Tänään oli ilmestynyt Oliverin haudan ristiin nimi ja sukunimi. Nyt se tuntuu jotenkin niin lopulliselta. Meidän vauvan nimi on haudan ristissä. Miten se jotenkin alkoi tuntumaan entistä lopullisemmalta kun sen nimen näkee siinä. Vieläkin välillä tuntuu siltä kuin se olisi vain pahaa unta tai sitä toivoo, että oman lapsen menetys ei olisi totta.
Olen viime viikolla aloittanut uudestaan zumbaamisen ja se on mielestäni hyvä "lääke". Saa tunniksi jotain tekemistä jossa ei pahemmin ehdi ajatella. Tosin siellä joutuu tutuille selittämään tilanteestamme. Kurjaa kun ihmiset tulevat onnittelemaan ja sitten joutuukin kertomaan omasta surustaan. Miten sitä niin paljon mieluummin ottaisi ne onnittelut vastaan. Tänään zumbassa eräs tuttava kovin varovaisesti kysyi minulta, saako minua onnitella. Sanoin ettei kannata. Hän sanoi, että minun olemuksesta näkee ettei onnitteluihin ollut syytä. Tilanne oli paljon helpompi meille molemmille. On helpottavaa kun vastapuolen ihminen osaa lukea minun olemusta niin, että tietää ettei nyt ole aihetta onnitteluille. Toisaalta se on myös pelottavaa miten minä voin olla niin avoin kirja, että minua pystytään lukemaan niin. Mutta hän onneksi tuki minun päätöstä tulla zumbaan eikä tuominnut minun päätöstäni. Osalla ihmisillä kun on omia mielipiteitä siitä miten minun tulisi surra ja mikä olis oikea tapa. Minä olen sitä mieltä, että jokainen ihminen suree omalla tavalla ja jokaisen tapa surra on oikein. Ei suremiseen ole väärää tapaa, jokainen löytää varmasti oman tavan suremiseensa.
En ole pitkään aikaan ehtinyt lukea blogeja juuri lainkaan ja nyt tulin ihan varta vasten tähän koneelle kunnolla lukemaan.
VastaaPoistaIhana kuulla, että olet päässyt zumbaamaan ja saanut sitä kautta iloa elämään :) Ja oon todella niin samaa mieltä, jokainen suruu tavallaan eikä väärää tapaa ole. Voimia!
Ihanaa, että muutkin on sitä mieltä että jokainen suree omalla tavallaan ja väärää tapaa ei ole. Välillä vaan tuntuu siltä, että joidenkin mielestä pitäisi surra jonkin oppikirjan mukaan. Mutta liikunta kummasti antaa uutta voimaa jaksaa eteenpäin!
PoistaVoi, onpa varmasti erittäin vaikeaa nähdä se nimi siinä. Toisaalta itselle tulee mieleen myös, että se kuvastaa nyt myös muulle maailmalle, että siellä nukkuu oikea poika. <3
VastaaPoistaZumban aloittaminen on varmasti hyvä. Liikunta kuitenkin parantaa mielenlaatua ja rentouttaa. Mutta tuo onnittelun vastaanottaminen on taas niitä raskaita asioita, joita ei pysty kuvittelemaan, eikä oikeastaan haluakaan. :( Toivottavasti jaksat niistä huolimatta käydä.
Tuokin on totta, että nyt myös muu maailma näkee, että siellä nukkuu meidän ihan oikea poika. <3 Olin vaan jotenkin jo luovuttanut ajatuksen, että siihen tulisi nimeä, koska tähän mennessä ei ollut. Tosin palautin vasta viime viikolla lapun joka oli haudan haltijasta sovittava lappunen. Että voipi olla, että nimi tuli sen takia nyt kun se lappunen on vihdoinkin palautettu. On vain niin karua kirjoittaa lapulle nimet, joita me annamme haudata samaan hautaan.
PoistaLiikunta todella parantaa mielenlaatua ja rentouttaa ja auttaa myös niskan jännittyneisiin lihaksiin. :) Välillä on sellainen olo, että tekisi mieli luovuttaa ja olla menemättä, olisi vain helpompi kun ei tarvisi kohdata ihmisiä jotka eivät vielä menetyksestämme tiedä. Mutta jossain vaiheessa ne on kuitenkin kohdattava, joten eipä siihen taida koskaan sen parempaa ajankohtaa tulla, joten vaan on mentävä.