perjantai 8. helmikuuta 2013

Vaikea päätös

Ollaan tässä pidempään pohdittu, minä varmaan eniten. Ja miten se onkin niin vaikeaa päättää. Ensin selailin netistä ja sen jälkeen pystyin valitsemaan kahdet ja vain yhdet voin lopuksi valita. Päätimme mennnä liikkeeseen ja myyjä saa siellä kertoa molemmista. Sen käynnin jälkeen osasimme päättää mitä meille tulee. Nimittäin ollaan vaunuja mietitty, mitkä olisi ne mitkä tulevat meille. Mietitttiin brion ja hartanin välillä. Ja ne kun ovat ihan erilaiset käytännössä kuitenkin. Tulimme siihen tulokseen, että meille on kuitenkin ne hartanit paremmat vaikka briojakin tekee mieli. Brioista olisin osannut sanoa heti minkä väriset meille tulee, mutta hartanissa on se vaikeus kun en oikeesti tiiä minkä väriset haluun. Olen nyt kahden värin välillä, että kumpi on se sitten se meidän väri. Mutta miten se onkin niin vaikeaa päättää.


Topline X Dessin 518Topline X Dessin 525


Näiden kahden värin välillä olen miettinyt. Mutta kumpi olisi se parempi. Värien numerot on 518 ja 525. Kuvat ovat täältä josta ne näkyy vielä paremmin. Eli malli olisi topline x ja pehmeällä kantokopalla halutaan nää. Mutta väri vaan pitää vielä päättää. Eilen viimeksi kysin mieheltä et kumpi sen mielest on parempi niin, hän sanoi vaan et riippuu päivästä, viimeksi tykkäsi enemmän tummista ja nyt vaaleista. Joten ei ainakaan yhtään helpottanut päästöstä. Mäkin oon ollut tummien kannalla eiliseen iltaan kun sitten eilen illalla ihastuin tuohon vaaleaan. Eli jos vaan joku haluaa kertoa mielipiteensä niin se on tervetullut! :)

 

4 kommenttia:

  1. Samisvaunut ku meillä oli. <3 Meillä oli varmaan toi sama värisävy kuin toi 525, mut tehosteet erilaiset. Hyvät vaunut! Mut nyt mä ottaisin ehkä noi vaaleet. Meillä oli vaalea se sisäpinta ja se oli musta raikkaampi ja jälkeenpäin oisin ehkä toivonu et oisin ottanu vaaleemmat. Kun eihän ne sillä tavalla likastu. (Ööö paitsi et kyl meillä oli puklua ja p*skaakin kun kerran shoppailureissulla vaihdoin vaipan siinä kopassa ja tavaraa tuli lisää, ennen kuin sain vaipan alle.) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon siis tähän saakka halunnut tumman ruskeat vaunut kun taas eilen illalla selailin ja mietin et kyllä vaaleetkin olis ehkä kivat. Alkaako tää kevät jotenkin näyttäytyä enemmän niin ei halua enää tummaa. Mut sitä just et tuskin ne niin paljon likastuu ja onhan niissä kaikki pinnat pestäviä. :)

      Poista
  2. Mä olen vaalean kannalla... :) must ne o raikkaammat ja pirteemmät. Vaikkei nois tummissakaan oo mitään vikaa. :) meil vaaleat vaunut, eikä ne pahemmin käytössä likaantuneet ja helppo ne o sit pestä. Ja usein jo kostealle pyyhintä riittää putsaamaan lian pois jos ei pahasti ehdi kuivumaan tai ole jotain rasvaa jne. joka ei lähde ilman kunnon pesua. Mut päätös on teidän tai sun. :) onnea valintaan!
    -sisko-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me ollaan varmaan aika varmoja kumpi väri me halutaan. Mut pidetään se vaik viel salassa, jos mun vaik vaihtuu taas mielipide. ;)

      Poista