keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kesä 2014




Kesä 2014 taitaa pikuhiljaa olla loppu. Nyt on jo aamuisin syksyn tuntua. Ollaanko nyt sitten syksyssä jo?!? Miten se onkin kun koululaiset paalaavat kouluihin, alkaa ilmakin tuntua heti koleammalta. Ollaan toki saatu nauttia ihanista helteistä jo pitkään, joten nämä vähän viileämmät silti lämpimät päivät ovat hyvin tervetulleita.


Haikeudella eilen illalla mietin, että tytön ihanat kesävaatteet ovat ensi kesänä liian pieniä. Onneksi osaa kesävaatteista voi käyttää vielä sukkiksien ja neuletakin kanssa. Koska aamulla on viileää ja päivällä taas lämmin, niin on helppo jos aamulla laittaa neuletakin päälle lämmittämään, saa sen sitten helposti päivällä pois. 

Mutta omat kesävaatteet on hetken kuluttua aika laittaa kaappiin ja taas ensi vuonna sieltä kaivella esiin.


Tänä kesänä en itse päässyt uimaan, sillä en uskaltanut ottaa riskiä, että saisin rintatulehduksen, joten jospa ensi kesänä pääsisin itsekin pulahtamaan luonnonvesiin. 

Tätä kesää on mukava muistella syksyn pimeinä iltoina, sillä tämä kesä oli ihana rakkauden täyteinen kesä meidän perheelle. Aivan erilainen kuin viime vuoden synkkä kesä. 

Nyt voin ottaa vastaan iloisena syksyn ja sen tuomat asiat. Vihdoinkin alkaa taas olla sellainen olo, että on helpompi hengittää. Minulla on pitkään ollut ahdistava olo, ja viime kesän menetys on pyörinyt paljon mielessä ja sen tuomat synkät ajatukset. Mutta nyt tuntuu taas vähän helpommalta ja iloisemmalta. Oliskohan maanantain kunnon lenkillä aihetta asiaan. En ole kunnolla harrastanut liikuntaa pariin vuoteen ja nyt käytiin pitkällä vaunulenkillä ja voi miten se tekikin hyvää. 

Ihanaa syksyn alkua kaikille! <3

2 kommenttia:

  1. <3 Ihanaa ja rakkauden täyteisyä syksyä rakas sisko/kummityttö (kummipoikaa unohtamatta <3) ja pienen prinsessan isä! <3
    -sisko-

    VastaaPoista