torstai 21. toukokuuta 2015

Synttäreillä tarjottiin

Meidän neidin ekoilla omilla synttäreillä tarjottiin siis vieraille, tietenkin täytekakkua. :) Kakun lisäksi oli aivan sairaan hyvän makuista kinuskituorejuustokakkua, jonka ohjeen otin täältä, minä taas vaan en kiireessä ehtinyt koristella sitä niin hienosti. Sitten oli lusikkaleipiä, cake popseja, joista tuli liian murenevia, eli ens kerralla täytyy vähän ohjetta muunnella. Suolaisena oli saaristolaisleipää kanamunilla tai sitten juustolla ja kurkulla sekä maissinaksuja. Sekä ihan perinteisiä mokkapaloja. 


Täytekakun koristelussa käytin aaltoja blogin Sonjan koristelua munakakusta vinkkinä ja tein tuollaisen lippunauhan. Ensin mun piti alkaa vääntämään sokerimassasta lippunauhaa, mutta muistin että näin sen voi askarrella helposti ja ehkä siitä tuli myös kauniimpi. ;) Kakku oli hyvin yksinkertainen siis ulkomuodoltaan. Katsotaan, mitä joudun tulevaisuudessa yrittää taikoa kun neiti jo osaa itse toivoa millainen kakku sen kuuluu olla. :D 

Kauhea sählinki aina kun järjestää jotain juhlia ja sitten kun myöhemmin katsoo kuvia, niin aina harmittelee kun ei ottanut näin ja näin ja sellaista ja tälläistä kuvaa.. Mutta nämä kuvat nyt saavat siis kelvata. 


Cake popsien tikkuina käytin paperipillejä, koska en mistään löytänyt tikkarikeppejä enää ennen synttäreitä. Mutta ne toimivat ihan yhtä hyvin ja ovat ehkä vähän luontoystävällisempiäkin kuin muoviset tikut. ;) 

Kutsukortitkin minun piti jo esitellä ennen synttäreitä mutta se unohtui. Kutsu korttiin siis tuli päälikanteen lippunauha jossa toivotettiin tervetulleiksi juhlimaan. Tästä kutsukortin päällisestä johtuen tahdoinkin kakun päälle myös lippunauhan. Sekä meillä oli myös koristeena lippunauha roikkumassa, jossa toisella puolella oli Olivia 1v. teksti ja toisella puolella kuvia Oliviasta. Tällä kertaa siis mentiin hyvin yksinkertaisilla koristeluilla ja leipomisilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti