Niin ihana, etten jaksaisi millään odottaa, että pääsen käyttämään sitä. Nimittäin hoitolaukkua. Mä tilasin sen mitä pohdin täälläkin jos aikaisemmin. Tosin eri paikasta, koska sieltä mihin linkin olin laittanut olivat loppuneet, ennen kuin mä sen ehtisin tilaamaan. Mut miten se onkin niin nätti ja just sellanen kun mä aattelin et se olis. Siis joka euron arvoinen. Siis ja joo tiedän se maksoi hunajaa, mut mä ihastuin siihen niin valtavasti, et sain jo melkein ahdistus kohtauksen kun näin, että se oli sieltä yhdestä paikkaa loppu ja muualla se maksoi 90 euroa. Se jo mikä olis suolanen hinta, onneksi mä sain mun oman halvemmalla. Mutta joo silti se maksoi ihan tosi paljon. Mutta sitähän käytetään sitten koko rahan edestä. Nyt en vaan millään malttais jaksaa odottaa että pääsen käyttämään sitä, mutta en kyllä vielä oo valmis et tää vaavikaan syntyis, joten odotellaan. Pakataan sitten hyvissä ajoissa sairaalakamppeet vauvalle siihen laukkuun.
No onpas suttuinen kuva, mutta en nyt jaksa enää tässä vaiheessa mennä uutta ottamaan joten kestäkää tämän kanssa. ;)
Laukku on siis se babymel Amanda ja väri on quilted pewter.
Tilasin muuten sen todella hyvään aikaan koska tällä hetkellä myös sielläkin mistä tämän tilasin maksaa kyseinen hoitolaukku sen 89 euroa ja siis minä maksoin tästä 74,90 ja sekin hinta kirpasi ja paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti