lauantai 3. syyskuuta 2016

Kaikki hyvin

Meillä on kaikki hyvin. Vauva valloittaa joka päivä sydämmemme uudestaan ja uudestaan. Melkeinpä joka päivä huomaa hänen muuttuvan silmissä. Isosisko valloittaa ihanilla jutuillaan joka päivä. Ihanaa kun hänestä on tullut tarinan kertoja. Autossa laulaminen, voiko suloisempaa olla kun taapero laulaa lasten laulujen tahdissa. Tunnen olevani hyvin onnellinen kun saan nauttia näiden kahden ihanan tytön seurasta päivittäin ja onhan se mieskin ihana. <3 
Mutta miksi kuitenkin on se toinen puoli sydämessä, se joka ei voi hyvin ja tuntee väsymystä ja pahaa oloa. Yritän viimeiseen saakka sitä piilotella, mutta en kuitenkaan kokonaan pysty siinä. Viime päivinä, olen tuntenut kamalaa ahdistusta ja surua poikani menetyksestä. Mutta miksi se ahdistus palasi taas näin reilun kolmen vuoden jälkeen. Olinko liiaksi unohtanut jo sen pahan olon ja sen piti tulla muistuttamaan minua. Vai onko tämä osa sitä kuuluisaa suruprosessia. Koska se loppuu?! Vai olenko siinä koko loppuelämäni. Minun on tosi vaikea myöntää ensinnäkin itselleni, että minulla on paha olo, mutta vielä vaikeampaa sitä on myöntää muille. Näin on ehkä helpompi asia myöntää kirjoittaen. Vaikka en tiedä uskallanko tätä kuitenkaan julkaista... Ja jos nyt luet tätä niin, mietin varmasti oliko kuitenkin huono idea!!!
Olen jo muutamien viikkojen aikana huomannut väsymystä ja sitä, että saatan pidättää kyyneleitäni. Vaikka minulla ihan oikeasti on kaikki todella hyvin, enkä toivoisi tällä hetkellä mitään mikä olisi toisin. Tai sen yhden asian kyllä, mutta kukaan ei pysty lastani henkiin herättämään. Toisinaan vaan tuntuu niin turhan raskaalta tämä oppikoulu mikä minulle on määrätty. Ja välillä tuntuu pienikin väärin tehty asia, siltä että koko maailma romahtaa... Mutta silti tahdon olla muille se vahva ihminen, en tahdo muiden näkevän kyyneliäni. Siksi myös välttelen kertomasta mitä minulle ihan oikeasti kuuluu.. Jos vaan uskaltaisin niin ehkäpä sanoisin, että muuten menee tosi hyvin, mutta tällä hetkellä on lapsen menettämisen tuska taas nostanut tunteita pintaan. Luulen, osaksi sen olevan vauvan vuoksi. Nään taas alusta saakka sen kaiken minkä menetin poikani kanssa. Älkää ymmärtäkö väärin kuitenkaan. Rakastan pikkusiskoa koko sydämestäni ja todellakin olen hänet halunnut eläämääni ja en todellakaan halua häntä menettää. Koko ajatuskin siitä saa kamalan ahdistuksen aikaan. En koskaan enää halua kokea oman lapsen menetystä. Yksi asia myös miksi suren taas poikani menetystä on myös se, että en ole varma saammeko enää lapsia ja näin ollen en ehkä koskaan tule saamaan elävää poikaa. Välillä mietin, oliko se jokin rangaistus siitä kun kuvittelin odottavani tyttöä kun odotin esikoista, ettei minun kuulu saada elävää poikaa. Tämä on kauheaa kun mieli miettii tälläisiä asioita, vaikka kuitenkin järki sanoo, että se on typerää. 
Mietin myös yksi päivä onko oikeutta surra näin vahvasti vielä kolmenkin vuoden jälkeen. Vai pitäisikö osata omat tunteet haudata. Mutta eihän se tosiasia koskaan katoa minnekkään, että yhdestä lapsestani olen aivan liian aikaisin joutunut luopumaan. Niin rakas ja täydellinen esikoiseni. <3
Mutta loppujen lopuksi kuitenkin kaikki on hyvin, niin hyvin kuin voi olla. Kyllä tämä taas tästä helpottaa kun saan purkaa ajatukseni tänne. Toivoen taas ettei kukaan liian läheinen lue tai ainakaan ota puheeksi, että on käynyt lukemassa näitä mun iän ikuisia itkupotkuraivari vuodatuksia. Mutta siis oikeesti kyllä mulla on kaikki hyvin. :) 

2 kommenttia:

  1. Mulla vauvan syntymä nostatti surun poikaa kohtaan pintaan. Ja varmasti se, että tämä meidän neljäs lapsikin oli poika vielä enemmän nosti surua. Mä olen miettinyt samaa, että silloin pojan raskaudessa niin kovin toivoin tyttöä, jos sen takia poika meiltä pois vietiin. Vaikka eihän se oikeasti mene niin. Silti tuo ajatus vieläkin näin 3 vuoden jälkeen saattaa käväistä mielessä.

    VastaaPoista
  2. Mä uskon sua, kun sanot kaiken olevan hyvin ja mä tiiän sen, että se on vain kuori. Osin totta, osin ei.

    Mutta me luetaan se, mitä sä kirjoitat ja rivien välistäkin vähäsen..

    Sydän sulle ❤️

    VastaaPoista