keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Lomailut alkoi

Tänään alkoi mulla kahden viikon vuosiloma, joka jatkuu kolmen viikon lomautuksena ja sen jälkeen kaksi päivää vuosilomaa ja juhannuksen jälkeen alkaa virallinen äitiysloma. 

Eilen oli hyvin haikea päivä. Sain ihania lahjoja hoitolapsilta ja heidän perheiltään ja ihanaa palautetta lapsilta kuin myös vanhemmilta. Nyt tiedän, että olen ollut ihan hyvä perhepäivähoitaja lapsukaisille palautteen perusteella. Nyt voi aloittaa hyvillä mielin lomailun, vaikka jotenkin tää on kyllä kummallista kun aamulla ei ovesta tulekaan iloisia lapsukaisia viettämään päivää minun kanssa. 



Hetki vielä menee ennen kuin oma vauveli syntyy. Sitä ennen olen ajatellut jospa ehtisin siivoilemaan vähän kaappeja ja ikkunat pitäisi pestä. Ajattelin tämän viikon olla rennosti ja ensi viikolla aloittaa siivoushommat, jos jaksan. ;)


Seuraavaksi niitä kuvia, joita lupailin polarn o pyretin hameesta. Ei nääkään nyt ihan onnistuneita oo, mut tässä niitä silti.

Eka kuva hameesta takaa.


Sitten edestä.


Kuvat on otettu äitienpäivänä jolloin viikkoja oli 29+0. Aikast iso virtahepo alan olemaan. 11 viikkoa niin on laskettu aika tästä kuvasta. Kuinkahan paljon tuo massu vielä kasvaa tai muu vartalo?!?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti