Perjantaina laitoimme kimpsut ja kampsut autoon ja auton nokka kohti pohjoista. Perjantai illalla kahdeksan aikaan viiden hengen auto oli lastattu täyteen ja matka voi alkaa. Meidän perheen lisäksi matkalle lähti neidin mummi ja eno. Lapsenvahdeista ei sii ole pulaa. ;)
Koko yö tulimme ylemmäs ja ylemmäs Suomea ja aamulla puoli kahdeksan aikaan olimmekin jo Torniossa ja suuntasimme ekana Ruotsin puolelle. Siellä sitten vähän autolla pyörittiin, Ruotsissa kun kello oli vasta puoli seitsemän. Ensimmäiset kaupat aukesivat suomenaikaa kahdeksalta, joten pääsimme kiertelemään kauppoihin. Se miksi menimme käymään Ruotsissa oli liike joka aukesi vasta yhdeltätoista suomenaikaa, joten hetken aikaa saimme viettää aikaa ennen kuin pääsin sinne. Kävimme jopa ikeassa, samat tavarat kun Suomessa, yllätys yllätys. ;D Mut ihan hyviä hot dogeja syötiin suolasen nälkään kuitenkin. Sekä neiti sai ottaa perhosia ja kaloja kiinni lattialla olevan pelin kautta. Olipa siinä jääkiekkopelikin neiti sai jopa peliseuraa pienestä pojasta.
Mutta se miksi menimme Ruotsiin oli se, että täytyihän vaunuhullun nyt päästä käymään Barnens landissa. Ihana kauppa täynnä lasten leluja, vaatteita ja mikä tietysti parasta vaunuja ja niiden tarvikkeita. Tällä kertaa en ostanut mitään, vähän jäi kyllä mietittyttämään yksi istuinpehmuste ja reppu, mutta Suomen puolelta taitaa saada samalla hinnalla.
Koska tämä äiti sai tutustua vaunuvalikoimaan, niin tietenkin tyttärenkin piti saada nukenvaunuvalikoimaan tutustua.
Pysähdyimme myös Kattilankoskella, jossa viimeksi olen pysähtynyt noin 15 vuotta sitten kun olin lapissa.
Kolmen maissa suurinpiirtein oltiin möksällä ylläksellä. Mökki sijaitsee melkein yllästunturin juurella. Kuuluisa Bar Kaappi on kulman takana ja käytiinkin sitä kuuluisaa napapiirin sankarit elokuvasta tuttua autoa katsomassa jo. Näkymät meidän makuuhuoneen ikkunasta on ihan kivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti