä varten. Olen kyllä tainnut saada mun siskonkin fanittaa PO P.ia ja sekin tietää et kirpparilta saa tuoda kaikki ihanat PO P.in vaatteet meille. :)  




Tytölle hankittiin myös oma peitto ennen hänen syntymäänsä ja sen hankin myös tietenkin PO P.ista. :)


Olen myös ostanut pari hellehattua kesää varten, tosin ne on vielä vähän isoja neidin päähän. Mutta jospa ne olis jo kesän lopulla paremman kokoisia. Toisen löysin kirpparilta ja se onkin vähän vanhempaa mallistoa, siinä oli niin ihanat puput, että se oli pakko tytölle ostaa.


Kuvassa se ei näytä niin isolta kuin se on, mutta kun sen näkee livenä niin näkee et kasvuvaraa on vielä. Molemmat lakit oli kokoa 42, eli 2-4 kuukautta. Joten ei sen kuulukaan vielä olla ihan sopivan kokoinen. 


Onpas nää postaukset olleet kuvapainotteisia viime aikoina ja kirjoittaminen jäänyt vaan kuvista kertomiseen. No kyllä mä kunnon kuulumisiakin aion taas kirjoitella kunhan vaan saan ne kirjoitettua ensin. Mutta hyvää meille kuuluu. Tyttö syö ja kasvaa hyvin ja on muutenkin todella tyytyväinen. Enimmäkseen nukkuu ja syö. Toki jo välillä on pidempiä aikoja hereilläkin. Tänään taas havahtusin aamulla siihen, että tyttö on taas jotenkin kasvoista muuttunut isommaksi. Mä en kestä miten nopeaan tämä vauva aika menee. Neljä viikkoa sitten hän oli vastasyntynyt ja nyt jo neljän viikon ikäinen. Miten nopeasti tämä aika meneekään.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia!!

    Laatu ja kuvakulmat.... kuvattava <3
    Sekä kuvaaja!


    Voikaa hyvin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Täytyy myöntää että tuota ekaa kuvaa en itse oo ottanut, sen on ottanut mun parempi puolisko ;). Mut muut kuvat oon ottanut ja on se kivaa kun on jotain ihanaa kuvattavaa. <3

    VastaaPoista