perjantai 24. heinäkuuta 2015

Se olisi paluu arkeen...viimiset lomakuulumiset...


Lapin lomalta palauduttiin kotiin sunnuntaina, mutta tänään on ollut vasta ensimmäinen kunnon kotipäivä. Ja voin kertoa, että täällä on tällä hetkellä pyörremyrsky käynnissä. Pakatut kassit pitää purkaa, pestä pyykkiä ja samalla tarvisi imuroidakin ja kaikki muu arkisiivous siihen päälle. Imuroin ja siivosin kodin kokonaan ennen lomalle lähtöä, jotta on kiva tulla kotiin. Mutta mutta kun kaksi kissaa asuu viikon kahdestaan kotona ja tulet kotiin, on muuten siistinä pysynyt paikat, paitsi karvaa on joka paikassa. Meillä kävi naapurin täti hoitamassa kissoja, joten eivät siis olleet heitteillä meidän loman aikaa, joten ei tarvitse huolestua. ;) 

(Seuraavissa kuvissa ylimmässä on Yllästunturi ja kaksi alempaa on otettu saanalta.)




Alkulomalla ehdin lapissa jopa kirjoittaa mitä meidän päiviin kuului ja instassa seuraajat ovat olleetkin kärryillä loppulomastakin. Levin, ylläksen ja saanan  tutustumis käyntien jälkeen emme enempää käyneet tutustumassa tuntureihin. Viides lomapäivä otettiin ihan vaan rennosti möksällä ja käytiin illan suussa lintutornissa, joka oli pienoinen pettymys, sehän oli ihan lyhyt. Samalla reissulla käytiin myös meidän lähikaupan liikuntapuistossa, se oli ihan kiva ja olisi varmaan enemmänkin voinut tehdä lihaskuntojuttuja jos olisi sillä tuulella ollut. :D 


Kuudentena lomapäivänä lähdettiin käymään Kittilässä. Siellä sattui olemaan paikallisten pitämä kirpparitapahtuma (5kirpparipöytää), löysin sieltä kahdet huopikkaat hyvin edulliseen hintaan neidille, toiset oli kyllä siniset mutta eihän se nyt haittaa. Samalla käytiin muutamassa kaupassa, tuntui kun olisi mennyt takaisin viime vuosituhannelle parissa missä käytiin. Illan ohjelmana olikin Ylläksen Saaga hotellin kylpylään meno. Kylpylä on hyvin pieni yksi iso allas jossa kahdenlaisia poreita, lasten allas ja kaksi erillistä poreallasta, mutta tämä ei haitannut meitä. Olimme hetkittäin jopa ainoita jotka siellä oli. En koskaan ennen olekaan ollut kylpylässä niin. Neidillä oli ensimmäinen kerta elämässään kun hän oli kylpylässä tai uimahallissa ylipäätänsä. 


Seitsemäntenä lappipäivänä lähdettiin Äkäslompoloon päin ja etsimään kuerjokea ja sen putouksia. Äitini oli lukenut jostain lehtisestä, että kuerjoen putoukset ovat näkemisen arvoisia. Ja niinhän ne oli kauniit mahtavat putoukset, jotka kuvissa tosin ei näytä ollenkaan niin mahtavilta. Putouksien jälkeen käytiin ylläs telkkariohjelmastakin tutuksi tulleessa Tower ravintolassa syömässä. Illansuussa minä ja mieheni käytiin vielä pieni lenkki yllästunturin juurella sijaitsevassa metsässä. Ja voi mikä mustikkapensas paratiisi siellä olikaan. Mustikat eivät vielä olleet tosin kypsiä, pienet raakileet vasta sieltä kurkistelivat. Mutta niitä pensaita oli ihan  vierivieressä tieheästi silmänkantamattomiin. 



Kahdeksantena lomipäivänä olikin sitten jo aika lähteä kotiinpäin. Ensimmäinen pysähdys oli Rovaniemellä napapiirillä. Käytiin moikkaamassa joulupukkia. Joulupukki oli kyllä sitä mieltä, että olemme olleet lapissa vasta päivän viikon sijaan, sillä yöttömien öiden takia siellä ei vielä kertaakaan ole tullut yötä. Ja täytyy kyllä sanoa, tuntuu viikon jälkeen jotenkin hassulta kun tulee pimeää yhdentoista aikaan, kun viikkoon ei missään vaiheessa tullut pimeää. Napapiirin jälkeen lähdettiin kohti Ranua zoo:ta ja jääkarhujen tapaaminen oli se kohokohta tietenkin. Jos muumimaailmassa kiusaavat linnut ravintolassa niin täällä kiusasi oravat. Reitin varrella olevassa kahvila kioskissa oravat etsivät ihmisiltä jääneitä ruuan tähteitä ja olivat hyvin kesyjä. Kyllä vähän pelotti siinä kun puolen metrin päässä on orava vapaana, se kun kuitenkin söpöydestään huolimatta on villieläin. Eläinpuisto vierailun jälkeen lähdettiin syömään Ranuan keskustaan ja siitä matkattiin yöpymispaikkaan Viitasaarelle, josta olimme varanneet pikkuisen mökin yhdeksi yöksi. 


Neiti istahti jääkarhujen selkään, tosin minä olen tuolla karhujen takana pitämässä neidistä kiinni, ettei vain putoa. Aidot jääkarhut nukkuivat, välillä jalka liikahti ja pari kertaa kuvassa oleva karhunen jopa silmät aukaisi. Lauantai päivä oli todella lämmin kesäpäivä, joten en yhtään ihmettele ettei jääkarhut halunneet muuta tehdä kuin nukkua. 


Yhdeksäntenä lomapäivänä oli vuorossa kotiin paluu ja siinä matkanvarrella pysähtyminen keskisen kyläkauppaan, tutustumaan lauantaina avattuun muumileikkipuistoon. Oikein tosi kiva muuten se muumileikkipuisto, neiti olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan siellä, mutta huonon sään takia kaikki oli märkää kun silloin tällöin taivaalta ripotteli vettä. Mutta kauniilla säällä kiva leikkipaikka lapsille, tekemistä ainakin riittää kun tutustuu jokaiseen liukumäkeen ja härveliin. Illalla sitten oltiinkin kotona lapin matkaltamme. Ja alamme haaveilemaan uudesta matkasta lappiin. Tosin viikko on niin lyhyt aika siellä, olisipa mukavaa olla kaksi viikkoakin siellä, tekeminen kun lapissa ei lopu, sillä niin monta tunturia ja vaellusreittiä löytyy ja erilaista nähtävää kuin täällä eteläisessä Suomessa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti