Ihanaakin ihanempi kevätaurinko jo välillä hellii meitä. Sulattaa lunta ja linnun laulutkin kuuluuvat jo. Tosi asiassa minä olisin vielä voinut pari-kolme viikkoa nauttia pakkaskeleistä, ilman loskaa. Onneksi nyt on taas ollut pari päivää ilman mahdottoman märkää lunta. Vielä kuitenkin lunta riittää ja valkoinen lumi auringossa saa valon tuplaamaan kirkkautensa. Myöskin silmiin se ottaa aika lailla. Meillä on kaivettu aurinkolasit kaapista ja totutellaan taas niiden käyttöön. Viime viikolla oli yksi kova pakkaspäivä jolloin aurinko paistoi ja silti kevät huokui kunnolla. Meillä on lapsilla molemilla babiatorsit, nyt tuntuu, että ne 0-3-vuotiaan koko olisi passeli tuolle 2,5 veelle. Näiden lisäksi löytyy silmäasemalta ostetut pinkit kala lasit, koska no pinkit!! Itse haluan ostaa vain aurinkolaseja joissa on oikeasti uv-suoja. Ja pyrin, että lapset käyttäisivät niitä aurinkoisilla keleillä. Mutta se on sitten toinen juttu pysyykö ne päässä. Esimerkiksi hyvinkin lujatahtoinen kaksivuotias ei ihan samaa mieltä ole aina äidin kanssa. Mutta pääsääntöisesti kuitenkin aika hyvin pitävät niitä. Kun huomaavat, että ne estävät auringon häikimistä, niin mielellään ne laittavat päähänsä.
Minun tekisi mieli jotain uusia laseja lapsille, mutta en oikein pysty sitä perustelemaan miksi pitäisi ostaa vielä uudet, kun kuitenkin heillä on ihan toimivat molemmilla. Mutta tekisi mieli kokeilla niitä izipizin aurinkolaseja, minun silmään mieluttää kovasti niiden ulkomuoto tällä hetkellä. Saa nähdä jospa tarve tulee uusille, niin niitä aion sitten ehdottomasti ajatella.
perjantai 15. helmikuuta 2019
torstai 14. helmikuuta 2019
sunnuntai 27. tammikuuta 2019
Pakkaspäivänä
Tuossa kun oli alkuviikosta kovemmat pakkaset ja me satuttiin olemaan Turussa, päätettiin käyttää talvietu hyödyksi ja menin lasten kanssa Caribialle polskimaan. Aika kiva talvietu kun pääsee kympillä arkisin uimaan.
Koko kylpylä oli todella hiljainen, joten saatiin rauhassa nauttia lasten kanssa siellä. Lapset oli innoissaan kun pääsivät ulos uimaan sekä höyrysaunaan. Saivat näyttää taitojaan ja joka altaassa sai olla rauhassa. Joten suosittelen kyllä lämpimästi, että tähän talvietuun kannattaa tarttua niin kauan kuin se on voimassa.
Meidän lasten mielestä on myös aina siistiä kun pääsee "hotelliin" uimaan. Yleensä kun eniten käydään tavan uimahallissa. Ja tälläkin kertaa saatiin kulumaan koko reissuun kolme tuntia. Kotimatkalla oli takapenkillä hiljaista. ;)

lauantai 26. tammikuuta 2019
Lämmin pakkasella
Miten pysyä lämpimänä pakkasella? Aina se vaikea kysymys ja toinen on se, että mitä pukea lapsen päälle? Jokainen lapsi on tietenkin erilainen ja pysyy eritavalla lämpimänä. Omilla lapsilla mä olen huomannut parhaimmaksi sen, että ihoa vasten pidetään villaa, meillä käytössä eri merkkien merinovilla housuja, sukkahousuja sekä paitoja. Parhaimmat sukkahousut meillä on silverjunglen, niitä ei nyt ole hetkeen ollut kyllä mallistossa, mutta mä hamstrasin niitä isosiskon ollessa pieni. Muita hyviä olen löytänyt pomp de luxilta sekä name itiltä sekä polarn o pyretiltä. Pierre robetilta ostin myös paidat, mutta en taas muistanut katsoa tarkemmin ostaessani ja ne ei ole 100% merinovillaa, siitä huolimatta ovat kyllä lämpimät käytössä. Itse tykkään siis suosia 100% merinovillaa sekä villan ja silkin sekoitusta. Ja merinovillassa tietenkin on tärkeää, että se olisi mulesing vapaata.
