sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Tänään on vietetty isänpäivää. Meillä tämän vuoden isänpäivän piti olla erityinen. Niin voihan se toki sitä olla nytkin, mutta eri tavalla kuin ajateltiin. Ei ole mukavaa viettää isänpäivää, kun ei voi lapsen kanssa mitään lahjaa tehdä isille. Meidän isänpäivään kuului siis haudalla käynti. Meidän isi on kyllä silti maailman paras isi vaikka Oliveria ei päässytkään hoitamaan täällä maan päällä. Mutta Oliverin isi hän on ikuisesti. Meidän isi on aivan mahtava, hän jaksaa siivota ja laittaa ruokaa kun minä olen töiden takia ollut väsynyt ja en varmasti ole muistanut häntä kiittää siitä tarpeeksi. Toivon, että jonain päivänä voimme viettää isänpäivää niin että meillä olisi myös täällä maan päällä lapsi. Isänpäivänä olisi ollut vain paljon mukavempaa jos sen olisi saanut viettää niin että pieni taivaan enkelimmekin saisi olla mukana. Maailman julmuus ja epäreiluus on taas ollut hyvin pinnalla tänään. Miten tämä elämä vain onkin välillä niin epäreilu. Siitä huolimatta hyvää isänpäivää kaikille maailman iseille!

4 kommenttia:

  1. Voit vaan uskoa, miten mun ajatukset oli teissä tänään! <3 Toivotan isänpäivää sinne, vaikka hyvyys siitä on liian kaukana. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Tässä isänpäivässä ei ollut kyllä mitään hyvyyttä. Jospa meillekin joskus olisi mukavempia isänpäiviä.

      Poista
  2. Olen tuore kohtalotoverisi, poikani kuoli kohtuun reilu kuukausi sitten. Näillä surun alkumetreillä olen googlannut paljon kohtukuolemasta ja sitä kautta löysin blogiisi. Haluan kiittää ajatustesi jakamisesta - on lohdullista tietää, että ei ole kipeine tunteineen yksin maailmassa. Aloitin myös oman blogin surustani. Voimia synkeään syksyyn ja surun tielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina niin kurjaa lukea ja kuulla uusista kohtalotovereista, sitä vaan niin toivoo että kukaan ei enää joutuisi oman lapsensa kuolemaa kokemaan. On lohdullista kuulla, että olet saanut lohtua minun kirjoituksistani. Halusin julkisesti kertoa kokemuksestani ja näin tuoda esille ja julki tämänkin kauhean asian. Sinulla oli kauniisti kirjoitettu blogissasi tästä valtavan synkästä aiheesta. Voimia sinullekkin! <3

      Poista