torstai 13. helmikuuta 2014

Vaaleanpunaista...

Nyt kaikki luulevat, että tulevan vauvan sukupuoli on selvinnyt. Ei en tiedä kumpaa odotamme pikkusisarukseksi. En edes osaa sanoa haluanko tietää. Haluaisin vain tietää syntyykö hän elävänä vai kuolleena?!? Vielä saamme jännittää vastausta tähän kysymykseen, vaikka haluaisin sen jo nyt tietää Mutta tietenkin tahdon , että vauva saa kasvaa masussani niin kauan, että hän olisi valmis tänne maailmaan. Tosin en vaan osaa niin kovin luottaa siihen, että masuni olisi turvallisin paikka. Mutta nyt ei auta muuta kuin elää päivä kerrallaan ja toivoa parasta. 

Vaaleanpunainen liittyy valmistuneisiin villasukkiini. Sain ihanat vaaleanpunaiset villasukkani valmiiksi, tietenkin kun pakkanen on hellittänyt ulkoa. Mutta ei auta kun oli tuossa kahden kuukauden pakollinen tauko kutomisessa. Tosin mä käytän pitkälle kevääseen villasukkia ja aloitan niiden käyttämisen aikaisin syksyllä miltei kesällä jo. Kudoin ihanasta hile langasta pitkät villasukat. Olen myös kutonut sellaiset minivartiset villasukat harmaasta hile langasta. Ja täytyy sanoa, että tuosta langasta tulee mahdottoman ihanan tuntuiset villasukat. 


Nämäkin minun piti jo esitellä teille viime viikolla, mutta sain töihinpaluun kunniaksi mahataudin itselleni. Enkä muutamaan päivään jaksanut ajatella tehdä mitään, sen verran raju tauti oli. Mutta nyt siitä on selvitty onneksi ja toivon mukaan ei tule uudestaan.

4 kommenttia:

  1. Hihiii...heti ajattelin kun otsikon luin, että odotat pientä tyttöä :D Mutta, vaaleanpunainen tarkoittikin villasukkia :D Mutta, aivan IHANAT sukat :) Minä olen niin nolo näissä neulomis- jutuissa, että äitini saa kutoa meidän perheen villasukat :)

    Terv. Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä arvasin et aatellaan mun odottavan tyttöä kun kirjoitin otsikon. :D
      Kiitos. Mä oon ennen ollut tosi surkea villasukkien kutoja, yhden sukan tekemiseen meni aikaa monta kuukautta puhumattakaan että sille olis kaveri tullut. Mutta pari vuotta sitten sain kipinän kutomiseen uudelleen ja nyt sukkia tulee nopeemmin valmiiksi, kun vaan on aikaa kutomiselle. Mieheni mamma opetti mulle kantapään tekemisen ja sen avulla en vihaa senkään tekemistä enää niin paljon. :) Ja koska oon itse villasukkien suurkuluttaja, niin pakko ne on itse tehdä jos niitä tahtoo niin monta erilaista. ;)

      Poista
  2. Mä oon haaveillut tommosista villasukista itselleni, ihanat!
    Harmi vaan, että koskaan en pääse siihen vaiheeseen, että edes kutoisin itselleni jotain, kun tuntuu ne harvat kutomisprojektit, joita enää ehdin tehdä, menevän jollekin muulle. Lisäksi mä olen niin kärsimätön, etten jaksa koskaan tehdä pitkää vartta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin oon aina ollut kauheen kärsimätön ja mielummin tekisin tosi lyhyet varret, mutta kun itselleen tahtoo pitkiä villasukkia on se vaan sitten pakko kutoa. Ja mitä enemmän kutoo sitä nopeemmaksi se tulee. Tosin se ajan puute vaan on se yksi joka on aina esteenä sille että niitä valmistuisi enemmänkin. :) Ja tottakai tarvii olla myös innostusta tekemiseen ei sitä muuten jaksa.

      Poista