Kun ihoa vasten on päästä varpaisiin villaa pysyy todella lämpöisinä lapset. Meillä siis myös sukat ovat merinovillaiset. Yleensä ihoa vasten ohuemmat ja sitten merinovillasta kudotut vielä kovemmilla pakkasilla siinä päällä. Lapsilla voi usein olla vielä normaalit sisävaatteet siinä päällä ja tarpeen mukaan vielä merinovillahaalari tai takki ja housut, jos pakkasta on siis runsaasti. Kovilla pakkasilla laitetaan käteen joko nahkahanskat joissa villainen karvavuori tai sitten merinovillaiset tumput ja pakkashanska siihen päälle. Pakkaen ollessa yli viisi jalkaan sujautetaan huopikkaat muulloin on käytössä sorelit. Ostin täksi talveksi muuten itsellenikin sorelit ja täytyy sanoa, että näin viluvarpaisena ne on ihanan lämpimät. Itsellänikin on aina pidempään ulkoillessa villaa ihoa vasten. Joululahjaksi sain vielä merinovillaiset shortsit, mitkä ovat ihan parhaat, ne on usein normi housujen alla minulla, sillä minulla reidet jäätyy todella herkästi. Tänä vuonna lapsilla on molemmilla molokidsin toppahaalarit. Pipoina löytyy silverjunglen pipot joissa myös merinovillaa sekä kaulalla merinovilla kauluri tai tuubihuivi joka myös merinovillaa. Oikein koville pakkasille on vielä piponkin alle merinovillainen pipo. Niin jos kukaan ei vielä oo tajunnut tässä kohtaa meidän perheessä rakastetaan merinovillaisia vaatteita.
Ja se miksi meillä käytetään merinovillaa eikä esim. fleeceä on yksinkertaisesti se, että villa hengittää mutta fleece ei. Kun sinulla tulee ulkona touhutessa lämmin villa hengittää mutta fleece ei ja sinulle jää iho kosteaksi sekä vaatteet jotka sen fleecen alla on. Ja jos hetken taas oletkin vähemmän liikkeessä tulee sinulle kylmä. Itse ennen lapsia käytin paljon fleece vaatteita ulkoillessani ja työssäni kun lasten kanssa olin ulkona ja palelin ihan liian monta kertaa. Nyt vihdoinkin tajuan miten kannattaa pukeutua jotta ei palele ulkona ja ulkoilusta voi nauttia vieläkin enemmän. Ja se, että sen villan pukee nimenomaan ihoa vasten lämmittää enemmän kuin vaatteiden päälle puettuna. Mutta vaatteiden päällekkin puettuena se antaa hyvin lämpöä ja on parempi kuin ei olisi ollenkaan. Itse en talvisin esimerkiksi käytä muitakin kuin villaisia sukkia tai villasukkia, puuvillaiset sukat ovat vain keväisin ja alkusyksyisin käytössä omassa jalassani. Ja lapsilla esimerkiksi merinovillaisia tuubihuiveja alan aina käyttämään heti kun on tarvetta saada jotakin suojaamaan kaulaa. Villa kun on sen hengittävyden kannalta hyvä, eikä sen kanssa tule tukalan kuuma vaikka lämmin onkin. Kylminä kesäpäivinäkin jos esimerkiksi ollaan koko päivä ulkosalla saatan laittaa tuulipuvun/kuorivaatteiden alle villaa, jolloin pysyy lämpöisenä. Viime kesänä tälle ei kyllä ollut tarvetta, mutta aikaisempina kesinä, varsinkin välillä Lapissa vieraillessa ollaan käytetty. No mutta nyt ehkä riittää tällä kertaa tämä villan ylistys. :) Nauttikaa ulkoilusta ja tuosta ihanasta talvisäästä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)