torstai 11. helmikuuta 2016

Kolme, kaksi ja nyt

Vähän reilu kolme vuotta sitten aloitin karusellikodissa bloggaamisen. Kirjoituksia on tullut välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta koskaan en kuitenkaan ole kokonaan halunnut haudata tätä. En vaikka elämä kulki kaikista synkimmille vesille. 

Kolme vuotta sitten kun karusellikodin "tarinat" alkoivat, odotimme esikoista. Se aika oli jotenkin niin taianomaista, onnellista aikaa. Kohta meistä oli syntymässä perhe. Perheeseemme syntyi maailman ihanin esikoispoika. Perheemme koki samalla sen kaikista pahimman oman lapsen kuoleman. Blogi antoi terapeuttisen paikan minulle käydä läpi elämäni rankinta aikaa. 
Vajaa vuosi esikoisen kuoleman jälkeen perheeseemme syntyi maailman valloittavin tyttäremme. Tuo ihana pikkuinen nyytti. Perheemme sai kokea onnellisen perheen elämää, ikävän siivittämin siivin. 
Reilu puolitoista vuotta tuo ihana tyttö on sulostuttanut elämäämme ja saamme olla joka päivä kiitollisia siitä, että saimme hänet tänne ja hänellä on aivan erityinen suojelusenkeli isoveljensä. 
Tänään perheemme vei haudalle kynttilää. Pikkusisko näyttää tien isoveljen haudalle, kyykistyy haudan eteen ja vaihtaa lyhtyyn isin kanssa kynttilän. Kun kynttilä on vaihdettu sanoo hän reippaasti mennään, huutaa isoveljelle moikka ja muiskauttaa lentosuukkoja perään. Tuo ihana suloinen reipas pikkusisko, josta on kasvamassa kovaa vauhtia isosisko. 

7 kommenttia: