torstai 10. maaliskuuta 2016

Taikatalvi

Vierailtiin taikatalvessa sen ollessa viimeistä päivää auki. 
Sunnuntaiaamu alkoi ihanalla auringon paisteella ja siitä saimme nauttia koko päivän. 
Olen itse käynyt lapsena monen monta kertaa muumimaailmassa, sekä viime kesänä oltiin neidin kanssa. Tykkään muumeista ja tykkään muumimaailmassa vierailuista. En itse ole yhtään huvipuistotyyppiä, joten tälläinen teemapuisto on enemmän mieleeni.
Taikatalvessa oli vähemmän paikkoja auki kuin kesällä, mikä on ymmärrettävää kun on lunta ja liukasta. Siellä oli kyllä hyvin hoidettu hiekoittaminen ja muutenkin asiat. Ainut mitä kaipasin olisi ollut lastenhoitohuone jossa olisi ollut helpompi vaihtaa vaippaa, tosin en ole varma olisiko sellainen jossain kuitenkin ollut. 

Oli ihanaa kun oli kahdessa eri paikassa mahdollista paistaa omia makkaroita nuotiolla. Meilläkin oli omat makkarat mukana, tosin sieltä sai ostettua jos ei olisi ollut mukana. Me olimme varautuneet omilla ja niitä sitten paisteltiin ja syötiin ruoka-aikaan. 
Hemulin talo sekä muumitalo olivat avoinna ja molempiin käytiin tutustumassa. Neiti tykkäsi kovasti, mutta päivän kovin juttu taisi olla pappa ja mamma. Näin talvella muumejakin näkyi koko ajan kun kesällä ei välttämättä ihan koko ajan ole nähnyt niitä. 
Muumipappa ja muumimamma olivat ainoat joita neiti suostui halaamaan ja niitä hän huuteli koko reissun ajan, varsinkin pappaa. Muumikaupassa käytiin ja sieltä neiti valitsi kotiin viemiseksi niiskuneiti pehmon sekä äidin opastuksella mehujehun. Muumimamman munkkejakin käytiin ostamassa ja voi että kuinka hyviä ne olivatkaan. 
Koko päivä oli oikein onnistunut ja olisin valmis lähtemään uudelleenkin taikatalveen!
 

2 kommenttia: