Ajattelin välillä kirjoitella jotakin muuta kuin vauva tai raskaus juttuja. Eli ajattelin kertoa ihonhoitotuotteista joíta tällä hetkellä käytän ja johin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.
Aloitin viime syksynä taas uudelleen käyttämään säännöllisesti colosen ihonhoitotuotteita. Itse käytän kasvojen puhdistukseen puhdistusvoidetta (creme de nettoyage) ja kasvovettä (lotion tonigue sensitif) ja kosteutukseen (creme egalisante). Lisäksi käytän savinaamiota (masque a l argile verte) aina kun vain ehdin ja muistan tehdä sen. Savinaamio on myös hyvä kun on tulossa jotkin tärkeät juhlat tai muu sellainen meno, että tahtoo kasvojensa näyttävän hyvältä. Savinaamion kun tekee ennen meikkiä se auttaa ettei naama hikoile ja kiillä niin paljon meikin alla. Lisäksi jos päivän aikana on tullut uusi finni kasvoille voi savinaamiota laittaa yöksi näpyn päälle ja sen pitäisi purkautua yön aikana kasvoilta. Tätä en vielä itse ole kokeillut, jotenkin olen ollut laiska, mutta joskus vielä kokeilen kun tulee kunnon näkyvä näppy.
Olen ollut hyvin tyytyväinen näihin ihonhoitotuotteisiin. Aluksi kesti muutaman viikon ihonpuhdistautuminen kasvoissa, huonojen ja erilaisten puhdistustuotteiden jäljiltä. Olen aina ollut huono käyttämään samaa merkkiä pitkään ja siksi aina kun vaihtaa merkkiä on aluksi tullut hirveesti uusia näppyjä ym., ja kaikki tuotteet vain ei oikeasti kunnolla puhdista. Poistavat meikin, mutta jättävät epäpuhtaudet ihon alle. Nyt kun olen käyttänyt colosen tuotteita syksystä saakka, ihoni on raskaudesta huolimatta paljon puhtaamman näköinen ja mukavamman tuntuinen. Tuota puhdistusvoidetta kun käytetään tulee joka kerta puhdistusvoidetta "hieroa" kasvoihin niin kauan, että missään ei näy sitä valkoisena vaan, että se on imeytynyt kasvoihin. Näin se puhdistaa kasvot parhaiten. Sen jälkeen huuhdellaan vedellä tai pyyhitään pois vanulapulla. Minä huuhdon itse aina veden kanssa sen pois. Sen jälkeen kasvovettä ja kosteusvoidetta. Aamuisin et tarvitse käyttää kuin kasvovettä ja kosteusvoidetta.
Lisäksi olen käyttänyt colosen irtopuuteria siitä saakka kun olen puuteria alkanut käyttämään. Joten se jo varmasti kertoo sen, että en suostu mitään muuta puuteria hommaamaan. Colosen irtopuuteri (poudre de beaute) on ihanan kevyt ja mikä parasta yksi ja ainut käy kaikille. Tätä irtopuuteria voidaan käyttää myös lapsille suojaamaan lasten kasvojen ihoa pakkasilla.
Pari viikkoa sitten tilasin myös meikintehostukseen tarkoitetun silver touchin, jonka avulla voi viimeistellä meikin tai laittaa tuomaan arkeen pientä juhlaa. ;)
Jos haluat lukea enemmän tietoa colosen tuotteista niin tietoa löytyy paremmin täältä.
Minä en siis itse näitä myy, enkä ole mikään kauneudenasiantuntija, mutta halusin jakaa myös teidän kanssanne tuotteet joihin olen ollut hyvin tyytyväinen.
Siskoni on luvannut vielä tänä keväänä pitää colose kutsut, katsotaan mitä uutta silloin hankin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti