maanantai 13. maaliskuuta 2017

Rakastan vieläkin...

Nyt miellä on olleet reilu puolen vuoden Bugaboo donkeyt ja voin kertoa, että mä rakastan niitä vieläkin.
Ne on ihan parhaat olleet lenkillä kahden lapsen kanssa. Ja meidän 9,5kk vauva mahtuu vieläkin nukkumaan niiden koppaan. Hän nukkuu ehkä parhaiten juuri näiden vaunujen kopassa. Ihanan kevyet vaikka painoa on kyydissä kahden lapsen verran. Näppärät työntää ja kulkee kelillä kuin kelillä. Välillä kun on satanut lunta vähän enemmän eikä kukaan ole aurannut teitä pääsee näillä silti ihanasti eteenpäin, enkä vielä kertaakaan ole lukinnut etupyöriä vaikka niiden lukitseminen ehkä helpottaisi hangessa liikkuessa. Ainut miinus lumihangessa liikkuessa on se, että tavarakori alhaalla on ihan luminen sen jälkeen, mutta niin taitaa olla monissa muissakin vaunuissa. 

Me ollaan siis liikuttu näillä niin lumessa kuin sellasessa juuri uutta hiekkaa tuodulla tiellä jossa siihen hiekkaan siis upposi vaunut, mutta niin vaan päästiin eteenpäin vaikka vähän raskaampi niin onkin. 
Kopassa on vaunuverho aika turha, mutta mulla on nyt silti roikkunut se siinä, kun lenkillä on välillä ollut tosi kova tuuli, mutta ilmankin sitä pärjäisi. Teetin haararemmit ja turvakaariin ja työntöaisaan suojat. Suojat on kyllä ihan ehdottomat, jotta turvakaaret ja työntöaisat pysyy siisteinä. Uusimmassa mallissa nämä vissiin ovat jo nahkaisia, joten suojia ei välttämättä tarvitse. Haararemmi on kyllä kätsy, ettei joka kerta oo pakko laittaa vöitä kiinni. Kesäksi meillä on näihin vaaleanpunaiset kesäkuomut. Viime kesänä en ihan hirveästi niitä käyttänyt, saa nähdä miten tänä vuonna käy.

Oltiin viime kuussa laivareissulla oman perheen kesken ja päätin ottaa nämä mukaan. Eka ne olivat duona, jotta molemmat lapset oli helppo työntää satamassa laivaan sekä seuraavana iltana taas autolle. Muuten laivalla kuljettiin monona ja sivukori oli kyllä kiva kun siihen sai laskettua kädestä kaikki tavarat sekä kaupassa se oli kiva ostoskori, ei tarvinnut ottaa erillistä koria tai kärryjä. 
Nämä on kyllä sellaset vaunut, että luulen kun tulee hetki jolloin näistä pitää luopua tulee kyynel jos ei kaksikin. ;) Taitaa olla ekat vaunut, joihin mä rakastun aina uudelleen ja uudelleen.

2 kommenttia:

  1. Hei, saako kysyä, mistä hankit haararemmit? Meillä harkinnassa Buffalot mutta haararemmi olisi kyllä jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tilasin Facebookin bugaboo kirppis ryhmän kautta Maija Mäihäniemeltä haararemmit. Hän ompelee itse niitä tai ainakin silloin vielä ompeli kun viime keväänä tilasin. :)

      Poista