maanantai 11. toukokuuta 2015

Ensiaskeleita varten

Meillä otettiin viime torstaina ensimmäiset askeleet ilman tukea! <3 
Nyt on ostettu niitä ensimmäisiä askeleita varten myös ensiaskelkengät. Olin ensin ajatellut, että ostaisin ne vasta kun neiti oikein kunnolla alkaa kävelemään. Mutta P O.P:in liikkeessä käytyäni, huomasin käveleväni kassin kanssa ulos jossa oli ensiaskelkengät. No, miksi näin kävi, oli ehkä se, että ihastuin kavatin valkoisiin kenkiin täydellisesti ja kyseistä kokoa oli enää jäljeää vain ne yhdet ja ei ollut tiedossa onko lisää tulossa. Jalka kun ei kuitenkaan kasva kuin sen puolisenttiä tai sentin puolessavuodessa niin uskalsin ne jo ostaa. Ja kun sain hyvää ja tuntevaa asiakaspalvelua myjältä, niin uskalsin ne ostaa.
Kengät ovat aitoa nahkaa, joten niiden ei pitäisi kesälläkään hiostaa. Siellä oli myös sandaalin mallisia, mutta ne eivät käytännössä ole yhtään sen avonaisemmat kuin nämäkään, niin päädyin näihin. Ja jos kesällä tuntuu ettei nämä olekaan hyvät kuumalla niin mietitään sitten uudestaan. Ja eihän kesällä ole koko aikaa pakko kenkiä edes pitää jalassa. ;)

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äiti kahdelle

Ensimmäinen äitienpäivä jolloin olen kahden lapsen äiti. Äiti kuolleelle, äiti elävälle. Erilainen äitienpäivä kuin viime vuonna. Tänään sain hyvin hyvin ihanan halin rakkaalta lapseltani heti aamusta. Toisen rakkaan lapseni haudalla istutin tänään orvokit. Kyyneleiltä ei vältytty, olin ajatellut etukäteen, että tänä vuonna se ei olisikaan niin raskasta. Mutta kun äitienpäivän aamu koitti kyyneleitä piti niellä ja lopulta ne tulvivat pitkin poskia. En tiedä osaanko koskaan nauttia äitienpäivästä täysin sydämin, vai puristaako sitä yhtä sydämen kolkkaa aina yhtä kovasti tälläisenä juhlapäivänä. Välillä jopa tuntuu, että äitienpäivää ehkä vähän liikaakin mainostellaan ja odotellaan aina joka kevät. Joka tuutista ja kanavasta tulee jotakin äitienpäivään liittyvää. Vaikka äitiys itsessään ei ole mikään itsestään selvä juttu. Toki meillä kaikilla on äiti, jotka täällä olemme, mutta kaikista ei tule äitejä vaikka kuinka toivoisimme. Äitiys on lahja.


Mukavaa toukokuun toista sunnuntaita ihan jokaiselle, muistakaa olette kaikki arvokkaita. <3

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Keinuen

Yksi päivä pohdin puistoon lähtemistä, jotta neiti pääsisi keinumaan. Kunnes muistin omallakin pihalla sijaitsevan keinutelineen ja autotallissa olevan vauvakeinun. Niin sitä unohtaa kun ei olla meidän pihalla taidettu kahteen kesään leikkiä lasten kanssa. Neidin vaari tuli käymään ja saatiin asennettua keinu paikalleen. Voi miten neiti nauraakaan ääneen keinuun päästessään. 


Miten pieni ihminen voikin nauttia näin paljon keinumisesta. Enää ei tule joka kerta tuulen osuessa sukellusrefleksiäkään niin voidaan nauttia rauhassa keinun vauhdista. 


 On mukavaa kun pikkuneiti kasvaa ja ulkona voidaan touhuta muutakin kuin vaunulenkkejä. Vielä kun vähän kevät aurinko lämmittää enemmän, voidaankin mennä hiekkalaatikolle tekemään hiekkakakkuja. Näin kevään tullen olemme olleet muutamilla pyörälenkeillä, messuilta hankitulla pyöränperäkärryllä, josta on luvassa jonkun näköistä postausta jossain vaiheessa kun vaan ehditään ottaa kamera matkaan mukaan, niin saadaan kuvakin kun kärry on pyörässä kiinni. 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappupallot!!

Neiti sai ensimmäisen vappunsa kunniaksi oman vappupallon. Vappupalloksi valikoitui sydämenmuotoinen yksisarvinenheppa pallo. Kiitos kummitädille hienosta valinnasta, neiti tykkää kovasti. :) 


Isoveli sai myös oman pyöreän muumipallon, jonka myös pojan kummitäti oli valinnut. Tänään käytiin koko perheen voimin lennättämässä pallo taivaan tuuliin haudalla. Siellä me katseltiin haikein mielin kun pallo lähti pikkusiskon kädestä lentämään kohti taivaita. Ajateltiin, että tästä voisi tulla kenties yhdenlainen vappuperinne...