keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Minun kirjani

Tykkään täytellä erilaisia kirjoja ym.. Siksi minulla on oltava aina joka vuosi se perinteinen kalenterikin, koska tahdon täyttää menoni ja tekemiseni kynällä kalenteriin. En siinä mielessä ole vielä moderni ja käyttäisin puhelimen kalenteria, joka tietty olisi aina kätevämmin mukana. Mutta se mitä tästä hetkestä seuraavat 18 vuotta eteenpäin minun tulisi täyttää on tytön oma minun kirjani. Minun kirjani on oppi ja ilo sarjaa. (En saa tästä mitään, joten ei ole mainos, joten tämä postaus on vain tehty siksi, koska ihastuin tähän kirjaan täysin.) 



Kirjassa on siis erilaisia sivuja aina 18 ikävuoteen saakka. Sekä sivujen välissä on taskuja joinne voi tallentaa tärkeimmät kuvat ja kortit ym. asiat vuoden ajalta. Minusta on ihanaa, että kaikki tärkeimmät asiat tulevat yksien kansien väliin ja näin siitä jää aivan ihana muisto lapselle aikuisuuteen. 

  

 Kirjasta löytyy esimerkiksi myös sukupuu, missä oli minusta myös mukavana lisänä, että kirjan päähenkilön sisaruksille on oma kohta, sekä äidin ja isän sisaruksille. Niitä kun monissa kirjoissa ei ollenkaan ole sukupuuhun laitettu. 



Erilaisille taidoille on omat paikkansa, jonne sitten sen päivämäärän saa laitettua, milloin taito on opittu. 



Jokaisen ikävuoden omat sivut alkavat kauniisti koristelluilla sivuilla, joissa on aina kyseisen vuoden ikä numeroina. Jokaisella ikävuodella on erilaiset sivut, mutta yksivuotiaasta seitsemän vuotiaaksi saakka, on sivu johon saa täyttää synttärimenun, synttärimuistot sekä lahjat. Muut sivut ovatkin erilaisia.
Minusta on mukavaa, että pystyy kirjaan tallettamaan ensimmäiseltä seitsemältä vuodelta synttäreiden tarjoiltavat ja lahjat, näitä on lapsen aikuisena mukava sitten lueskella. Minusta on ainakin ollut mukavaa lukea omasta vauvakirjasta, mitä olen lahjaksi pienenä saanut. 



Joissakin vuosissa oli myös haastatteluja, jotka ovat aina kivoja. 
Kirja päättyy äidin ja isin terveisiin täysi-ikäiselle rakkaalle lapselle. <3



Sekä kirjan lopusta löytyy vielä erilaisia tarroja joilla voi kirjaa koristella ja näin tehdä siitä vieläkin persoonallisemman.




2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis ja ihanan oloinen kirja! (Juuri harmittelin kaverille, että E:n vauvakirja on lähes tyhjä, kun jostain syystä en vain saanut aikaseksi merkkailla sinne. Ehkä pitäisi hommata tuollainen super-innostava kirja ja täytellä sitä näin jälkikäteen.

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä niin kiva kirja! Paljon kivempi kuin sellaset tavalliset, jotka painottuu yleensä odotusaikaan, vauva-aikaan ja ensimmäiseen pariin vuoteen. Tosin meiltä löytyy sellanen tavallisempikin, mut tuosta jää musta niin paljon kivempi muisto kun on koko lapsuusajalta aikuisuuteen saakka. Suosittelen kyllä hakemaan tälläsen ja täyttämään jälkikäteen, eikä sulla niin paljoo olis jälkikäteen täytettäviä sivuja. ;) Ja ei ollut edes kallis, ne ohuet kirjat maksoi suurinpiirtein saman verran kuin tämä ja tää on kuitenkin paljon paksumpi ja pitkäikäisempi.

    VastaaPoista